Minulla oli ikävä sinua

//Tervetuloa Kai\\

28.8.2056 noin klo 18.00

Rakesh katsahti kelloon. Se tulisi kohta puoli kuusi. Ulkona alkoi olla jo hämärää ja Erebokseen kerääntyi asiakkaita hyvää tahtia. Kohta koko baari olisi aivan täynnä ja baarimikoilla kova työ pitää kaikki tyytyväisinä. Haltian täytyisi kohta palkata muutama työntekijä lisää etteivät nykyiset kuolisi liikarasitukseen. Miehen katse osui seinällä kehyksissä olevaan piirrokseen. Se oli kuva Bijousta. Ruskeahiuksinen oli piirtänyt sen miehen viimekäynnillä. Siitä tuntui olevan jo aivan liian pitkä aika. Hänestä lähes tuntui, että toinen oli unohtanut hänet, kun ei ollut pitänyt mitään yhteyttä. Hän tuijotti hetken kuvaa ja pudisti päätään napaten piirustuslehtiönsä syliinsä. Mies lysähti sohvalle ja pyöritteli kynäänsä kädessään. Hetken paperia tuijotettuaan hänen oli pakko todeta ettei ajatuksiltaan kyennyt piirtämään.
”Jos sinä haluat mennä käymään hänen luonaan niin nouse siitä sohvalta ja mene!” hän ärähti itselleen ja nousi seisomaan.

Rakesh asteli nopein askelin makuuhuoneeseensa ja leväytti vaatekaappinsa oven auki. Hetken kaapin sisältöä tuijoteltuaan hän päätti laittaa yllensä valkoisen kauluspaidan, jonka hihat olivat hieman ranteen yläpuolelle asti tiukat, mutta levenivät siitä revitysti. Housuikseen hän valitsi mustat, suorat housut ja kengiksi pienellä korolla varustetut soljelliset kengät. Kokonaisuuden päälle hän heitti vielä pitkänmallisen, mustan kangastakin suojaamaan ulkona vallitsevalta koleudelta. Hiuksensa hän kietaisi poninhännälle niskaan, vaikka kaikki hiukset eivät siellä pysyneetkään. Mies tarkkaili itseään hetken peilistä ja asteli sitten tupakeittiöönsä avaten erään kaapin oven. Hän nappasi kaapista muutama päivä sitten ostamansa, tummanruskeaan paperiin käärityn suklaarasian ja laittoi sen huolellisesti laukkuunsa piirustustarvikkeidensa seuraksi.

Mies suuntasi askelensa kohti Erebokseen vieviä portaita ja kapusi ne ylös livahtaen suoraan baarin takahuoneeseen. Baarimikkojen tämäniltaiseen esitykseen oli varattu suuri ämpärillinen mustia ja tummanpunaisia ruusuja ja ne tuoksuivat kauniisti eräässä nurkassa. Rakesh kipitti nopeasti ruusujen luo ja nappasi kolme mustaa ja kolme punaista kukkaa käteensä asetellen ne kauniisti käteensä. Hän tiesi etteivät baarimikot tarvitsisi kaikkia ruusuja, joten hän kykeni aivan mainiosti ottamaan kukista muutaman.

Rakesh liikkui nopeasti ulos baarista ja pitkin pimeneviä katuja kohti Ohanin hänelle aikaisemmin neuvomaan osoitetta. Pienellä siirtymistaialla mies oli tuossa tuokiossa Bijoun asunnon oven edessä. Hän kohotti kätensä, empi hetken ja koputti asunnon oveen pitäen ruusuja kauniisti toisessa kädessään.

Hyvin hassu ääni kaikui pienessä kylpyhuoneessa, kun Bijou veden alle nenäänsä myöten upottuaan puhalsi kuplavanan suustaan. Mies hihitteli itsekseen, ja huokaisten nautinnollisesti upposi kylpyynsä lähestulkoon makuulleen. Kuuma vesi helli jäseniä, ja hänen suupielensä vääntyivät taas huvittuneeseen hymyyn kun hän avasi silmänsä.

Ruusunterälehtiä kylpyvedessä. Se oli hyvin hauskaa - ja ystävällistä Basiralta, rakennuksen vanhalta vahtimestarittarelta, joka oli tuonut näitä korillisen. Siinä oli joku, joka tunsi hänen pintapuoliset piirteensä kaikkia muita paremmin.
Kuuma ja hyväntuoksuinen vesi rauhoitti myös mielen, ja pitkästä aikaa Bijou huomasi lopettaneensa isästään ja Kimistä huolehtimisen. Jäljelle jäi vain epämääräinen mietiskely, joka koski sitä miten hän ei ollut saanut aikaiseksi mentyä Rakeshin luo. Hän halusi jutella haltian kanssa, mutta ei ollut saanut sitä aikaiseksi.

Höyryävän ilman mukana leijailevat mietteet keskeytyivät, kun puolivampyyri kuuli etuoveltaan kantautuvan koputusta. Huokaisten hän nousi ylös, kietaisten valkoisen pyyhkeen vyötärölleen, vaivautumatta nyppimään muutamia ruusunterälehtiä jotka olivat jääneet hänen rintakehälleen.
Basira siis ihan oikeasti tuo niitä tuoksukynttilöitä? Niin kilttiä häneltä, mutta hemmottelisi itseään, hänhän se oikeasti nainen meistä kahdesta on…

Bijou vetäisi oven auki, ja tunsi kolean yöilman osuvan lämpimään ihoonsa, mikä sai hänet värähtämään. Katsomatta heti kunnolla kuka oli ovella hän haroi märät hiuksensa pois kasvoiltaan.
”Ei sinun olisi tarvinnut…” Pehmeästi sanottu lauseenaloitus katkesi, kun tummatukan silmät laajenivat ja hänen kasvonsa vaihtoivat väriä vaaleanpunaisiksi. Refleksinomaisesti hän paiskasi oven kiinni, ja hyperventiloi hetken suljetulle ovelle suutaan aukoen, ennen kuin raotti sen varovasti, pistäen vain päänsä esille.
”Rakesh, mitä sinä täällä teet?” hän piipitti, katsoen yhä silmiään voimakkaasti räpytellen haltiaa. Tämä näytti syötävän hyvältä, ja tällä oli ruusukimppu kädessään. Hyvin suloinen ruusukimppu.

Rakesh avasi suunsa, kun ovi aukesi, mutta ei saanut ääntäkään ulos nähdessään edessään seisovan ilmestyksen. Hän osasi vain tuijottaa.
”Ei sinun olisi tarvinnut…”
Miehelle ei jäänyt epäselväksi, että Bijou oli odottanut jotakuta muuta, mutta hänen ajatuksensa eivät riittäneet sen pidemmälle suloisen näyn muuttuessa vieläkin suloisemmaksi kauniimman punastuessa hänen edessään. Parantajan suu kääntyi hymyyn ja hän olisi sanonut jotain jos toinen ei olisi juuri sillä hetkellä päättänyt paiskata ovea kiinni. Hän kuuli oven takaa hyvin kiivasta hengitystä, mutta työnsi pikaisesti siitä juontuvat ajatukset pois mielestään. Ei tuollaisia ajatuksia nyt! Hän nuhteli itseään äänettömästi oven raottuessa ja Bijoun kasvojen pilkistäessä ovenraosta.
”Rakesh, mitä sinä täällä teet?”
”Mitäkö teen? Tällä hetkellä seison rappukäytävässä ja odotan, että kutsuisit minut sisälle, mutta epäilen vahvasti, että joudun odottamaan vielä hyvän aikaa”, Rakesh naurahti ja katsoi ruusuja arvioivasti.
”Kaikenlisäksi nämä ruusuthan nuukahtavat kohta jos eivät saa vettä. Ne ovat siis sinulle”, mies ojensi ruusuja toista kohti ja hymyili.
”Minulla oli ikävä sinua.”

”Mitäkö teen? Tällä hetkellä seison rappukäytävässä ja odotan, että kutsuisit minut sisälle, mutta epäilen vahvasti, että joudun odottamaan vielä hyvän aikaa.”
”Ei, ei sinun tarvitse! Tule vain sisään… Olin juuri kylvyssä, anteeksi, tuota….” Punastunut mies ei saanut selitettyä anteeksipyyntönsä aihetta. Hän epäili, että haltia olisi pannut kovin pahakseen sitä että hän oli ilmestynyt puolipukeissa ovelle.

Hän avasi ovea, piilotellen yhä osittain sen takana, ja otti vastaan ruusut. Mustien silmien katse eksyi niihin, ja naisellisempi huoahti ihanan tuoksun leijuessa hänen nenäänsä.
”Menen heti laittamaan nämä – eikun, käyn laittamassa jotain päälleni ja sitten laitan nämä maljakkoon.” Hän naurahti hermostuneesti, ja tassutteli jo muutaman askeleen eteisestä poispäin kunnes pysähtyi kuin seinään, ja kääntyi katsomaan olkansa ylitse.
”Oliko…?”
Hiljainen kysymys sai peräänsä ujon ja lämpimän hymyn, jonka ilmestymissyytä tummatukka itse ei tiennyt täsmälleen.

Hän kuitenkin kokosi itsensä kohta, ja hetken puuhastelun jälkeen ilmestyi valkoisessa kylpytakissa, hiukset nopeasti lähestulkoon kuiviksi hangattuina keittiöön, ja pienen etsimisen jälkeen löysi maljakon, johon asetteli ruusukimpun suurella huolella, vieden sen sitten sohvapöydälleen.
Hipaisten kukkia mies kääntyi Rakeshin puoleen, ja hymyili jälleen.
”Jos jaksat odottaa hetken, vaihdan jotain säädyllisempää päälleni.”

”Oliko…?”
Rakesh hymyili naisellisemmalle ja nyökkäsi. Bijoun kadottua näkyvistä mies katseli ympärilleen asunnossa. Hän hymyili, se oli juuri Bijoun tyylinen. Kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt katsella, kun toinen tulikin jo takaisin.
”Jos jaksat odottaa hetken, vaihdan jotain säädyllisempää päälleni.”
”Sinä kelpaat minulle noinkin, mutta jos haluat niin odotanhan minä”, mies naurahti ja otti vapauden istua sohvalle. Hän nappasi laukustaan lehtiönsä ja kynän ryhtyen piirtämään ulkomuistista oviaukossa nopeasti näkemäänsä puolialastonta Bijouta päättäen ettei näyttäisi tätä työtään miehelle ennen kuin sen olisi täysin valmis. Hänhän voisi antaa sen vaikka toiselle lahjaksi.

Bijou naurahti, ja alkoi sukia kosteita hiuksiaan heti nähdessään Rakeshin ottavan lehtiönsä esille. Mutta kun haltia ei ilmeisesti alkanutkaan piirtää hänestä kuvaa – tämä ei ainakaan katsonut häntä mallia ottaakseen – mies rauhoittui.
”No, minulla on sitten liiallinen säädyllisyydentaju…” hän hymähti, ja asteli makuuhuoneensa ovelle, kääntyen käsi sen kahvalla ympäri ja heitti vielä hymyn ruskeahiuksiselle.
”Ole kuin kotonasi!”

Hän sulki oven huolellisesti, ja läväytti tummasta puusta tehdyt vaatekaapin ovet auki, varmistaen että liuku-ovi joka toimi takaseinänä ja kulkureittinä hänen ja Ohanin asuntojen välillä oli kiinni. Hetken ajan tummatukka hymyili ja kuunteli toiselta puolelta kantautuvia ääniä, ennen kuin veti vaatepuulta valkoisen, polvipituisen mutta taaksepäin pitenevän hameen ja hyllyltä siististi viikatun niin tumman viininpunaisen paidan että se näytti lähes mustalta. Jonkin aikaa kestäneen raivokkaan kuivaamisen jälkeen hän pukeutui, ja katsahti kaapinoven sisäpuolella olevasta peilistä miltä näytti. Kyllä, röyhelöinen hame oli melko suloinen sivuilla olevine nyörityspätkineen, ja puolipitkähihainen, leveän v-kaula-aukon omaava paita näytti edelleenkin mukavan linjoja korostavalta. Lisäksi nuo vaatteet olivat yllättävän mukavat päällä, eikä Bijou tosiaankaan halunnut pukeutua mihinkään liian hienoon kylvyn jäljiltä.

Hän asteli paljain jaloin olohuoneeseen, letittäen samalla hiuksiaan, ja kulki Rakeshin ohi keittiöön.
”Onneksi hiukseni eivät olleet vaahdossa kun koputit. Siinä olisi vasta ollut tilanne.” Hän puheli, täyttäen samalla itselleen korkean lasin vedellä, ja kulki sitten sen kanssa olohuoneeseen.
Naisellisempi hörppäsi lasistaan, ja hymähti kiharahiuksista katsellen.
”Oikeastaan, oli onni että minulla on tänään vapaapäivä. Muuten olisin töissä tähän aikaan. Mutta sitä sinä et kai tiennyt?” hän kysyi samalla kun istahti haltian viereen matalalle sohvalle, vetäen sileät jalkansakin mukanaan ylös, nojaten toisella kädellään selkänojaan.

Rakesh virnisti Bijoun kadottua huoneeseensa ja syventyi sitten piirtämiseen. Ulkomuistista piirtäminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin saman tekeminen mallista ja mies joutui keskittymään paljon enemmän. Tämän takia hän hätkähti rajusti, kun toinen käveli puhuen hänen ohitseen. Hän mätkäytti piirustuksensa äkkiä ylösalaisin sohvalle ja päätti jatkaa sitä kotona ettei toinen vahingossakaan näkisi keskeneräistä työtä.
”Oikeastaan, oli onni että minulla on tänään vapaapäivä. Muuten olisin töissä tähän aikaan. Mutta sitä sinä et kai tiennyt?”
”En tiennyt, en”, Rakesh sanoi tunkiessaan lehtiötä laukkuunsa. Laukussa hänen silmäänsä pisti lahjapaketti, joka sisälsi suklaarasian.
”Oh, melkein unohdin”, hän sanoi ja otti paketin ulos laukustaan.
”Toin tämänkin sinulle”, mies ojensi paketin toiselle hymyillen. Hänen katseensa vaelteli pitkin toisen olemusta ja hänen oli pakko todeta, että mies näytti erittäin hyvältä. Suorastaan laittoman hyvältä. Hänen olisi niin tehnyt mieli… Nyt et ajattele tuollaisia! Rakesh nuhteli itseään jälleen ajatuksissaan. Hän ei kaivannut yhtään epäilyttävää välikohtausta tälle illalle. Hän ei halunnut säikäyttää Bijouta.
”Eihän sinulla ollut mitään kiireitä tänä iltana? Tai siis etten tullut huonoon aikaan? Tai siis olithan sinä kylvyssä, mutta toivon, että annat anteeksi keskeytyksen”, Rakesh hymyili pienesti.

Bijou katseli etäisesti kiinnostuneena nurinpäin olevaa lehtiötä. Mutta hän oli liian kiltti napatakseen sen itselleen, kun Rakesh ei kerta halunnut hänen näkevän mitä siinä oli.
”Nyt tiedät. Kolmesta yhdeksään, joskus yli puoleenyöhön.” Hän hymyili toiselle, ja laski nyt puolityhjän vesilasinsa sohvapöydälle, alkaen kiristellä lettiään jotta se pysyisi edes jotenkuten kiinni ilman mitään kiinnikettä.

Mustat silmät katsoivat toisen laukun kaivelua kysyvästi, mutta sitten puolivampyyri äännähti ihastuneesti ja hymyili ensin paketille ja sitten kiharahiuksiselle.
Papereista paljastui suklaarasia, ja lyhyt naurahdus helähti ilmaan.
”Mitä, yritätkö sinä hurmata minut?” Tummatukka kysyi leikillinen pilke silmäkulmassa, ja hetken harkittuaan avasi rasian, puraisten yhdestä suurehkosta konvehdista ensiksi puolet ennen kuin mussutti suklaata ilmeisen tyytyväisenä.

Kysymyksen kuullessaan hän kohotti kätensä pyytäen toista odottamaan hetken, kunnes hänen suunsa oli tyhjä.
”Jos olin prinsessakylvyssä kuuden aikaan illalla, se ei varmaan kerro siitä että olisin aikonut tehdä mitään merkittävää?” Hän kysyi, laskettaen suklaarasian käsistään - tarjoten siitä ensin haltialle – vesilasinsa viereen.
”Mutta tietysti annan anteeksi keskeytyksen jollekulle joka on tuonut ruusuja ja suklaata mukanaan. Oikeasti, onko tänään jokin juhlapäivä?” Naurahtaen hämmentyneesti Bijou kosketti toisen paidan tyylikästä hihaa, ja mietti tosissaan miksi tämä oli tullut. Ikävä, sehän se syy oli ainakin Rakeshin itsensä mukaan…
No, siinäpä oli ensimmäinen kerta kun jollakulla oli ikävä häntä.

”Mitä, yritätkö sinä hurmata minut?”
”Kertooko suklaarasia hurmaamisyrityksestä?” Rakesh kysyi, kun ei uskaltanut vastata mitään valaisevampaa.
”Jos olin prinsessakylvyssä kuuden aikaan illalla, se ei varmaan kerro siitä että olisin aikonut tehdä mitään merkittävää?”
Ruskeahiuksinen naurahti.
”Olisithan sinä voinut vaikka… valmistautua menemään ulos jonkun kanssa”, mies hymyili ja otti tarjotusta rasiasta yhden suklaan.
”Mutta tietysti annan anteeksi keskeytyksen jollekulle joka on tuonut ruusuja ja suklaata mukanaan. Oikeasti, onko tänään jokin juhlapäivä?”
”Tarvitseeko olla juhlapäivä hemmotellakseen jotakuta kenestä välittää?” mies kysyi ja hänen hymynsä leveni.
”Ja jos se ei riitä syyksi niin tänään taisi olla serkkuni tyttären kissan nimipäivät tai jotain sellaista”, Rakesh sanoi vakavalla naamalla ja purskahti sitten nauruun.

”Kertooko suklaarasia hurmaamisyrityksestä?”
”Suklaarasia, ruusut, ja tuollainen viehättävä asukokonaisuus kyllä kertovat. Ainakin minä hurmaannun hyvin nopeasti tuollaisesta yhdistelmästä.” Bijou listasi hymyillen, mutta se hymy ei ollut pitkään leikillinen, vaan muuttui miettiväksi.
Ei Rakeshin tarvitsisi häntä edes hurmata - oli nopean päättelyn lopputulos. Seikasta hieman hämmästyneenä Bijou päätyi tuijottamaan olohuoneen nurkassa seisovaa harppuaan, miettien kuinka tyttömäinen mies pystyikään olemaan, kun hänet sai valloitettua ihan vain pienellä hymyllä ja nukkumapaikalla sohvalla.

”Minäkö?” Nyt tummatukka nauroi taas, lopettaen sen kohta tajutessaan ettei Rakesh varmaankaan tiennyt sille syytä. Hän lasketti toisen kätensä haltian olkapäälle.
”Ennen Kimiä en ollut kertaakaan edes yrittänyt hankkia uusia tuttavia viiteen vuoteen, ja sitä ennen en pystynyt siihen”, selitys tuli ulos yllättävän helposti.

Bijou yhtyi toisen nauruun, painaen sitten haltian nenän lyttyyn.
”Hassu. Minua vain ei ole hemmoteltu, siksi mietin heti taka-ajatuksia. Mutta mukava kuulla että välität minusta”, hän totesi, ottaen paremman asennon sohvalla. Jotenkin se sattui olemaan sellainen, että hän nojasi osittain Rakeshin olkapäähän. Toinen pitkäkyntinen käsi päätyi leikkimään kiharilla hiuksilla, jotka olivat ponihännällä.
Vedettyään silmät ummessa niiden tuoksua keuhkoihinsa naisellisempi tökkäsi toista poskeen.
”Mutta hiuksesi näyttävät paremmilta auki. Näytät suloisemmalta kiharoinesi.”

”Ennen Kimiä en ollut kertaakaan edes yrittänyt hankkia uusia tuttavia viiteen vuoteen, ja sitä ennen en pystynyt siihen”
Rakesh hämmentyi muttei kuitenkaan sanonut mitään. Hän ei ollut oikein varma mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Eihän hän todellisuudessa tiennyt Bijoun menneisyydestä juuri mitään. Toisen käsi olkapäällä tuntui kuitenkin mukavalta.
”Hassu. Minua vain ei ole hemmoteltu, siksi mietin heti taka-ajatuksia. Mutta mukava kuulla että välität minusta”
Mies hymyili.
”Sittenhän nyt on korkea aika ruveta hemmottelemaan sinua kunnolla”, hän naurahti ja sipaisi nopeasti Bijoun poskea etusormellaan. Rakesh ei meinannut uskoa onneaan. Upea mies nojaamassa hänen olkaansa ja leikkimässä hänen hiuksillaan. Kaikenlisäksi hän oli juuri nähnyt toisen puolalasti.
”Mutta hiuksesi näyttävät paremmilta auki. Näytät suloisemmalta kiharoinesi.”
”Onko näin?” mies kysyi hyväntuulinen hymy huulillaan ja aukaisi hiuksensa kammaten niitä hieman sormillaan.
”Luotan sitten sinun tyylitajuusi. Itselläni, kun sitä ei pahemmin ole”, hän hymyili ja silitti jälleen hieman Bijoun hiuksia.

”Ei mitään hemmotteluja minuun kannata tuhlata.” Hyväntuulisesti, mutta itseään mitätöiden vanhasta tottumuksesta Bijou heilautti vähättelevästi kättään.
Kevyt sipaisu poskella oli kuitenkin tervetullut, ja hän totesi mielessään, että Rakesh oli tainnut päästä Thanista yli – tai ainakin tämän käytös kertoi jostain sensuuntaisesta.

”Kyllä sinulla on tyylitajua. Ei kukaan varmaan voi osata piirtää niin hyvin kuin sinä jos ei ymmärrä tyylin päälle?” Hän kysäisi, ja upotti sormensa toisen tukkaan edes ajattelematta että ehkä pitäisi kysyä lupa, ja pörrötti niitä. Ruskeat kiharat ja lempeät kasvot olivat niin maanläheisen suloiset, hohtaen sitä lämpöä jota täynnä haltia oli muutenkin – lämpöä, hellyyttä ja kiltteyttä. Ei niin kuin puolivampyyri, joka kyllä tiesi olevansa viehättävä, mutta se oli hyvin erilaista viehättävyyttä, yliluonnollisempaa ja kylmempää. Bijou ainakin piti enemmän Rakeshin lämmöstä.

Hieman vastahakoisesti hän veti kätensä irti toisen hiuksista, ja irrotti myös hiilenmustien silmiensä katseen toisesta miehestä.
”Todella kilttiä tulla vain hemmottelemaan. Jos totta puhutaan olen hieman taipuvainen yksinäisyyteen, vaikka Ohan asuukin naapurissa. En jotenkin kehtaa ikinä häiritä ketään.” hän kertoili, venytellen käsiään ja lysähtäen sitten takaisin, aivan haltian viereen. Tämän lähellä oleminen oli rauhoittavaa, ja ehkä siksi Bijou puhelikin vaivattomammin.
”Et satu haluamaan mitään juotavaa tai syötävää? Minkäänlaisia toiveita?”

Rakesh hymyili Bijoun puhuessa hänen piirrustustaidoistaan. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään vaan nautti sen sijaan toisen kosketuksesta.
”Todella kilttiä tulla vain hemmottelemaan. Jos totta puhutaan olen hieman taipuvainen yksinäisyyteen, vaikka Ohan asuukin naapurissa. En jotenkin kehtaa ikinä häiritä ketään.”
”Minun luokseni sinä saat aina tulla”, kiharapää sanoi hymyillen.
”Et voisi häiritä minua vaikka yrittäisit”, hän jatkoi sukien hieman hiuksiaan.
”Et satu haluamaan mitään juotavaa tai syötävää? Minkäänlaisia toiveita?”
”No, jos sinä haluat niin sitten minäkin haluan. Jos sinä et halua niin en minäkään halua. Toisin sanoen se on minulle melko lailla sama”, Rakesh ei kehdannut sanoa, että olisi ollut vaikka kuukauden syömättä, jos saisi vain olla Bijoun lähellä.

Bijou kuunteli Rakeshin puheita hiljaisena, päätyen leikittelemään yhdellä tämän ruskeista kiharoista kun haltia ei kerta sitä vastustanut. Hänen vatsansa päätti sitten vastata kysymykseen ruuasta, ja päästi pienen mutta hyvin kuuluvan kurahduksen.
Lehahtaen hennon pinkiksi tummatukka painoi toisen käden vatsalleen ja naurahti.
”Kylvyssä likoaminen kasvattaa ruokahalua yllättävän paljon, enkä ole syönyt mitään sitten puolenpäivän. Joten taidan haluta syödä jotain”, hän naurahti, miettien miten hänellä oli ehkä pari hedelmää kaapissa, ja että Rakesh saattaisi katsoa pitkään sitä kuinka toinen söisi välipalan ateriankorvikkeena.


//Sowwy tuo lyhyys, yritä kestää *virn*//

Rakesh virnisti toisen vatsan kommentille ruokailusta.
”Todella, kylpeminen kasvattaa ruokahalua”, hän sanoi hymyillen, mutta muuttui sitten mietteliään näköiseksi. Hänen mieleensä oli juuri tullut oikea kuningasajatus. Tai siis hänen mielestään kuningasajatus. Eihän hän voinut tietää kuinka hyvä tai huono hänen ajatuksensa olisi Bijoun mielestä.
”Kuule, minä tässä mietin, mitäs jos lähtisimme ulos syömään? Minä tietenkin tarjoan”, hän kysyi ja tarttui miehen toiseen käteen puristaen sitä hellästi. Ruskeahiuksista kieltämättä jännitti hieman. Olihan hän juuri pyytänyt toista ulos kanssaan.

//No miekin kirjotin sitten lyhyen…\\

Bijoun silmät laajenivat, ja pieni hymy leveni huomattavasti.
”Tuo kuulostaa loistavalta!” Hän lasketti kätensä Rakeshin oman päälle, vastaten hellään puristukseen kaksin käsin. Tahaton, melko hillitty innostus paistoi miehestä, kun hän ajatteli ravintolassa käyntiä haltian kanssa. Siinä olisikin ensimmäinen kerta vapaaehtoisesti, jonkun sellaisen kanssa jonka seurasta nautti oikeasti.

Puolivampyyrin hymy kuitenkin hyytyi hetkessä, ja hän päästi pienen harmistuneen äännähdyksen upottaen sormensa hiuksiinsa, sukien lettinsä auki.
”Tuota… Mehän emme sitten mene minnekään suunnattoman hienoon paikkaan?” hän kysyi huolestuneena, nousten sohvalta ja kävellen makuuhuoneensa ovelle, kääntyen vilkaisemaan nopeasti taakseen.
”Tarvitsen viisitoista minuuttia.”

Oven sulkeuduttua Bijou säntäsi vaatekaapilleen. Hän tahtoi laittaa edes hieman nätimmän paidan päälle, ja pikaisen tuominnan jälkeen kolme päätyi mytyksi kaapinpohjalle, ennen kuin hän puki ylleen mustan kauluspaidan jossa oli samankaltaiset hihat kuin Rakeshin paidassa, mitä nyt levennys tuli vasta ranteessa ja pitsiröyhelö oli lyhyempi. Muutenkin paidassa oli pitsiä, helmassa ja napituksen kummallakin puolella. Hetken mietittyään hän laittoi paidan päälle vielä tummanpunaisen vyötärökorsetin ja kaulaansa yksinkertaisen helminauhan.

Hiuksiensa kanssa mies joutui tappelemaan hyvinkin raivoisasti, että sai ne harjattua nätisti ja sivuponihännälle joka sai hieman lainelle kuivuneet suortuvat valumaan toisen olkapään yli.
Ajatellessaan Rakeshin varmaan olevan jo kärsimätön – Bijou kieltämättä tunsi itsensä hyvin hassuksi kun ei voinut mennä ilman kevyttä kenttämeikkiä minnekään – hän päätyi hyvin yksinkertaiseen ja nopeaan meikkiin, ja sitten kasasi valonnopeudella kaikkea pientä tarpeellista käsilaukkuunsa, tupsahtaen sitten takaisin olohuoneeseen.

”Haa! Uusi ennätys!” tummatukka hihkui, purskahtaen sitten nauruun, ja käveli eteiseen. Saatuaan mustat matalakorkoiset kengät jalkaansa hän katsahti Rakeshiin toinen käsi valkoisen takin hihassa.
”Otanko sateenvarjon kaiken varalta vai pystytkö sinäkin niihin siirtymistaikoihin jos alkaa sataa?”

Oven ulkopuolella puolivampyyri tajusi, että oli tosiaankin menossa ulos syömään syötävän suloisen haltian kanssa. No, saipahan tilaisuuden tarkkailla ja saada ehkä jotenkin selville, tunsiko Rakesh jotain muuta kuin ystävyyttä häntä kohtaan vai ei.
”Minne mennään?”

”Tuo kuulostaa loistavalta!”
Rakesh hymyili ilahtuneena.
”Hyvä jos pidät ideasta”, hän sanoi hymy korvissa.
”Tuota… Mehän emme sitten mene minnekään suunnattoman hienoon paikkaan?”
”Emme. Ei minulla olisi varaakaan mennä mihinkään suunnattoman hienoon”, mies naurahti taputtaen toista päälaelle.
”Tarvitsen viisitoista minuuttia.”
Ruskeatukka nyökkäsi hymyillen ja katsoi Bijoun säntäämistä huoneeseensa. Nopeasti oven pamahdettua kiinni hän nappasi lehtiönsä laukustaan ja jatkoi kuvan piirtämistä. Hän hahmotteli miehen rintakehää kauan ja hartaasti ja havahtui huudahdukseen. Mies tunki lehtiönsä laukkuunsa ja nousi ylös.
”Näytät oikein hyvältä”, hän kehaisi ja käveli itsekin eteiseen vetäen siellä kengät jalkaansa.
”Otanko sateenvarjon kaiken varalta vai pystytkö sinäkin niihin siirtymistaikoihin jos alkaa sataa?”
”Ei tarvitse ottaa. Hyvin moni Kimin mafiassa osaa sen taian vaikkei muuta osaisikaan. Kim haluaa, että mahdollisimman moni osaa sen”, Rakesh totesi ja hänen päähänsä välähti samassa oikein mukava ravintolaehdotus.
”Minne mennään?”
Kysymys tuli kuin tilauksesta.
”Oletko kuullut Amaranta nimisestä ravintolasta? Se on erittäin miellyttävä paikka, ollut olemassa jo hyvin kauan. Minulla on hieman… suhteita sinne”, mies hymyili tarjoten käsivarttaan toiselle.

Bijou kuunteli Rakeshin selitystä aidosti kiinnostuneena.
”Harmi että minulla ei ole minkäänlaisia taipumuksia magiaan…” hän totesi, ja hymyili nyökäten samalla haltian ehdotukselle.
”Suhteita? No niitähän sinä varmaan oletkin ehtinyt solmia sinä aikana kun olet täällä asunut.” tummatukka vitsaili kevyesti, ja tarttui haltian käteen, katsahtaen alaspäin itseään, miettien josko olisi pitänyt naamioitua vähän paremmin naiseksi.
Hän kuitenkin heitti huolet pois mielestään, ja puristi haltian käsivartta hellästi, pidellen siitä kuin mikäkin hieno neiti.
”Mutta lähtekäämme. Haluan nähdä sen paikan.”

”Suhteita? No niitähän sinä varmaan oletkin ehtinyt solmia sinä aikana kun olet täällä asunut.”
”Todella”, Rakesh ei vaivautunut selventämään suhteitaan tähän ravintolaan. Ne ilmenisivät kuitenkin Bijoulle viimeistään paikanpäälle saavuttaessa.
”Mutta lähtekäämme. Haluan nähdä sen paikan.”
”Se on melko lähellä, joten voimme varmaankin kävellä”, mies totesi ja talutti toisen ulos asunnosta. Varmoin askelin hän asteli ulos ja kääntyi pihalta pois suuremmalle tielle. Ulkona oli hämärtynyt jo huomattavasti, mutta se ei haltiaa haitannut.
”Se on tuon kulman takana”, hän ilmoitti hetken kävelemisen jälkeen ja kääntyi kauniisti valaistulle tielle.

Heidän edessään näkyi vanhahtava, tummaa puuta oleva rakennus, josta kuului hento klassinen musiikki. Koko matka rakennukselle oli valaistu lyhdyin ja elävä tuli loi ympäristöön kauniin, väräjävän valon. Oven yläpuolella luki suurin koukeroisin kirjaimin Amaranta ja oven vieressä seisoi komea demonimies selvästikin ovimiehen virkaa toimittamassa.
”Tämä on Amaranta. Mitä pidät?” Rakesh kysyi hymyillen ja käveli lähemmäs ovimiestä.

Bijou hymyili lämpimästi, ja käveli Rakeshin opastamana hämärtyneessä illassa, Melekin puolityhjillä kaduilla. Tummatukka nojautui aavistuksen tarpeellista lähemmäs ruskeatukkaa, voidakseen hengittää tämän tuoksua ja tuntea toisen lämmön kyljessään kävellessään.
Mieleen palautuivat tahattomasti ne monet muistot pitkiltä vuosilta Belitan palveluksessa, kun hän kulki joka viikonloppuna jonkun käsipuolessa, ettei kyseessä oleva asiakas olisi joutunut olemaan yksin milloin missäkin tapahtumassa.
Tämä oli kuitenkin niin erilaista, ja niin paljon tervetulleempaa.

Tummatukka yllättyi hieman, kun Amaranta oli niin lähellä hänen kotiaan. Ilmeisesti hän ei tuntenutkaan suhtkoht rauhallista naapurustoaan niin hyvin kuin luuli.
Hän ihasteli rakennusta hetken mielessään, pannen tyytyväisenä merkille että paikalla oli asiansa osaavia muusikoita soittamassa taustamusiikkia. Ovimiesdemoni sai hieman pidemmän katseen, ja Bijou virnisti lähes huomaamattomasti.
”Ravintolasta vai palkollisista? Molemmat vaikuttavat laadukkailta”, hän vitsaili, ja äänenvoimakkuus tippui kuin itsestään hyvin alhaiseksi. Vaikka hän ei näyttänyt niin naiselta kuin yleensä, hänellä oli hame ja hän oli julkisessa paikassa – mikä tarkoitti että vanhojen oppien mukaan hänen ei olisi pitänyt puhua yhtään.

”Ravintolasta vai palkollisista? Molemmat vaikuttavat laadukkailta”
Rakesh naurahti.
”Hyvä jos kelpaa”, hän sanoi ja ymmärsi mainiosti toisen madaltuneen äänenvoimakkuuden. Kuka tahansa saattaisi nyt luulla häntä naiseksi.
”Hyvää iltaa herra Gethen”, ovimies sanoi kumartaen ja avasi oven.
”Hyvää iltaa sinullekin, Vanessa”, kiharahiuksinen sanoi.
”Kukaan ei tiedä miksi häntä kutsutaan naisennimellä”, hän kuiskasi Bijoulle ja naurahti. Hän talutti miehen ravintolaan ja asteli vastaanottotiskiä kohti.
”Valitan arvon herra, mutta meillä on aivan täyttä”, vaaleahiuksinen ihmismies tiskin takana pahoitteli heidän edellään olevalle miehelle. Mies poistui myrtyneen näköisenä ja Rakesh siirtyi tiskin eteen.
”Oh, hyvää iltaa herra Gethen”, vaalea mies sanoi kumartaen.
”Iltaa, Moriz. Onko sinulla pöytiä vapaana?” Rakesh kysyi ja hymyili Bijoun suuntaan.
”Totta kai. Antakaa vain takkinne Saudalle niin minä johdatan teidät sitten pöytään”, Moriz viittasi mustahiuksiseen vampyyrinaiseen, joka seisoi narikassa. Nainen viiletti nopeasti heidän luokseen ja otti narikkaan menevät tavarat niiaillen vähän väliä.
”Seuratkaa minua, herra Gethen”, Moriz kumarsi jälleen ja lähti johdattamaan heitä kohti syrjäisempää pöytää. Päästyään pöydän luo Rakesh veti Bijoulle esiin tuolin ja istui sitten tätä vastapäätä.
”Lähetän jonkun tuomaan pian ruokalistan”, Moriz ilmoitti ja viiletti pois.
”Onko palvelu riittävää?” Rakesh virnuili Bijoun suuntaan.

Bijoun leuka oli tippua kun hän kuuli miksi ovimiestä kutsuttiin. Ei sitä ihan joka päivä törmännyt pikkusiskonsa miespuoliseen kaimaan. Kasvonsa tiukasti peruslukemilla pitäen hän kuli Rakeshin rinnalla sisälle, ja salli itsensä naurahtaa toisen kommentille.

Kulmakarva kohosi kun kiharahiuksinen sai erityiskohtelua, mutta se kai oli niiden suhteiden tarkoitus. Naisellisempi jättäytyi tarkoituksella huomaamattomaksi, ja hymyili narikassa olevalle vampyyrinaiselle ojentaessaan tälle tavaroitaan.

Kun hän oli päässyt istumaan tuohon hieman syrjäisempään pöytään tummatukka hymähti, antaen katseensa kierrellä sievässä ravintolassa.
”Ehdottomasti. Mitä pitää tehdä että saa tuollaista erityiskohtelua kuin sinä?” hän kysyi, pitäen äänenvoimakkuuden yhä kurissa vaikka kukaan ei varmaan olisikaan kuullut vaikka hän olisi puhunut kovempaan ääneen.
”Todellinen sattuma muuten, minulla on pikkusisko nimeltä Vanessa.” Hän huomautti, naurahtaen asialle. Tietysti Bijou tunsi olonsa aina hieman haikeaksi kun oli kyseessä hänen perheensä, mutta puolikeijuun liittyi onneksi vain hyviä, mitä nyt vähäisiä, muistoja.
”Voithan sitten… tilata puolestani? Minä en oikein ole tottunut puhumaan julkisesti.” Tummatukka hymyili ujohkosti Rakeshille, päättäen että voisi aivan hyvin tilata itse jos tämä ei jostain syystä haluaisi.

”Ehdottomasti. Mitä pitää tehdä että saa tuollaista erityiskohtelua kuin sinä?”
”No, se mitä minä satun tekemään on se, että omistan tämän paikan”, Rakesh naurahti ja virnisti jälleen.
”Niin, ja sinulle ilmeni tässä sitten minun sukunimenikin”, mies jatkoi hymyillen.
”Todellinen sattuma muuten, minulla on pikkusisko nimeltä Vanessa.”
”Todella. Onko se edes kovin yleinen nimi?” kiharahiuksinen kohotti toista kulmaansa hieman ja hypisteli lautasliinaa huomaamattaan.
”Voithan sitten… tilata puolestani? Minä en oikein ole tottunut puhumaan julkisesti.”
”Tottahan toki. Kerro vain mitä haluat”, Rakesh sanoi ja juuri kuin tilauksesta paikalle viiletti hyvin nuori, ehkä noin viidentoista vanha oranssihiuksinen poika.
”Hyvää iltaa”, poika kumarsi syvään ja ruskeahiuksisen oli pakko todeta mielessään, että uuden tarjoilijan selkä taipui uskomattoman hyvin.
”Iltaa vain Serkan”, Rakesh sanoi ja otti vastaan toisen pojan antamista ruokalistoista.
”Odotanko, vai tulenko hetken päästä uudestaan?” Serkan kysyi.
”Tule kohta uudestaan”, kiharahiuksinen totesi ja Serkan poistui muiden pöytien luo.
”No, mitä sinä haluat syödä?” lempeä-ääninen kysyi Bijoulta.

Bijou tuijotti Rakeshia hyvin pitkään järkyttyneenä.
”Ja sinä vain kyselit kaikkea palvelusta ja muusta ja minä olisin voinut haukkua ne ja loukata sinua…” Hän naurahti tyrmistyneenä ja helpottuneena siitä, ettei ollut mennyt möläyttämään mitään typerää.
”Miten ihmeessä päädyit omistamaan tämänkin paikan?”

Mies vaikeni kun söpö tarjoilijapoika viiletti paikalle, ja tutki sitten ruokalistaa.
”Tuo… lehtipihvi vaikuttaa hyvältä.” Hän sanoi lopulta. Oli todella vaikeaa päättää mitään syötävää, kun ei ollut mitään erityistä lempiruokaa. No, hän inhosi kaikkea liian tulista, mutta muuten ei ollut mitään kriteerejä.
Sitten hän sattui näkemään jälkiruuat, ja lähestulkoon hykerteli nähdessään minttusuklaajuustokakun listalla.
”Sinähän tarjoat jälkiruokaakin, eikö niin?” hän kysyi katsoen Rakeshia vino hymy huulillaan, ja koskettaen tämän kättä kevyesti. Sitten hän päätyi näyttämään pikkukuvaa kakusta, katsoen toista kuin mikäkin koiranpentu.
”Minä luotan siihen että tuo maistuu yhtä hyvältä kuin näyttää.”

”Miten ihmeessä päädyit omistamaan tämänkin paikan?”
”Ah, se on melko yksinkertainen tarina”, Rakesh sanoi ja nojautui taemmas tuolissaan laskien ruokalistan pöydälleen.
”Tämä oli alun perin Thanin ravintola. Hän omisti tämän kaiken sivussa, mutta sitten, kun hän kuoli, minä sain tämän perinnöksi. Jos totta puhutaan hän oli jättänyt kaiken omaisuutensa minulle”, ruskeahiuksinen sanoi hymyillen ja ryhdistäytyi tuolissaan.
”Sinähän tarjoat jälkiruokaakin, eikö niin?”
Vino hymy ja kosketus kruunasivat Rakeshille välähtäneen mielikuvan ja hän tyrskähti pidätellen sitten nauruaan huonolla menestyksellä. Lopulta hän päätyi virnistelemään paikallaan.
”Ah, kakkua. Totta kai”, mies sanoi tyrskien naurustaan ja katsoi Bijouta hymyillen.
”Minä luotan siihen että tuo maistuu yhtä hyvältä kuin näyttää.”
”Tietenkin. Minun kokkini ovat ensiluokkaisia”, ruskeahiuksinen naurahti ja katsoi sitten hetken Bijouta.
”Tiedätkö sinä miltä tuo jälkiruokakommentti kuulosti?” hän kysyi silmät ja suu nauraen, mutta vakavoitui tarjoilijapojan tullessa takaisin.
”Oletteko jo päättäneet?” poika kysyi ja Rakesh nyökkäsi.
”Minä otan metsästäjänleikkeen”, hän sanoi ja poika kääntyi Bijoun puoleen.
”Ja mitäs neidille?” nuorukainen kysyi kohteliaasti.
”Hän ottaa lehtipihvin ja jälkiruoaksi minttusuklaajuustokakkua. Molemmille juomaksi viiniä”, mies viimeisteli tilauksen ja poika nyökkäsi poistuen pöydän luota.
”Ah, on tässä hyvät puolensa. Saa ainakin nopeaa palvelua”, Rakesh totesi rentoutuen tuolissaan.