Minulla oli ikävä sinua

Bijou oli jo päässyt vauhtiin ruuanlaitossaan, eikä edes tajunnut Rakeshin lähestymistä ennen kuin tunsi käden ympärillään ja lämmön selässään. Hän hymähti, kun ei aivan saanut naurua aikaiseksi, ja jatkoi vohveliraudan vahtimista. Kasa kullanruskeita, rapeannäköisiä ja höyryäviä vohveleita odottikin jo lautasella.
”Tietysti. Se on pahoitteluruokaa, sen on pakko näyttää kolme kertaa paremmalta kuin tavallisen.” hän vastasi, ja taivutti päätään voidakseen suukottaa nopeasti toisen poskea.
”Sinäkin vaikutit apealta… Toivottavasti pidät vohveleista?”

Bijou irrotti kuudennen vohvelin irti pannusta, ja lirutti löysää taikinaa uutta varten. Hän ei tiennyt, kuinka paljon niitä menisi, mutta saisipahan sitten huomisaamuksi jotain puputettavaa.

”Tietysti. Se on pahoitteluruokaa, sen on pakko näyttää kolme kertaa paremmalta kuin tavallisen.”
Rakesh hymähti ja silitteli naisellisemman vatsaa siinä tätä halatessaan.
”Sinäkin vaikutit apealta… Toivottavasti pidät vohveleista?”
”Kyllä minä pidän. Enkä minä nyt niin apea enää ole. Sain näpäytettyä Ohania jo riittävästi”, hän hymyili ja suukotti Bijoun niskaa.
”Toivottavasti et pistä pahaksesi, mutta minä käyn kotona vaihtamassa vaatteet ja tulen sitten takaisin”, hän sanoi ja painoi yhden suukon toisen leukaperälle ennen kuin katosi pienessä välähdyksessä.

Rakesh ilmestyi suoraan omaan olohuoneeseensa ja hymyili iloisesti. Kuinka hän voisi olla apea, kun hän oli viimeinkin saanut Bijoun itselleen?
”Mitä minä laitan päälleni?” hän pohti ääneen ja asteli vaatekaapilleen vetäen sieltä ulos löysät, ruskeat lahkeista kiristetyt housut ja mustan, hihattoman paidan sekä ruskean hupullisen kangastakin. Hetken mietittyään hän päätti käydä suihkussa.
Mies kiskoi vaatteet pois päältään ja asteli suihkuhuoneensa ovelle napaten heti oven vieressä olevasta hyllystä ruskean, pehmeän pyyhkeen. Hän väänsi lämpimän veden valumaan päälleen ja sulki silmänsä veden hyväillessä arpista vartaloa. Hiuksensa pestyään hän huuhteli itsensä viileämmällä vedellä ja astui ulos suihkusta kuivaten itsensä ihanaan pyyhkeeseen. Hiuksensa hän kuivasi magialla, sillä niiden kuivaamiseen muuten olisi kestänyt liian kauan.
Saatuaan itsensä kuivaksi Rakesh veti valitsemansa vaatteet päällensä ja valitsi kaapistaan vielä mustat sukat sekä yksinkertaiset, pehmeät juoksemiseen tarkoitetut mustat kengät. Hän vilkaisi peilikuvaansa nopeasti makuuhuoneensa suuresta kokovartalopeilistä ja katosi sitten hymyillen.

Valo välähti Bijoun eteisessä ja Rakesh ilmestyi sinne puhtaana ja vaihdetuissa vaatteissa. Hän jätti kenkänsä eteiseen ja asteli sitten olohuoneeseen etsien naisellisempaa katseellaan.

Rakeshin lähdettyä Bijou hymyili vielä pitkään tämän pienille hellyydenosoituksille. Hän kattoi aamiaismaisen lounaan keittiönsä pienelle, pyöreälle pöydälle ja kävi huutamassa Dalyan ja Ohanin syömään.

Kiharatukkainen haltia ilmestyikin sitten välähdyksen saattelemana hänen eteiseensä, ja hän vilkutti tälle huomatessaan etsivän katseen.

//Nyt ei toimi, gomen.//

Rakesh vilkutti Bijoulle takaisin ja asteli pöytään, jossa Ohan ja Dalya jo istuivat.
”Näyttää todella hyvältä”, mies sanoi naisellisemmalle ja nuolaisi huuliaan katsoen vuoroin ruokaa vuoroin Bijouta.
”Oliko sinulla muuten jotain tekemistä tänään?”

//Siitäkin tuli lyhyt...\\

Bijou naurahti Rakeshin nuollessaan huuliaan, ja istui syömään muiden kanssa. Aamiaislounas kului rattoisissa merkeissä, ja lopulta kaikilla tosiaan oli hyvä mieli eikä kolmikon välillä ollut mitään kaunoja.

”Tekemistä…” Hän maisteli sanaa, kunnes muisti toisen asian jota hän oli tavallaan vältellyt Rakeshin tapaamisen lisäksi.
”Minun pitäisi käydä Lucin luona puhumassa.”

”Minun pitäisi käydä Lucin luona puhumassa.”
”Lucin luona?” Rakesh kysyi ja muisti sitten maininnan Bijoun isästä.
”Minä tulen mukaan”, Ohan ilmoitti. Hän ei päästäisi naisellista yksin vampyyrin luo. Sinihiuksinen katsoi kelloa.
”Hän ei varmaankaan nuku enää tähän aikaan. Voimme mennä jossain vaiheessa käymään hänen kotonaan. Toivottavasti Ravana ei ole siellä haastamassa riitaa. Vaikkakin hän liikkuu yleensä vain yöllä”, haltia ajatteli ääneen ja Rakesh kohautti olkiaan.
”Kaikki ovat näemmä syöneet. Minä voin ottaa Dalyan luokseni siksi aikaa ja te voitte mennä. Tule Dalya, voidaan vaikka piirtää meillä”, mies sanoi ja ojensi kättään tyttöä kohti, joka tarttui siihen välittömästi.
”Nähdään myöhemmin”, kiharahiuksinen sanoi Bijoulle ja suukotti nopeasti tämän huulia kadoten sitten välähdyksessä Dalyan kera.
”Menemmekö me sitten?” Ohan kysyi.

Bijou hymähti, ja katsahti Ohaniin merkitsevästi.
”Tietysti sinä tulet mukaan. Lucifer yksinään on jo paha tilanne, ja Ravanaan en taida haluta törmätä ilman jonkinlaista tukijoukkoa.”

Rakesh lähti Dalyan kanssa, ja puolivampyyri katsoi hetken Ohania, sitten vilkaisi eteiseen.
”Hetki!”
Niin, hänen oli aivan pakko pukea ylleen ohut musta jakku, jossa oli kunnolliset taskut. Ties vaikka jotain tarttuisikin hänen käsiinsä – ilman taskuja se oli vaikea tilanne.
Kohta hän kuitenkin oli valmis, ja pysähtyi sinitukan eteen seisomaan.
”Noin. Menkäämme.”

Ohan katsoi toisen valmistautumista ja tämän ollessa valmis tarttui tämän olkapäähän. He katosivat leimahduksessa.

Kaksikko ilmestyi kaksikerroksisen omakotitalon pihalle. Taloa voisi luonnehtia kylläkin ennemmin kartanoksi kuin omakotitaloksi. Rakennus oli valtava ja sen tummanruskeat ulkoseinät näyttivät hitusen uhkaavilta. Ikkunoissa riippuvat tummanpunaiset verhot oli suljettu. Pihalla solisi suihkulähde ja muutama riikinkukko tepasteli pitkin nurmikkoa. Kartanon savupiipusta kohosi vaaleanharmaa savu, joka kertoi omistajan olevan kotona. Ympäristön lievästi metsämäinen olemus kertoi heidän olevan hieman kaupungin ulkopuolella. Pihalla kasvava nurmi oli leikattu tarkasti ja suurelle pariovelle johti siisti, tummista kivistä tehty polku. Kaksi kissaa, musta ja valkoinen, istuivat kuistilla tuijottaen ilmaantunutta kaksikkoa. Hieman kauempana talosta oli aidalla ympäröity hautausmaa, jossa oli likimain parisataa hautaa. Ohan katsoi hautausmaata surullinen ilme kasvoillaan. Hän oli käynyt tuolla muutaman kerran. Siellä oli ikävän paljon lapsena kuolleiden hautoja. Lucin suvun niin kutsuttu kirous oli pieniin lapsiin helposti iskevä tauti, joka tappoi heitä. Haltia oli tuntenut monia noista lapsista.

”Niin, tämä on Lucin koti. Tule”, sinihiuksinen lähti kävelemään kohti taloa. Kissat tuijottivat heitä mutteivät liikahtaneetkaan paikoiltaan. Ohan tarttui suureen, käärmeenmuotoiseen kolkuttimeen ja koputti sillä oveen. Kumisevat jysähdykset kantautuivat taloon ja kohta kuului juoksuaskeleita. Ovi raottui ja sieltä katsoi vihreän irokeesin omistava vampyyrimies. Miehellä oli yllään musta viitta, mustat suorat housut ja musta pitkähihainen.
”Hyvää huomenta”, mies sanoi matalalla äänellä ja kumarsi heille päästäen heidät sisään.
”Isäntä onkin sanonut, että kaunis mies saattaisi ilmestyä hänen ovelleen Ohanin kanssa”, mies jatkoi ja perääntyi kumarrellen läheisen pöydän luo. Hän soitti kelloa, jonka ääni kaikui kartanossa.

Jo pelkkä eteinen, jossa he seisoivat oli valtava. Sen seinillä oli koristeellisissa telineissä palavia kynttilöitä ja koko huone oli sisustettu tummalla puulla sekä monimutkaisilla koriste-esineillä.

Kauempaa kuului kiirehtiviä askelia ja Luc ilmestyi ovesta.
”Bijou, mitä miellyttävin yllätys”, tämä sanoi mairealla äänellä ja käveli naisellisemman eteen jättäen Ohanin täysin huomiotta. Vampyyrilla oli yllään musta, punavuorinen viitta, jossa oli korkeat kaulukset, mustat suorat housut ja musta pitkähihainen. Hiuksensa hän oli jättänyt vapaiksi valumaan osin kasvoille.
”Kuinka kaunis oletkaan tänään. Oliko sinulla jo vallan ikävä minua? Kuinka on mennyt töissä? Mitä muuta kuuluu? Tule ihmeessä olohuoneen puolelle”, Luc ohjasi Bijoun pois eteisestä ja tummalla punaisella ja tummalla puulla sisustettuun olohuoneeseen, jossa oli paljon pehmeitä sohvia, kauniita kynttilöitä ja muhkeita tyynyjä. Ohan seurasi vaiteliaana varjona perässä.
”Istu, istu. Kuinka ihanaa. Kamen, tuo meille lasilliset juotavaa”, mies komensi seurannutta palvelijaa, joka riensi pois huoneesta.
”Oliko sinulla jotain asiaakin, vai halusitko vain nähdä minut noin kovasti?”

Bijou ei varmaan koskaan tottuisi taikuudella siirtymiseen. Se oli epämukavaa, ja hänelle tuli aina sellainen olo kuin hiukset olisivat sekaisin – vaikkeivät ne edes olleet.

Luciferin kartano oli vaikuttava ilmestys, vaikka hän naurahtikin prameille riikinkukoille.
Jotenkin Ohan vaikutti tavallista töykeämmältä käskiessään häntä tulemaan mukanaan ovelle. No, kuten sinitukankin hänen mustat silmänsä eksyivät hautausmaalle.
Niin paljon hautoja, paljon nimiä… Lucin suvun täytyi olla melko vanhaa perua. Tai sitten vain hillitön lisääntymään – mikä oli yllättävän järkevänkuuloista kun otti huomioon vampyyrin luonteen.

Koko sen ajan, kun Ohan kolkutti oveen, odotti irokeesipäisen vampyyrimiehen tuloa ja tämän selittäessä Lucin odottaneen heitä Bijou tuijotti kissoja. Uppoutuneena kaksikosta valkoisen katseeseen hän hätkähti kun pitikin mennä sisälle, mutta kokosi itsensä nopeasti.

Luc sopi yllättävän hyvin talonsa juhlalliseen ja suureelliseen ilmapiiriin. Hetken ajan puolivampyyri mietti, nappaisiko tämä hänen kädestään kiinni ja suutelisi sitä, mutta saikin kuulla kehuryöpyn sen sijaan. Kaipa Kimin käsky todellakin piti.
”Ilo on minun puolellani. Rakastan työtäni, joten tietysti siellä sujuu hyvin. Ja mitä tulee muihin kuulumisiini – ”, hänen oli pakko pitää pieni tauko hillitäkseen virnistyksen, ”- loistavaa.”
Huomautukseen miten hän olisi muka tavallista kauniimpi naisellisen teki mieli huomauttaa, että kaikki kauneus on pohjimmiltaan sisäistä ja seksi tekee ihmeitä sielulle, mutta pysyi vaivalloisesti hiljaa.
Olihan tämä vakava vierailu, eikä Lucin kanssa voinut olla liian varuillaan. Hänen kai pitäisi varoa ajatuksiaan, ties vaikka täällä olisi joku Ravanan kaltainen – vaikka se vaikuttikin harvinaiselta kyvyltä.

Olohuoneessa Bijou laskeutui viehkeästi istumaan jalat ristissä upottavalle nojatuolille. Hän katsoi Luciin paljonpuhuva ilme kasvoillaan, ja alkoi sitten hymyillä.
”Valitettavasti joudun murskaamaan haaveesi. Tulin puhumaan Vermundosta ja siitä laumasi vampyyrista, joka on hänen puremansa”, hän luetteli neutraalilla äänensävyllä, hymyillen hyvin herttaisesti.
”Ethän kieltäisi sitä minulta?”

”Valitettavasti joudun murskaamaan haaveesi. Tulin puhumaan Vermundosta ja siitä laumasi vampyyrista, joka on hänen puremansa. Ethän kieltäisi sitä minulta?”
”Kieltäisinkö minä muka sinulta jotain?” Luc kysyi viattomasti silittäen syliinsä hypännyttä valkoista kissaa, joka tuijotti Bijouta kaventunein silmin. Musta kissa pyöri isäntänsä jaloissa puskien niitä aina välillä.
”Haluat siis puhua isästäsi ja Sāngista? Kyllä se minulle käy”, mies sanoi hymyillen terävät hampaat välkähdellen.
”Lucifer-herra. Tässä ovat juomanne”, erittäin sievä vaaleahiuksinen palvelustyttö oli saapunut äänettömästi huoneeseen ja tarjosi hopeiselta tarjottimelta Lucille tummanpunaista juomaa.
”Topaz, olehan nyt kohtelias ja tarjoa vieraalleni ensin”, vampyyri sanoi ja nainen niiasi kääntyen sitten Bijoun puoleen.
”Olkaa hyvä”, nainen kumarsi ja tämän nenä väpätti. Vaaleahiuksisen olisi ilmeisesti itsensäkin tehnyt mieli juomaa, joka haisi hennosti rautaiselle. Lucin saatua lasinsa nainen poistui ja jätti kolmikon rauhaan. Ohanille ei ollut edes tarjottu juomaa.
”Topaz, yksi itse muuttamistani vampyyreista”, mustahiuksinen mies sanoi ja siemaisi lasistaan. Hänen tummissa silmissään välähti punainen sävy ja hänen hampaansa kasvoivat hieman pituutta veren koskettaessa hänen huuliaan.
”Mutta siis mitä Sāngista ja Vermundosta?”

Bijou hymähti lyhyesti Lucin sanat kuullessaan, mutta hymy hyytyi kun Topaziksi kutsuttu sievä tyttö toi juomat. Edes tajuamatta kieltäytyä tummatukka otti lasin käteensä.
Verta. No niinpä tietysti, mitä muuta vampyyri tarjoaisikaan? Tilanne muuttui heti miellyttävästä sietämättömäksi, kun puolivampyyrin keho alkoi melkeinpä parkua tuon juoman perään samalla kun tiukasti mieleen iskostunut ajatus, ettei hän saisi juoda verta, yritti potkia sen kauemmas.

”Oh. Tietysti tahtoisin tietää mahdollisimman paljon isästäni. Ja mietin voisinko tavata Sāngin.” Sanat tulivat suhteellisen rauhallisina ulos, vaikka pienen värinän saattoikin erottaa naisellisen suupielessä, ja hän katsoi juomaansa ehkä liian pitkään liian intensiivisesti.

Luulisi että Lucifer oli osannut aavistaa hänen pienen ongelmansa, joka oli yleinen hyvin nuorilla vampyyreillä. No, kai jos puolivampyyri olisi juonut säännöllisesti verta pienestä pitäen verenhimo olisi jo hellittänyt, mutta kun ei.
Siinä on melko vähän… Ei pitäisi vaikuttaa suuresti.
Bijou joi koko lasin tyhjäksi yhdellä pitkällä siemaisulla, hilliten suurella vaivalla halunsa rynnätä nappaamaan Lucin lasillinen sen perään.
”Tai tiedätkö muita isäni muuttamia vampyyreja?”

”Oh. Tietysti tahtoisin tietää mahdollisimman paljon isästäni. Ja mietin voisinko tavata Sāngin.”
”Varmasti voit tavata hänet. Sāng tietää isästäsi huomattavasti enemmän kuin minä, todellakin”, Luc sanoi huomaten kyllä veren aiheuttamat vaikutukset. Hän virnisti pienesti, mutta päätti pitää suunsa vielä ainakin hetken ajan kiinni. Virne leveni naisellisemman juodessa veren hyvin nopeasti. Juuri tuo oli vikana nuorissa vampyyreissa.
”Tai tiedätkö muita isäni muuttamia vampyyreja?”
”En tiedä, mutta suosittelisin sinua totuttelemaan vereen. Et voi olla näkemättä sitä välillä”, mies totesi ja sulki silmänsä hetkeksi. Hänen olisi tehnyt mieli nauraa toiselle päin naamaa, mutta hän ei kehdannut. Se olisi vaikuttanut jotenkin törkeältä. Hän siemaisi omasta lasistaan jälleen hieman verta lämpimän tunteen levitessä hänen sisuksiinsa. Valkoinen kissa loikkasi hänen sylistään maahan ja käveli notkeasti Bijoun luo istuen lattialle tämän eteen. Eläin kohdisti katseensa naisellisemman silmiin ja naukaisi haastavalla äänellä. Luc naurahti.
”Bai on aina ollut hieman töykeä vieraita kohtaan”, mies sanoi viitaten valkoiseen kissaan.
”Keara on paljon ystävällisempi”, hän jatkoi rapsuttaen mustaa eläintä korvan takaa. Keara hyrisi äänekkäästi sulkien silmänsä.
”Mutta haluatko siis nähdä Sāngin heti vai myöhemmin?”

Nolostuksen puna oli hyvin lähellä Bijoun painaessa katseensa syliinsä Lucin ohjeistuksen kuullessaan. Osittain se johtui siitä, että toinen vanhempana ja täysiverisenä tuntui arvovaltaisemmalta, vaikkei tummatukka siihen paljoa kiinnittänytkään huomiota.
”Pitää yrittää.”

Baiksi kutsuttu kissa tosiaan käyttäytyi töykeästi, ja Bijou tunsi ajautuvansa taas epämääräiseen tahtojen taistelun tuijottaessaan takaisin kissan silmiin. Hän kuitenkin päätyi kumartumaan tämän puoleen ja nostamaan eläimen syliinsä – nähdä sai oliko idea järkevä.
”Heti, jos se vain sinulle käy.”

Bai sähähti loukkaantuneeseen sävyyn, kun Bijou nosti tämän syliinsä. Kissa mulkoili naisellisempaa hetken kynnet harallaan ja karvat pörhöllä, mutta kävi sitten haistelemaan tämän vasenta kättä varovaisesti.
”Heti, jos se vain sinulle käy.”
Luc avasi suunsa vastatakseen, kun huoneen yläpuolelta kuului villi sotahuuto ja katto tärisi jonkin tai jonkun rymistellessä yläkerrassa. Jyminä loittoni ja lähestyi sitten kerrosta alempana eli samassa kerroksessa, jossa he olivat nyt.
”Hirviöt! Pysähtykää!” nuoren naisen vihainen ääni kaikui talossa ja perään kuului jonkinlaista lällätystä ja ei aikaakaan, kun olohuoneeseen pöllähti kaksi rasvattua salamaa, joiden perässä laahusti likimain viisitoistakesäinen tyttö.

Luc nousi seisomaan ja katsoi kahdeksi pojaksi paljastuneita salamoita kulmat kurtussa.
”Shan ja Yuan! Mitä te oikein teette? Enkö minä käskenyt teitä totella sisartanne?” mies sanoi vihaisena ja pojat katsoivat varpaisiinsa. Oikeanpuoleisella oli mustat suorat hiukset, jotka ylettyivät hänen puoleen selkäänsä. Hänellä oli aivan tummanruskeat silmät ja todella kalpea iho, josta kalpeat huulet eivät erottuneet miltei lainkaan. Vasemmanpuoleisen hiukset olivat myös mustat ja suorat, mutta ne hipoivat vain olkapäitä. Silmät tällä pojalla olivat kirkkaanvihreät ja iho oli yhtä kalpea kuin viereiselläänkin.
”Elektra on ihan tyhmä”, vihreäsilmäinen ilmoitti ja näytti kieltä tytölle.
”Shoushan! Et saa puhua siskostasi noin”, mies nuhteli. Elektraksi nimetty tyttö oli lähes Lucin pituinen ja hyvin hoikka. Hänen kasvonsa olivat kapeat ja hänen mustat, alaselkään ulottuvat hiuksensa korkkiruuvikiharoilla. Tytön silmät olivat samaa vihreää kuin Shanilla ja tämän iho oli jopa kalpeampi kuin nuoremmilla.
”Kas, Shoushan ja Shunyuan ovat kasvaneet melkoisesti viimenäkemän”, Lucin katse siirtyi puhuneeseen Ohaniin päin.
”Lapset kasvavat”, mies totesi ja kääntyi sitten Bijoun puoleen.
”Bijou, tässä ovat minun lapseni. Vanhin Elektra ja nuoremmat kaksoset Shoushan ja Shunyuan. Sanon heitä kuitenkin aina Shaniksi ja Yuaniksi. Ja tässä on Bijou”, vampyyri suoritti pikaisen esittelyn ja noin kymmenkesäiset pojat juoksivat naisellisemman luo.
”Oletko sinä joku isän kaveri? Miksi tulit Ohan-sedän kanssa?” pojat kyselivät, mutta Elektra katseli happamana kauempana. Hän tuhahti, kääntyi kannoillaan ja lähti pois. Luc huokaisi.
”Elektra on ollut hieman vaikea viimeaikoina”, mies selitti ja istui takaisin sohvalle.
”Pojat, menkää hakemaan Gaialta ruokaa ja painukaa sitten huoneeseenne leikkimään”, mies sanoi lapsilleen ja kaksoset juoksivat pois paikalta.
”He ovat ihania lapsia vaikkakin joskus hieman rasavillejä”, hän huokaisi ja hymyili sitten sulkien silmänsä.

Hänen ilmeensä muuttui keskittyneeksi, kun hän etsi tiettyä läsnäoloa. Etsimisessä kesti hetken, mutta lopulta hän löysi tutun mielen ja tökki sitä hieman. Mieli sulkeutui ensin täysin, mutta tulijan tunnistettuaan avautui ja pyysi antamaan käskyt. Vieraileva olemus käski mielen omistajaa saapumaan heti ja lähti sitten.
”Sāng saapuu tuotapikaa.”

Bijoun katse siirtyi kattoon ja huomio pois Lucin avautuneesta suusta ja mahdollisesta vastauksesta. Kuulosti siltä, kuin heitä olisi lähestymässä pienimuotoinen luonnonkatastrofi – joka ilmenikin kahdeksi nuoreksi pojaksi, jotka saivat heti nuhtelut Lucilta.

Puolivampyyri oli enemmän kuin hieman hämmentynyt todistaessaan tätä erehdyttävästi perhekinalta vaikuttavaa tilannetta, ja Ohanin rauhallista kommenttia. Sinitukka saikin kummastuneen vilkaisun, kun Bijou haki tältä selitystä.
Tultuaan esitellyksi lapsikatraalle naisellisen katse vaihtoi tiuhasti paikkaa Lucin ja kahden pojan sekä teiniprinsessan välillä.
Hän nosti kätensä suulleen, muttei saanut hihitystä kunnolla peitettyä.
Vai että Lucilla lapsia? Jotenkin se oli niin epätyypillistä, ettei Bijou mahtanut hiljaiselle naurulleen mitään.

Pikkupoikien kysymyksille hän vain hymyili – hän ei tiennyt mitä Lucifer halusi lastensa tietävän. Shan ja Yuan innokkuus oli hellyttävää, ja siksi hän ei ehtinyt pahastua Elektran tympeästä kohtelusta.

Pian nuo kaksi rasavilliä pikkuistakin juoksivat pois, ja Luc sulki silmänsä. Näytti kuin vampyyri olisi nukahtanut sohvalle, mutta sitten hänen ilmeensä muuttui keskittyneeksi. Puolivampyyri aisti etäisesti, mitä tämä oli tekemässä, mutta ääneen lausuttu ilmoitus oli silti tervetullut.
”Mukavaa. Mutta… sinulla on lapsia. En olisi ikinä arvannut.” Bijou hymyili pehmeästi, ja päästi tahtomattaan taas pienen hihityksen, toivoen ettei tämä suuttuisi siitä.

”Mukavaa. Mutta… sinulla on lapsia. En olisi ikinä arvannut.”
Luc kohotti kulmiaan ja naurahti sitten.
”No, ehkei se ole se kaikkein arvattavin asia, kun minut on nähnyt vain muutamaan otteeseen”, hän sanoi ja hymyili.
”Ja välttääkseni seuraavaksi mieleesi tulevan kysymyksen niin kerron saman tien, että Érika, heidän äitinsä, on kuollut. Hän kuoli melko pian poikien syntymän jälkeen”, vampyyri selitti ja taputti vieressään nukkuvan mustan kissan päätä.
”Keara ja Bai ovat hänen suvussaan kiertäneitä kissoja. He ovat olleet tähän mennessä kolmen sukupolven hallussa”, mies sanoi hymyillen, mutta enemmän selittelyt keskeytti koputus ovelta.
”Charon! Avaa ovi!” Luc huikkasi ja kohta eräs platinablondi palvelusmies riensi toteuttamaan isäntänsä käskyä.

Pian huoneeseen ryntäsi pieni valkoinen sudenpentu. Kissat eivät olleet eläimestä moksiskaan, mutta susi sen sijaan oli erittäin kiinnostunut kahdesta karvapallosta, joista toinen makasi Bijoun sylissä ja toinen Lucin vieressä.
”Hei Qiu. Ei ole sinua vähään aikaan näkynyt”, vampyyri sanoi pennulle hymyillen ja tämä haukahti iloisesti.
”Sinulla oli asiaa”, kolea ääni kuului olohuoneen ovelta. Oviaukossa seisoi kokomustaan pukeutunut mustahiuksinen ja kalpeaihoinen nainen, joka katsoi huoneeseen jokseenkin halveksuvasti.
”Sāngdela, kultaseni”, Luc sanoi rakastettavalla äänellä ja puhuteltu nainen sähähti.
”Minähän olen kieltänyt sinua sanomasta minun koko nimeäni”, tämä sanoi ja jos katse olisi voinut tappaa niin vanhempi vampyyri olisi maannut jo kuolleena maassa.
”No, äläs nyt”, mies sanoi ja käveli kädet ojossa Sāngia kohti. Tämän päästyä kosketusetäisyydelle nainen tönäisi miehen tieltään ja käveli kauemmas johtajastaan.
”Enkö ole sanonut myös ettet saa koskea minuun”, hänen äänensä pysyi jäätävänä ja silmissä pystyi havaitsemaan punaisen hehkun.
”Älä ole noin kylmä”, mies suorastaan valitti, mutta toinen vain niksautti niskojaan ja kääntyi Bijoun ja Ohanin puoleen.
”Keitä nämä ovat?” hän kysyi ja pyyhki kaksikkoa pistävällä katseellaan.

Bijoun hihitys katkesi kuin veitsellä leikaten, vaikka Luc ei vaikuttanutkaan erityisesti surevan Érikaansa.
”Otan osaa.” Naisellinen silitteli Baita lempeästi, melkein kampaillen sen turkkia pitkillä kynsillään.

Oven avauduttua sisään juossut sudenpentu sai hymyn taas mustasilmäisen huulille. Energisiä palleroita näytti riittävän sille päivälle.
Kolea naisenääni kuitenkin veti hänen katseensa tuon naisvampyyrin puoleen, ja varovaisesti Bain sylistään nojatuolille asettaen hän nousi, silitellen olemattomia ryppyjä vyötäisiltään hameestaan.

Hän pysähtyi ennen kuin ehti sanoakaan mitään, kun Sāng käyttäytyi lähes vihamielisesti laumanjohtajaansa kohtaan. Huomaten olevansa taas ujouspuuskan vallassa mitä tuli täysin uusiin tuttaviin Bijou asteli pari askelta lähemmäs naista, vilkaisten Ohaniin kuin turvaa hakien.
Haluten olla kohtelias, mutta vielä uskaltamatta puhua hän kumarsi kevyesti – kättelemistä toinen ei varmaan olisi halunnut - oikeastaan vain taivutti niskaansa, ja katsoi sitten hieman punahehkuisiin silmiin.
”Olen Bijou, ja hän on Ohan.” Sanat tuntuivat tulevan hieman vaikeasti ulos, mutta silti normaalia helpommin. Ehkä, koska hänessä ja Sāngissa oli kummassakin samaa verta… tai sitten se oli vain hänen mielikuvitustaan.
”Isäni teki sinusta vampyyrin. Haluaisin jutella hänestä, kysyä muutamia asioita…”

”Olen Bijou, ja hän on Ohan. Isäni teki sinusta vampyyrin. Haluaisin jutella hänestä, kysyä muutamia asioita…”
Sāngin silmät levisivät, kun tämä katsoi Bijouta.
”Sinä… Oletko sinä Mikhail? Vermundon lapsi Mikhail? Joka kutsuu itseään nykyisin Bijouksi ja on ihmeellisempi kuin kuut taivaalla?” nainen kysyi ja Luc perääntyi myhäillen istumaan nojatuoliinsa. Vampyyrinainen ei ollut enää läheskään niin vihamielisen kuuloinen kuin aikaisemmin. Hän ei uskaltaisi vihoitella purijansa pojalle.
”Sinä todella näytät häneltä”, hän sanoi ja ojensi kätensä hipaisten Mikhailin poskea.
”Vastaat hänen kuvailuaan, Mikhail. Todella”, naisen ääni oli utuisen hämmentynyt.
”Mutta kuinka sinä tiedät minusta? Ja mitä haluat kysyä ja mistä haluat jutella? Olen täysin käytettävissäsi”, Sāng kumarsi pienesti, mutta kuitenkin syvempään mitä Bijou oli tehnyt.

Bijou hymyili häkeltyneesti. Oli kummallista tulla kutsutuksi nimellä, jota ei ollut kuullut tai yhdistänyt itseensä moniin vuosiin. Mutta että ihmeellisempi kuin kuut taivaalla?
Tummatukka lehahti punaiseksi, ja naurahti vaivaantuneena.
”Niin, minut nimettiin Mikhailiksi mutta olen kulkenut eri nimellä melko pitkään… Enkä sanoisi olevani mitenkään ihmeellinen.”

Ilmeisesti Sāng teki poikkeuksen koskemattomuudessaan hänen kohdallaan, ja tämän viileäntuntuiset sormet hipaisivat naisellisen poskea. Hän oli vähintään yhtä hämmentynyt kuin nainen, ja unohtanut lähes kokonaan että Luc ja Ohan olivat paikalla.
”Luc kertoi sinusta. Kysymykseni liittyisivät siihen, tiedätkö Vermundon olinpaikasta mitään, tai syytä miksi en ole löytänyt häntä”, Bijou naurahti sanojensa perään, ja pudisti päätään niille.
”No, enhän ole etsinyt häntä tarpeeksi ahkerasti, mutta kuitenkin. Et ole sattunut olemaan häneen yhteydessä, kuullut josko… hän ei halua nähdä minua vai…?”

”Luc kertoi sinusta. Kysymykseni liittyisivät siihen, tiedätkö Vermundon olinpaikasta mitään, tai syytä miksi en ole löytänyt häntä. No, enhän ole etsinyt häntä tarpeeksi ahkerasti, mutta kuitenkin. Et ole sattunut olemaan häneen yhteydessä, kuullut josko… hän ei halua nähdä minua vai…?”
”V:n etsimättä jättäminen on paras keino löytää hänet. Hän ei löydy etsimällä. Olen kyllä ollut häneen yhteydessä muutama viikko takaperin. Etteikö hän haluaisi nähdä sinua? Ei se haluamisesta ole kiinni. Ja minä en yritäkään selittää asiaa sinulle, en itsekään ymmärrä hänen ajatuksiaan aina”, Sāng sanoi ja tarttui toisen olkapäähän istuttaen tämän sohvalle ja istuen tämän viereen.
”Mutta minulle on kunnia tavata sinut. V on puhunut sinusta paljon. Todella paljon”, nainen hymyili kauniisti ja nappasi ohitseen kävelevän sudenpennun syliinsä. Hän mietti kuinka saisi purijaansa nopeinta reittiä yhteyttä. Hänen täytyisi päästä kertomaan tälle pian, että oli tavannut tämän kallisarvoisen pojan.
”Sāngdela, miksi et koskaan hymyile minulle noin?” Luc kysäisi kauempaa erittäin flirttailevaan äänensävyyn ja sai punasilmäisen mulkaisun naisen suunnalta.
”Turpa kiinni”, Sāng ärähti ja mies vajosi sohvaan haukotellen.
”Kuinka jaksat olla noin epäkohtelias?” mies murahti ja nuorempi nyrpisti nenäänsä. Lucille vastaamisen sijaan hän kääntyi Bijoun puoleen.
”Kuinka sinä tutustuit tuon pelkällä jalkovälillään ajattelevan otuksen kanssa?” hän kysyi viitaten vanhempaan vampyyriin.

”Pari viikkoa sitten? Missä? Kertoiko hän minne oli menossa?”
Bijou tunsi kieltämättä olonsa hieman närkästyneeksi. Löytyi etsimättä jättämällä? Miten ihmeessä hänen pitäisi ymmärtää tuo? Sāngin puheista sai kuitenkin sen kuvan, että isä ei erityisesti vältellyt hänen näkemistään.
”Vaikeaselkoinen siis?” Hän naurahti, ja pudisti päätään hymyillen.
”Hassua kun joku tietää lähisukulaisesta enemmän kuin itse…”

Tummatukka istui sohvalle mieluusti, ja hymyili melko lailla yhtä kauniisti vampyyrinaiselle takaisin.
”Ilo on minun puolellani.”
Käsi ojentui, ja rapsutti sudenpentua korvien takaa.
”Todellako? Mitä hän on valehdellut minusta?” hän kysyi uteliaisuudesta, leikillinen sävy äänessään. Juuri silloin Luc heittäytyi flirttailemaan, ja vampyyrinainen näytti kylmyytensä. Naisellisen miehen olisi kuitenkin tehnyt mieli hihittää tämän melko osuvalle kuvaukselle, mutta hän hillitsi itsensä.
”Ystävän kautta. Kim esitteli meidät.” Bijou hymyili suloisesti, ja rapsutteli sudenpentua vähän lisää. Vaikkei hän mitenkään erityisen heikkona eläimiin ollut, söpöt ja karvaiset pikkuiset purivat häneenkin.

”Pari viikkoa sitten? Missä? Kertoiko hän minne oli menossa?”
”Juu, Shqipellähän se oli. Siellä jossain metsässä. Lensimme yhdessä ja…” Sāngin ääni muuttui haaveilevaksi ja hiipui pois. Kohta hän kuitenkin rykäisi hieman hämillään.
”Niin siis, V ei kerro yleensä ainakaan minulle minne hän menee. Ja en usko, että hän kertoo muillekaan”, nainen sanoi hieman pahoittelevaan sävyyn. Hän oli oikeasti hieman pahoillaan toisen puolesta. Tämä ei tiennyt kuinka hienon isän omisti.
”Todellako? Mitä hän on valehdellut minusta?”
”Kun nyt tässä istun kanssasi niin huomaan, että yksikään hänen sanoistaan ei ole ollut valhetta”, vampyyri sanoi ja katsoi Bijouta pää kallellaan.
”Ystävän kautta. Kim esitteli meidät.”
Sāng tuhahti hieman.
”Eli sinäkin olet sekaantunut Kimin juoniin”, nainen sanoi lievästi halveksuva sävy äänessään.

”Äänensävysi kertoo mielipiteesi selkeästi. Minä olen täysin samalla linjalla kanssasi. Siitä lutkasta ei ole muuta kuin harmia”, kuului hyytävä ääni keittiöön vievältä ovelta. Ovella seisova tyttö tarkkaili huoneessa olijoita vihreillä silmillään ja pyyhkäisi kasvoilleen karanneen hiuskiehkuran syrjään.
”Elektra? Mitä sinä puhut? Kuinka kauan olet seisonut siinä?” Luc kysyi järkyttyneenä saamatta kuitenkaan mitään kontaktia tyttäreensä.
”Ja sinä”, tyttö osoitti Bijouta, ”et olekaan nainen. Oletko isän uusin pano vai jotain muuta?”

Viikko sitten Shiqipellä, viettämässä laatuaikaa – mikä tarkoitti että isä voisi olla missä tahansa nyt. Hienoinen pettymys, mutta jokainen tiedonmuru ruokki toivoa Bijoun sydämessä. He saattaisivat olla vieraantuneet toisistaan, isä ei pakosti pitäisi hänestä tai hän huomaisi isänsä raivostuttavaksi, mutta hän halusi silti palavasti nähdä tämän. Hän tarvitsi sitä, tarvitsi muutamia selityksiä ja vastauksia.

”Kun nyt tässä istun kanssasi niin huomaan, että yksikään hänen sanoistaan ei ole ollut valhetta.”
Tummatukka oli kiemurrella paikallaan. Hän oli otettu siitä, että häntä oltiin kehuttu ja ilmeisesti kehuttiin silläkin hetkellä, ja lisäksi sietämättömän utelias kuullakseen tarkempia yksityiskohtia.

Niitä hän ei kuitenkaan päässyt kysymään, sillä sai kuulla paljon ilkeitä sanoja Kimistä. Elektran vihreät silmät näyttivät kovilta, eikä Bijoukaan ollut huomannut tämän läsnäoloa aiemmin. Se siitä tuli kun oli niin monta vampyyria samassa paikassa.
Luc ei saanut tyttäreensä mitään kontaktia, ja tämä alkoi osoitella epäkohteliaasti (ei se Bijouta haitannut, mutta hän oli kuullut aivan liikaa moitteita aiheesta) ja nimitti häntä Lucin panoksi.

Milloin tahansa muulloin hän olisi punastunut ja ruvennut änkyttämään, mutta nyt hiilenmustat silmät nauliutuivat vihreisiin, ja puolivampyyri nousi seisomaan, astellen tyynenä Elektran luo.
”Kultaseni, on epäkohteliasta osoitella.” Eikös hän hymyillytkin sievästi, ja puhunut pehmeästi. Huvittuneen raivon saattoi kuitenkin erottaa silmistä, jos katsoi tarpeeksi tarkasti.
”Eikä hienon neidin pitäisi osata sellaisia sanoja kuin pano. No, kun ottaa huomioon isäsi niin kai se on hyväksyttävää – ei millään pahalla, Luc. Ja minä en tosiaankaan ole nainen, mukavaa kun luulit niin”, hän jatkoi jutusteluaan, piilovittuillen niin ahkerasti kuin kehtasi.

Naisellinen mies katsoi vampyyrityttöä läpitunkevasti, vaikka periaatteessa hänen ei kannattaisi olla töykeä Lucin lapselle. No, siinäpä oli taas yksi riski.
”Isäsi on ymmärtääkseni yrittänyt vihjailla jotain, mutta Kim taisi kieltää häntä tiukasti. Lisäksi hän ei ole tyyppiäni – pidän suloisista miehistä.” kuten Rakeshista, hänen teki mieli lisätä mutta jätti mainitsematta. Ei sen tarvinnut vielä levitä muiden tietoon.
”Mutta, oletan että näiden oikaisujen myötä meistä voi tulla vaikka ystävät, Elektra. Niin kauan kun ei jauheta paskaa tutuistani.”

”Kultaseni, on epäkohteliasta osoitella. Eikä hienon neidin pitäisi osata sellaisia sanoja kuin pano. No, kun ottaa huomioon isäsi niin kai se on hyväksyttävää – ei millään pahalla, Luc. Ja minä en tosiaankaan ole nainen, mukavaa kun luulit niin”
Jos Elektra pelästyikin niin hän ei näyttänyt sitä. Kahden kauhukakarapikkuveljen kanssa oppi hallitsemaan itseään melkoisen hyvin. Bai sähisi hieman tuijottaessaan kaksikkoa ja sen karvat nousivat pystyyn. Tuo kissa ei pitänyt riitelemisestä.
”Isäsi on ymmärtääkseni yrittänyt vihjailla jotain, mutta Kim taisi kieltää häntä tiukasti. Lisäksi hän ei ole tyyppiäni – pidän suloisista miehistä. Mutta, oletan että näiden oikaisujen myötä meistä voi tulla vaikka ystävät, Elektra. Niin kauan kun ei jauheta paskaa tutuistani.”
”Oi, olisihan se pitänyt huomata. Kim on tainnut viedä sinunkin sydämesi. Minä voin kertoa sinulle silkan suopeuden nimissä, että se nainen ei tee hyvää kenellekään. Jos isäni ei olisi silloin kauan sitten langennut hänen verkkoonsa ei minunkaan olisi tarvinnut tavata häntä. Vaikka kaikki ei olekaan hänen vikaansa”, tytön vihreissä silmissä kimmelsivät kyynelet, kun hän pyörähti vihaisesti isäänsä kohti.
”Ja sinä. Sinä olet saasta mieheksi. Kuinka voit vain flirttailla täällä tyynen rauhallisesti ihmisten kanssa? Alexia haudataan huomenna!” nyt kyynelet valuivat pitkin kiharahiuksisen poskia ja hänen isänsä näytti murheelliselta.
”Alexian kuolema ei ole minun vikani. Eikä myöskään Kimin”, vampyyri sanoi surullisesti, mutta Elektra pudisteli päätään.
”Minun huono oloni on teidän kummankin vika!” hän huusi ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Huoliteltu meikki valui nyt pitkin poskia ja värjäsi kalpean ihon harmaaksi.
”Kukaan tässä huoneessa ei tajua miltä minusta tuntuu! Kukaan ei ymmärrä mitä Kim ja isä ovat tehneet minulle!” tytön huuto oli muuttunut kiljunnaksi ja hän otti tukea seinästä ettei pyörtyisi.

Bijou tosiaan mietti, minkä ikäinen Elektra oikeasti oli. Hän käyttäytyi lähes itseään nuoremman tavoin, tai sitten oli taas jotain josta hän ei tiennyt. Mutta hän oli jo ehtinyt suuttua tuon silkan typerälle kiukulle.
”Minä en välitä vaikka hän ei tekisikään hyvää minulle, kysymys on siitä että minä haluan olla hyvä hänelle. Hän ei edes voi satuttaa minua, kun olen valmis hyväksymään sen ja vain olemaan läsnä, tukemassa, vaikken edes saisi kiitoksen sanaa!” Ehkä sitä ei olisi pitänyt sanoa ääneen, mutta tuollainen oli tummatukan suhtautuminen ailahtelevaiseen manaajaan. Hänen ääneensä livahti isovelimäinen, suojeleva sävy, ja mies näytti entistä hillityn raivokkaalta.

Kyyneleet, ja ilmoitus hautajaisista saivat hänet kuitenkin napsauttamaan suunsa kiinni. Olisi pitänyt arvata, tietysti juuri sillä henkilöllä kenen kanssa hän alkoi riidellä oli hirvittävä määrä padottua surua sisällään.

Puolivampyyrilla ei ollut hajuakaan tilanteesta, eikä hän uskaltanut vilkaista muiden ilmeitä. Hän oli ihan kamala pahis, kun noin kiusasi raukkaparkaa, joka itki jonkun, ehkä sukulaisen, kuolemaa.
Paskat siitä, hän oli yhä vihainen, joten päätyi tekemään kompromissin – lohduttaa kovakouraisesti.
”Nyt, Elektra. Sano kuinka vanha olet.” Hän lasketti toisen kätensä kiljuvan tytön olkapäälle, tarttuen siitä vahvalla mutta lempeällä otteella.

”Ikäisesi pitäisi jo tajuta, kuinka kaikille tapahtuu asioita, joista ei pääse ikinä yli. Olen varma, että Kim, Luc, Sāng, Ohan ja minä olemme kokeneet jotain sellaista, me kaikki. Isäsi varmasti ymmärtää, tuskallisen hyvin, mitä sinä tunnet – mieti kuinka monta vuotta hänellä on ollut aikaa tuntea ja kokea kaikkea! Siksi hän ei myöskään voi yrittää lohduttaa sinua, koska tietää ettet sitä hyväksyisi. Joten nyt sinä ryhdistäydyt, lopetat syyttelyn ja itket sen kaiken pahan olon pois – saat valita olkapään vapaasti.” Se oli vihaista, läpitunkevaa järkipuhetta, ja samalla hyvin myötätuntoista. Bijoulla oli tapana kutsua itseään empaattiseksi olennoksi, ja nytkin hän haparoi vaiston varassa, josko osuisi oikeaan ja saisi Elektran purkamaan tunteensa kehittävämmin.