Minulla oli ikävä sinua

”Sinulla onkin sitten varakas miesmaku.” Bijou lausahti lempeästi. Hän ei halunnut pahoittaa toisen mieltä pienimmässäkään määrin, ei varsinkaan kun kyseessä oli Than, jota toinen oli itkenyt hänen sylissään. Kuka tahansa muu olisi ollut kateellinen tuolle kuolleelle rakkaalle, mutta tummatukka ymmärsi kyllä että Rakesh oli päässyt tämän yli, mutta muistot sattuivat silti jos ne tyrkättiin silmien eteen varoituksetta.

”Niin, kakkua. Minä pidän kakuista, ja muista leivonnaisista.” Naisellisempi ei ymmärtänyt, mille haltia tyrskähteli, ja katsoi tätä kummastuneena.

Hän oli yhä hämillään kun tarjoilijapoika saapui paikalle, ja Bijou vaikeni jälleen, hymyillen tälle pienesti ja antaen Rakeshin hoitaa tilaaminen. Mutta ulkopuolisen lähdettyä hän avasi suunsa kysyäkseen mitä jälkiruuassa oli muka niin hassua, kun yhtäkkiä tajusin miltä tosiaan oli kuulostanut.
”Ah!” lehahtaen punaiseksi puolivampyyri nojautui taaksepäin tuolissaan, nostaen kätensä hetkeksi kasvojensa eteen.
”Palvelu on todellakin nopeaa, selvästi nopeampaa kuin ajatuksenjuoksuni. E-en tarkoittanut sitä sillä tavalla.”
Mutta nyt hänen mieleensä tunki väkisinkin mielikuva tästä toisenlaisesta jälkiruuasta, ja se syvensi poskien punaa kunnes hän sai itsensä koottua.

”Palvelu on todellakin nopeaa, selvästi nopeampaa kuin ajatuksenjuoksuni. E-en tarkoittanut sitä sillä tavalla.”
Rakesh naurahti.
”Se vain kuulosti erittäin hupaisalta”, mies totesi ja siveli tyhjän lasinsa reunaa etusormellaan. Tarjoilijapoika viiletti heitä kohti käsissään kaksikon tilaamat annokset.
”Nopeaa toimintaa, todella”, ruskeahiuksinen sanoi pojalle, joka kumarsi ja poistui kaadettuaan heille viiniä.
”Toivottavasti pidät punaviinistä”, Rakesh sanoi ja laittoi palan pihviään suuhunsa.
”Tiedätkö, minusta olisi hauska kuulla jotain menneisyydestäsi. En tiedä siitä nimittäin miltei mitään. En tietenkään halua painostaa, mutta…” miehen ilme oli toiveikas.

”Kyllä, pidän siitä.” Bijou vastasi lyhyesti, käyden annoksensa kimppuun hyvällä ruokahalulla.
Hän kuitenkin pysähtyi aterimet yhä käsissään, ja laski ne lautaselle, painaen päänsä, kun Rakesh kysyi hänen menneisyydestään.
Hetken ajan vaikutti siltä, että naisellisempi olisi pahastunut kysymyksestä, mutta sitten hän hymähti, siemaisten viiniään.
”Tämä on todella hyvää”, hän huomautti hymyillen, ja huokaisi sitten.
”Minun menneisyyteni ei ole paras puheenaihe ruokailun yhteyteen. Tiedäthän, synkät puheet vievät ruokahalua…” Hän leikkasi palan pihviä, ja pureskeli sen mietteliäs ilme kasvoillaan. Se oli erinomaista, mitä nyt hänen makuunsa hieman liian kypsää. Ehkä. Se oli aivan siinä rajoilla.

Hetken ajan puolivampyyri harkitsi vastaamatta jättämistä, mutta syvänsinisten silmien katseeseen upottuaan hän päätti, että halusi Rakeshin tietävän.
”Isäni jätti minut kaksin mielenvikaisen äitini kanssa kun olin hyvin pieni. Syistä en tiedä, ja siksi etsinkin häntä – mutta se ei ollut edistynyt ennen kuin silloin kokouksessa. Minun pitäisikin mennä kyselemään Lucilta lisää.” Bijou harhautui hetkeksi sivuraiteille, ja söi muutaman kasviksen ja hörppäsi lisää viiniä ennen kuin jatkoi.
”Oletko kuullut Belitasta? Se on pääosin toisella puolella Melekiä toimiva seuralaispalvelu… Äitini päätyi myymään minut sinne. Hän kai tarvitsi rahaa, ja päätti sittenkin vihaavansa minua enemmän kuin halusi hallita. Mutta, tapani pukeutua naiseksi on niiltä vuosilta lähtöisin.”

Jälleen Bijou piti pitkähkön tauon puheessaan, päätyen jotenkin juomaan lasinsa tyhjäksi ja syömään lautaseltaan sen verran, että siinä oli vielä reilusti ruokaa mutta miehen olematon vatsa alkoi olla täysi. Hän ei tiennyt, miltä puhuminen oikeastaan tuntui. Kai… surulliselta. Ei hän vihannut äitiään, hän ei vain pystynyt siihen, mutta yhäkin aihe toi tiettyä katkeruutta pintaan. Myös kipua, mutta siihen hän oli jo turtunut.
”Sai kerättyä tarpeeksi rahaa vapauttani varten vasta viisi vuotta sitten. Oikeastaan, minulla olisi ollut jo aiemmin tarpeeksi, mutta halusin varmistua siitä että pystyn elämään, vaikka en saisikaan mitään töitä joten siinä meni pidempään. Eihän se ollut mitenkään kovin paha tapa elää, ainakaan ensimmäisten vuosien jälkeen.”

Hetken lähestulkoon surullinen ilme kasvoillaan kiharahiuksista katseltuaan hän hymyili jälleen.
”Nykyään olen sitten töissä taustamusiikin soittajana Ametsissa. Mutta onko sinun menneisyydessäsi jotain, mitä en tiedä?”

”Minun menneisyyteni ei ole paras puheenaihe ruokailun yhteyteen. Tiedäthän, synkät puheet vievät ruokahalua…”
Rakeshin olisi tehnyt mieli huokaista helpotuksesta. Hän oli jo hetken pelännyt toisen pahastuneen kysymyksestä. Hän tyytyi kuitenkin näyttämään jokseenkin neutraalia naamaa ja laittamaan palan kukkakaalia suuhunsa.
”Isäni jätti minut kaksin mielenvikaisen äitini kanssa kun olin hyvin pieni. Syistä en tiedä, ja siksi etsinkin häntä – mutta se ei ollut edistynyt ennen kuin silloin kokouksessa. Minun pitäisikin mennä kyselemään Lucilta lisää.”
Mies nyökkäsi.
”Lucin löytää parhaiten minun kauttani. Ja sinä voit tulla luokseni koska vain haluat”, hän totesi ja hymyili.
”Oletko kuullut Belitasta? Se on pääosin toisella puolella Melekiä toimiva seuralaispalvelu… Äitini päätyi myymään minut sinne. Hän kai tarvitsi rahaa, ja päätti sittenkin vihaavansa minua enemmän kuin halusi hallita. Mutta, tapani pukeutua naiseksi on niiltä vuosilta lähtöisin.”
Ruskeahiuksinen hätkähti. Ei, hän ei ollut kuullut tuosta seuralaispalvelusta aiemmin, mutta tuo kuulosti kamalalta elämältä.
”Sai kerättyä tarpeeksi rahaa vapauttani varten vasta viisi vuotta sitten. Oikeastaan, minulla olisi ollut jo aiemmin tarpeeksi, mutta halusin varmistua siitä että pystyn elämään, vaikka en saisikaan mitään töitä joten siinä meni pidempään. Eihän se ollut mitenkään kovin paha tapa elää, ainakaan ensimmäisten vuosien jälkeen.”
”Tuo… Kuulostaa kamalalta. Tai siis että oma äiti myy jonnekin…” Rakesh kauhisteli ajatusta mielessään, mutta toisen kysymys herätti hänet.

”Minun? No minulla on menneisyyttä aika pitkälle taaksepäin. Olenhan kuitenkin syntynyt jo vuonna 1748 uutta aikaa”, mies naurahti ja siemaisi viiniään. Hänen vatsansa oli jo täysi.
”Minä synnyin Azarissa normaalin haltian tapaan, joten siinä ei mitään ihmeempää ole. Minulla on kaksi isosiskoa, Lamia ja Lilith sekä kaksi pikkuveljeä Ravana ja Samael, lisäksi minulla on vielä yksi pikkusiskokin nimeltään Usha. Täysi-ikäisenä muutin pois kotoa ja opiskelin parantajaksi”, mies siemaisi taas viiniään ja totesi mielessään, että hänen menneisyytensä oli tylsä.
”Opiskeltuani muutin Deloraan ja työskentelin siellä parantajana kunnes vastaanottoni epäonnisesti paloi”, hän pudisteli päätään muistaessaan menetyksen tuoman pettymyksen.
”Päätin sitten muuttaa Melekiin ja perustin Ereboksen. Kahdeksan vuotta sitten Nina toi Kimin luokseni ja he asuivat tyttöni lapsuuden ajan luonani ja muuttivat sitten pois. Olen sen jälkeen ollut Kimin mafiassa ja asustellut enimmäkseen yksin”, mies lopetti tarinansa ja jätti Thanin tahallaan mainitsematta.
”Menneisyyteni ei ole lainkaan mielenkiintoinen”, hän sanoi naurahtaen.

Bijou naurahti haikeasti.
”Ei se niin kamalaa ollut. Äitini… hän vain on sairas. Tai oli. Hän meni uusiin naimisiin keijun kanssa, ja kuten aiemmin sanoin, minulla on pikkusisko joka ei tiedä minusta… En halua näyttäytyä hänelle, tai äidilleni. Celeste taitaa olla tervehtynyt jonkin verran, enkä halua pilata hänen edistymistään.”
Hän selitteli asian parhain päin, kuten aina. No, jos hän ei tekisi niin, se tuntuisi paljon tuskallisemmalta – ja hän oli omien laskujensa mukaan kokenut jo aivan riittävästi tuskaa äitinsä takia.

Bijou kuunteli Rakeshin tarinan hiljaisena, välillä nyökkäillen osoittaakseen kuuntelevansa. Hän työnteli haarukallaan ruokaa ympäri lautastaan, koska ei jaksanut syödä enempää tietäessään jälkiruuan odottavan.
”Mutta se on hyvin… rauhaisa.” naisellisempi totesi, nojaten leukansa toiseen käteensä.
”Iso perhe… Lähes epäreilua, halusin aina paljon pikkusisaruksia.” Hän naurahti hyväntuulisesti, huomaten että kumpikin oli lopettanut syömisen.
”Oletko jo täynnä? Minä en ainakaan jaksa enempää, ottaen huomioon että se kakku odottaa.”

”Iso perhe… Lähes epäreilua, halusin aina paljon pikkusisaruksia.”
”Minä voin lainata omiani… Kauhukakaroita. Huomattavasti nuorempia kuin minä”, Rakesh naurahti.
”Oletko jo täynnä? Minä en ainakaan jaksa enempää, ottaen huomioon että se kakku odottaa.”
”En minäkään jaksa”, mies sanoi ja napsautti sormiaan käskevästi. Aikaisempi tarjoilijapoika kiiruhti heidän luokseen pää kolmantena jalkana.
”Niin?” poika kysyi ja kumarsi.
”Toisitko seuralaiseni jälkiruuan ja minulle jonkin drinkin”, ravintolan omistaja sanoi ja poika poistui kumartaen. Hetken kuluttua hän viiletti takaisin ja ojensi kumartaen kakun Bijoulle ja sinertävän juoman Rakeshille.
”Olkaa hyvä”, poika sanoi kumartaen jälleen mennen lähes kaksinkerroin ja poistui sitten.
”Kuinkakohan monta kertaa päivässä tuo poika joutuu venyttelemään, jotta kykenee kumartamaan noin syvään”, kiharahiuksinen pohti ja maistoi juomaansa. Se oli herkullinen, juomassa oli kirsikka ja jäitä. Eniten makua toi siihen lisätty parfait amour likööri.
”Mm, selvästikin Sininen Enkeli”, Rakesh sanoi maisteltuaan juomaa hetken.

”Kuinkakohan monta kertaa päivässä tuo poika joutuu venyttelemään, jotta kykenee kumartamaan noin syvään?”
”Veikkaisin, että paljolla kumartelulla saa itsensä venyteltyä juuri sopivasti” Bijou naurahti, ja maisteli kakkuaan ihastunut hymy kasvoillaan. Hän katseli myös mielenkiinnolla Rakeshin juomaa, ja naurahti tämän ilmoitettua tuomionsa.
”Olen samaa mieltä, se näyttää hyvin siniseltä.” Vitsi oli melko laimea, mutta hän sanoi sen silti.

Hetken mystisesti hymyillen kiharahiuksista katseltuaan naisellisempi lohkaisi kakkuhaarukallaan palasen minttusuklaaunelmastaan, ja kohotti sitä sievällä liikkeellä kohti Rakeshin suuta.
”Tämä on synnillisen hyvää, sinun täytyy maistaa.”

”Olen samaa mieltä, se näyttää hyvin siniseltä.”
Rakesh naurahti hieman ja siemaisi lisää juomaansa.
”Tämä on synnillisen hyvää, sinun täytyy maistaa.”
Mies katsoi hetken kakunpalaa, mutta päätti sitten tehdä toiselle mieliksi ja avasi suunsa saaden palasen suuhunsa.
”Todella, erittäin herkullista”, hän totesi ja siemaisi jälleen juomaansa.
”Onko sinulla kokemusta coctailjuomista? Ajattelin nimittäin, että voisimme mennä ravintolan baariosaan maistelemaan erilaisia. Ovat kuulemma keksineet muutaman uuden sekoituksen, joita minun tulisi maistaa. Mitäs sanoisit?” Rakesh hymyili kauneinta hymyään ja katsoi Bijouta silmiin.

Bijou naurahti, kun Rakesh suostui syötettäväksi. Vasta jälkeenpäin hän tajusi kuinka hassua moinen käytös oli, mutta ei jaksanut oikein välittää siitä kun oli mahdollisuus popsia niin laadukasta kakkua ilman että sitä oli tarvinnut itse vääntää parin tunnin ajan.

Hän sai sen syötyä nopsaan, ja oli sulaa pöydän alle Rakeshin väläytettyä uskomattoman kauniin hymyn häntä päin kysymyksensä perään.
”En juo kovin usein, mutta tuo kuulostaa hyvältä.”

”En juo kovin usein, mutta tuo kuulostaa hyvältä.”
”Hienoa, jos pidät ideasta. Ja olet näemmä syönytkin. Tule”, Rakesh ojensi kätensä kohti Bijouta heitettyään hieman rahaa pöydälle.
”Mennään ainakin aluksi tähän ravintolan baariin. En viitsi oikeastaan koskaan viettää aikaani Ereboksessa, jos haluan olla rauhassa, koska siellä kaikki haluavat jutella minulle ja joku mafiasta tulee ainakin häiritsemään”, hän sanoi ja lähti kuljettamaan toista kohti kauempana näkyvää tiiviisti suljettua ovea.

Heidän päästyään oven kohdalle oli mahdollista havaita mies, joka oli maastoutunut tummaan seinään lähes täydellisesti vaatteidensa ansiosta. Miehellä oli päällään musta takki, jonka hupun hän oli vetänyt päähänsä ja pitkät mustat housut, joiden lahkeet oli tungettu pitkiin nahkasaappaisiin. Miehen pikimustat, vyötäröpituiset hiukset valuivat hupun sisältä kiiltävinä ja pehmeännäköisinä. Kaksikon saapuessa mies kohotti kasvonsa, jotka hätkähdyttivät kalpeudellaan. Mies oli luonnollisen kalpeuden lisäksi korostanut ihonväriään lähes valkoisella puuterilla. Hän oli rajannut punaiset silmänsä voimakkaasti mustalla ja kokonaisuutta korostivat, pitkät hyvin tummat ripset. Miehen huulet oli rajattu mustalla, mutta värjätty muuten verenpunaisiksi. Terävät kulmahampaat näkyivät hieman avoimesta suusta. Vampyyri oli hyvin pitkä ja jollain tavalla kaunis laskiessaan huppunsa ja kumartaessaan hieman.
”Hei Rakesh”, mies sanoi äänellä, joka nostatti niskavillat pystyyn. Ääni oli liian kaunis ollakseen olemassa, mutta samalla aivan liian kylmä.
”Hei, Ravana”, Rakesh sanoi ja ojensi kätensä vampyyrille. Ravana tarttui käteen omalla, sormettoman hanskan peittämällä kädellään. Kädessä oli pitkät kynnet, jotka oli lakattu mustiksi ja hihan alta paljastuneessa ranteessa näkyi tatuointi, joka kuvasi lepakkoa.
”Miellyttävää, oikein miellyttävää”, pitkäkyntinen sanoi kääntyessään Bijoun puoleen ja ojentaessaan kätensä tätä kohti.
”Mikä on herra puolivampyyrin nimi?” Ravana kysyi ja virnisti hampaat välkähtäen.

Bijou hymyili Rakeshille, ja tarttui tämän kädestä kiinni lähtiessään seuraamaan ruskeatukkaa kohti baaria. Se oli taasen hyvin tarpeeton ele, mutta hänestä tuntui siltä että halusi pitää toisen kädestä kiinni. Rakeshin kädet tuntuivat mukavilta, muutamista arvista huolimatta joiden hän arveli tulleen pienissä arjen tapaturmissa.

Tummatukka kuitenkin tajusi nopeasti, että he olivat kävelemässä täysiveristä vampyyria kohti, ja nähdessään tämän mustiin pukeutuneen, tappavan ja kylmän hyvännäköisen ilmestyksen puolivampyyri jännittyi hieman. Hän ei mahtanut hermostumiselleen mitään – täysveriset vampyyrit vain aina vaikuttivat lukevan häntä kuin avointa kirjaa, vaikka suurin osa siitä oli tietysti hänen päänsä sisällä eikä suinkaan totta.
Hämmästyksekseen Bijou ei kuitenkaan osoittanut minkäänlaisia sulamisen merkkejä Ravanan äänen kuullessaan, vaan huomasi pienen mustasukkaisuuden pistoksen heti kun tämä koski Rakeshiin, vaikka kyseessä oli vain ystävällinen kädenpuristus.
Yhtään tästä ei näkynyt ulospäin, kun hän tarttui ojennettuun, pitkäkyntiseen käteen ja hymyili kohteliaasti.
”Bijou, ja suotta armon täysverinen herroittelee.” Siinä samassa kun sanat olivat tulleet ulos, Bijoun teki mieli nielaista ne takaisin. Hyvänen aika, hänhän oli melkein epäkohtelias. Ehkä hänen äänessään ja ilmeessään oli tarpeeksi rakastettavuutta ja vilpittömyyttä, ettei kukaan huomannut.
Onneksi hän ei ollut niin tyhmä, että olisi tehnyt jotain sellaista kuin kietaissut kätensä Rakeshin kaulaan tai muuta yhtä omistavaa…
Silloin hän tajusi, että puristi yhä kiharahiuksisen kättä, ja vilkaisi sitä nopeasti, miettien kumpi olisi epäilyttävämpää, irrottaminen vai otteen pitäminen.
Hän päätyi jättämään tilanteen sikseen, ja hymyili taas Ravanalle.
”Aistitko senkin, että olen mies, vai päättelitkö sen muuten?” Hän kysyi mielenkiinnosta, arvellen kuitenkin että se että hän oli Rakeshin seurassa paljasti hänen todellisen sukupuolensa melko hyvin.

”Bijou, ja suotta armon täysverinen herroittelee.”
”Siinäpä kaunis nimi. Viitotko sen kenties korukiven merkillä?” Ravana virnisti ja tuijotti Bijouta häikäilemättömästi suoraan silmiin.
”Taidatkin olla mustasukkainen. Tästä komistuksestammeko? Voi, ei sinun tarvitse. Hän ei ole minun tyyppiäni. Minä pidän… tuhmemmista miehistä”, vampyyri jatkoi ja tuijotti puolivampyyria yhä.
”Pidä vain se ote. En minä epäile mitään vaikka irrottaisit hänen kädestään taikka pitäisit siitä kiinni”, mustahiuksinen totesi virnistäen jälleen. Rakesh kurtisti kulmiaan, muttei sanonut mitään.
”Aistitko senkin, että olen mies, vai päättelitkö sen muuten?”
”Kuules kultaseni, minä tiedän kaiken. Ja lisäksi Rakeshin kädessä roikkuminen vahvisti tietoni. Tämä herra ei salli naisten pitää kädestään”, Ravana pörrötti ruskeahiuksisen kiharoita ja Rakesh näytti erittäin vaivautuneelta.
”Mutta menkää sisään vain. Minä saatan liittyä seuraan, kun illasta tulee pimeämpi ja punaisempi”, vampyyri sanoi ja avasi heille oven.

Rakesh astui sisään ja veti Bijoun nopeasti mukaansa kietaisten kätensä tämän hartioiden ympärille.
”Älä välitä Ravanasta. Älä todella välitä”, hän sanoi matalalla äänellä huulet lähes kiinni toisen korvassa.

Bijou tunsi nyt olonsa erittäin häiriintyneeksi. Niin, hän viittoi nimensä korukivenä, ja hän ei käsittänyt miten Ravana sen tiesi, mutta nyökkäsi kuitenkin.
Häikäilemätön tuijotus sai hänet lähestulkoon kiemurtelemaan, ja totta puhuen hänen teki mieli samanaikaisesti vajota maan alle – vampyyri kun totesi osuvasti muutaman sanan hänen mustasukkaisuudestaan ja kädestä pitämisestään – ja myös vetäistä toista oikein kovaa turpaan.
”Kaiken vai? Sepä vasta mielenkiintoista.” Rakeshin vaivaantuminen jäi kokonaan häneltä huomaamatta, kun mustasilmäinen keskittyi tuijottamaan mahdollisimman vakaasti takaisin punaisiin silmiin.
Hän hymyili jäykästi kävellessään toisen ohi sisälle baariin, päättäen että ei alkaisi inhota toista, koska hänellä ei tainnut olla mitään todellista syytä siihen.

Lisäksi Ravana oli varmasti osasyyllinen siihen, miksi Rakesh kietaisi kätensä hänen hartioidensa ympäri ja käski häntä olemaan välittämättä – äänellä joka sai hyvin mielenkiintoisen väreen kulkemaan naisellisemman kylkeä pitkin, huulet melkein hänen korvaansa hipoen.
Jos Bijou olisi ollut yhtään, edes aavistuksen verran rohkeampi näissä asioissa, hän olisi varmaan tönäissyt haltian lähintä seinää vasten ja suudellut tämän hengiltä. Täytyi olla rikollista puhua tuollaisella äänellä julkisella paikalla…
Mutta koska tummatukka oli mitä oli, hän vain käänsi päätään jotta toinen näkisi hänen hymynsä.
”Unohdin jo hänet. Mutta jos tarjoat sellaisen jännittävän juomasekoituksen, joista puhuit?” Hän virnisti kevyesti, ja lasketti oman kätensä toisen selälle, ohjaten heidät baaritiskille.

”Unohdin jo hänet. Mutta jos tarjoat sellaisen jännittävän juomasekoituksen, joista puhuit?”
”Mielelläni” Rakesh sanoi ja oli varma, että hänet oli juuri heitetty seitsemänteen taivaaseen.
”Seuralaiselleni Melek ja minulle Vodka-Polar”, hän tilasi ja tiskin takana ollut nainen nyökkäsi lähtien sekoittamaan juomia nopeasti ja taidokkaasti.
”Istu vain siihen”, hän osoitti baarijakkaraa vierellään ja istui itse osoittamansa viereiseen. Baarimikko toi heidän juomansa ja Rakesh siemaisi heti omaa, punaista juomaansa.
”No, onko tuo tarpeeksi jännittävä?” mies kysyi silmäillen Bijoun juomaa, jossa oli kolmea väriä. Pohjalla oli kerros punaista, keskellä oranssia ja päällimmäisenä keltaista.
”Sinun juomasi sisältää bacardia, crème de bananes likööriä, abricot brandya, tuoremehua, grenadiinia ja jäitä”, mies luetteli ulkomuistista, olihan hän sentään toiminut baarimikkona Ereboksen alkuvaiheissa. Hän katsoi tanssilattialle, jossa useampi pari tanssi hidasta kappaletta kauniin musiikin tahdissa. Sitten hän käänsi katseensa Bijouhun ja siitä juomaansa. Kiharapää kulautti sekoituksensa kerralla kurkustaan alas rohkaistuakseen ja nousi sitten seisomaan.
”Tulisitko tanssimaan kanssani?” hän kysyi Bijoulta ja kumarsi pienesti.

Bijou tarkasteli hetken omaa juomaansa, ja unohti puoliksi kuunnella Rakeshin selostusta siitä mitä siinä oli. Tämän tietomäärä oli kuitenkin ihailtava, ja maistaessaan juomaansa naisellisempi totesi pitävänsä siitä.
”Kyllä, tämä on erinomaista.”

Rakesh kulauttikin oman juomansa kovaa kyytiä sisäänsä, ja tummatukan silmät levisivät kun häntä pyydettiin tanssimaan. Kasvojen ilme muuttui nopeasti tietyllä tavalla tyytyväiseen hymyyn, ja hän joi oman juomansa lähes yhtä nopeasti kuin kiharatukkainen.
”Mielihyvin, Rakesh. Mielihyvin.”
Jostain kummasta Bijoun ääneen ilmestyi hyrisevä sävy, ja hän asteli tanssijoiden keskelle käsi haltian olkapäällä. Siellä hän pyörähtikin aivan toisen eteen, asettaen kätensä kuin aikoisi tanssia valssia, mutta paljon rennommin. Lisäksi hän painautui hyvin lähelle toista, ja lähti askeltamaan hidasta, päämäärätöntä kuviota. Hän ei todellakaan tiennyt, halusiko Rakesh tällaista hyvinkin intiimiä tanssia, mutta sitä kappaletta ei voinut oikein tanssia muuten. Ja Bijou todellakin halusi sitä – itse asiassa hän halusi painautua vielä lähemmäs tuota suloista haltiaa, kietoa kätensä parinsa ympäri kuten yli puolet tanssijoista.
”Toivottavasti tanssitaitoni ei ole päässyt ruostumaan liian pahasti.”

”Mielihyvin, Rakesh. Mielihyvin.”
Rakeshin vatsassa muljahti. Toisen ääni oli vain liian ihana. Mies käveli tanssilattialle seilaten jossain unenkaltaisessa tilassa ja hämmästyi Bijoun tullessa erittäin lähelle. Kylmät väreet kulkivat pitkin hänen selkäänsä ja hän alkoi muodostaa itsekin kuviota jaloillaan.
”Toivottavasti tanssitaitoni ei ole päässyt ruostumaan liian pahasti.”
”Tuskin”, mies sanoi ja veti toista lähemmäs itseään vyötäröllä olevan kätensä avulla. Hän ei ollut todellakaan juonut riittävästi siihen, että olisi uskaltanut vetää toisen aivan lähelleen, mutta tämäkin etäisyys tuntui uskomattoman hyvältä. Toisen kädessä oleva vasen käsi lämpeni hiljalleen.
”Tiedätkö, minä olen iloinen, että tulin pyytämään sinua ulos”, hän sanoi matalasti toisen korvaan, jotta tämä kuulisi. Heidän vierestään tanssi kaksi miestä, jotka olivat aivan kiinni toisissaan ja suutelivat tanssiessaan. Rakeshista tuntui, että tuo pari asetti riman korkeudelle, jonka yli hänen olisi jossain vaiheessa päästävä. Hänen vatsassaan tuntui jännityksestä kielivä lepatus, kun hän irrotti kätensä toisen kädestä ja kietoi senkin naisellisemman vyötärön ympärille.

Bijou hymyili, ja antoi musiikin ja toisen liikkeiden ohjata osin omaa hidasta, keinuvaa tanssimistaan pienessä ympyrässä. Hän tunsi miellyttävän, lämpimän kihelmöinnin kulkevan juuri ja juuri ihonsa alla, ja osasi kyllä yhdistää sen Rakeshin läheisyyteen, siihen kuinka paljon hän piti siitä.
Hän hymyili hieman vihjailevasti, ja naurahti toisen sanoille koska tunsi taas sen väreen jonka tämän ääni oli jo aiemmin saanut aikaiseksi.
”Minäkin…”

Naisellisempi ei heti nähnyt tuota suutelevaa paria, ja siksi ihmettelikin hetken kuinka ujolta vaikuttava Rakesh päätyi laskemaan kätensä hänen vyötärölleen. Muutos oli kuitenkin tervetullut, ja hän päätti viedä sitä pidemmälle, sulkien sen vähänkin etäisyyden heidän väliltään ja hivutti kätensä kiharahiuksisen selälle, tuntien nyt tämän lämmön ihanan selkeästi itseään vasten.
Sitten suuteleva pari päätyi mustien silmien näkökenttään. Ehkä se juoma, jonka hän oli ottanut, oli hieman hellittänyt hänen estojaan, sillä Bijou päätti että halusi todellakin tehdä jotain samankaltaista Rakeshin kanssa.

Aluksi hän vain painoi leukansa toisen olkapäälle. Mutta sitten hän kohottikin huulensa aivan haltian suippoon korvaan kiinni.
”Olenkohan väärässä jos epäilen sinun ihastuneen minuun…?” Hiljainen kehräys oli jo hyvinkin viettelevää, ja hetken sitä harkittuaan Bijou antoi huultensa koskettaa Rakeshin kaulan ihoa keveästi aivan tämän korvan alapuolelta. Saisi nähdä mitä se aiheuttaisi toisessa, ja mitä sitten tapahtuisi.

Rakeshin olisi tehnyt mieli huokaista tuntiessaan toisen painautuvan itseensä kiinni, mutta pysyi kuitenkin vaiti. Tuntiessaan vielä miehen leuan olallaan hän sai rohkeutta tiukentaa otettaan toisesta.
”Olenkohan väärässä jos epäilen sinun ihastuneen minuun…?”
Kiharapään vatsassa muljahti jälleen ja hän harkitsi hetken. Hetki oli kuitenkin jokseenkin kohtalokas, koska sen aikana hän tunsi toisen miehen huulet korvansa alapuolella ja pieni henkäys pääsi hänen huuliltaan. Hän tarttui toisen leukaan ja siirsi miehen kasvot omiensa eteen, jotta kykenisi katsomaan tätä silmiin.
”Mitä tapahtuu jos sanon, että et ole väärässä?” Rakesh kysyi ja siirsi toisen kätensä miehen poskelle.
”Jos sanon, että olet kaunein ja ihanin mies, jonka olen tavannut”, kaiken rohkeutensa keräten kiharapää painoi nopean suudelman toisen huulille.

Se pieni henkäys, joka karkasi Rakeshin huulilta hänen huultensa koskettaessa tämän kaulaa kertoi Bijoulle enemmän kuin tarpeeksi. Hän huomasi hymyilevänsä kuin mikäkin typerys, tuntien tiettyä voitonriemua.
Samalla kun hänen leukaansa tartuttiin ja hänen hymyilevät kasvonsa vedettiin valloittavien, syvänsinisten silmien katseen alle, hän antoi käsiensä valua alemmas, haltian alaselälle. Hän ymös painoi päätään toisen kättä vasten, ja hymyili vasten pikaista suudelmaa. Liian pikaista.
”Jossittelemaanko tässä ryhdytään? Tietysti olisin ehdottoman imarreltu, sillä onhan minua kauniimpia olemassa…” hän virnisti kevyesti, painaen kasvonsa aivan lähelle Rakeshin omia, henkäisten sanansa tämän huulia vasten.
”Mutta että mitä tapahtuu? Sen saat selville aivan tarpeeksi nopeasti.”

Nyt oli Bijoun vuoro suudella toista, laskettaa pehmeä ja hellä suudelma tämän huulille. Eikä tummatukka pitänyt mitään kiirettä, vaikkei suukko muuttunutkaan erityisen syväksi tai intohimoiseksi. Silti hän tunsi siitä johtuvan nautittavan jännityksen varpaissaan asti, muistaen vasta liian myöhään että ei ollut laittanut kestävintä huulipunaansa.

”Jossittelemaanko tässä ryhdytään? Tietysti olisin ehdottoman imarreltu, sillä onhan minua kauniimpia olemassa… Mutta että mitä tapahtuu? Sen saat selville aivan tarpeeksi nopeasti.”
He olivat lopettaneet tanssimisen, mutta kukaan ei silti kiinnittänyt heihin huomiota. Rakesh tunsi jännityksen kuplivan vatsassaan. Kun toisen huulet koskettivat hänen huuliaan hän sulki silmänsä ja vastasi kiireettömään ja jokseenkin helläänkin suudelmaan tuntien voimakkaan lepatuksen vatsassaan. Suudelman päätyttyä hän katsoi toisen huulia, joilta oli jostain syystä kadonnut huulipuna. Hän naurahti hieman ja pyyhkäisi omia huuliaan, jolloin hänen käteensä ilmestyi juova punertavaa väriä. Vielä hetken pyyhittyään hän uskoi saaneensa kaiken huulipunan irti itsestään.
”Minä en olisi ikinä… Uskonut, että tämä voisi tapahtua”, hän sanoi matalasti onnellinen hymy huulillaan.
”Haluatko sinä vielä tanssia vai saanko tarjota sinulle jonkun juoman lisää? Vaikka aivan tämän kunniaksi”, Rakesh kysyi hymyn pysyessä edelleen hänen huulillaan.

Bijou katseli lämpimän onnentunteen vallassa Rakeshia, erityisesti tämän ihania silmiä, kun heidän suudelmansa loppui. Tummatukka kuitenkin tyrskähti huomatessaan toisen huulien olevan hyvin valloittavan punaiset, ja hihitti koko sen ajan kun haltia pyyhki suutaan.
”Anteeksi, en osannut varautua tähän.” Hän nauroi vielä vähän, huomatessaan että se suuteleva pariskunta oli huomannut ”kilpailijansa”, ja olivat pistäneet vielä paremmaksi. No, hän ei todellakaan aikonut ryhtyä kourimaan kiharatukkaista – hän ei ollut tarpeeksi humalassa, eikä tekisi sellaista ihan vain jonkin haasteen takia.

Sen sijaan hän hymyili lempeästi miehelle, johon pystyi rehellisesti sanomaan ihastuneensa ja kovaa.
”Jos et lopeta tuolla äänellä puhumista, tapahtuu jotain muutakin minkä et olisi uskonut tapahtuvan”, hän totesi leikillään, sipaisten hiuskiehkuran pois Rakeshin kasvoilta.
”Mutta onhan tämä uskomatonta…”

Bijou tunsi olonsa huojentuneeksi siitä, ettei Ravana ollut paikalla. Hänen ajatuksensa olisivat nimittäin tästä varmasti suunnattoman huvittavia. Pelkkiä henkisiä riemunkiljahduksia, huomioita siitä kuinka lempeän suloiselta ja ajatuksia siitä miten hänestä tuntui, että oli ehkä melkein hiprakassa.

”Voisin ottaa jonkun toisen ’jännittävän juomasekoituksen’. Harkitaan lisää tanssimista sen jälkeen.” Toinen käsi haltian hartialla hän käveli takaisin baaritiskille, istuen yhdelle korkealle jakkaralle laittaen jalkansa sievästi ristiin. Leyhyttäen kädellään kasvojaan – hänellä oli hieman kuuma – hän väläytti pirteän hymyn Rakeshille.
”Onkos asiantuntijalla suosituksia?”

”Voisin ottaa jonkun toisen ’jännittävän juomasekoituksen’. Harkitaan lisää tanssimista sen jälkeen.”
Rakesh kulki Bijoun johdattamana takaisin baaritiskin ääreen ja istui hänkin jakkaralle.
”Onkos asiantuntijalla suosituksia?”
”Voisin sanoa, että Khalidia kannattaa kokeilla”, hän sanoi ja nyökkäsi samalla baarimikon luokseen.
”Kaksi Khalidia kiitos”, hän sanoi ja baarimikko nyökkäsi.
”Oletko kuinka usein käynyt baareissa?” hän kysyi Bijoulta ja otti vastaan hänelle ojennetun tummanruskean juoman. Siitä hörpättyään hän otti toisen vasemman käden omaansa ja silitti sitä hellästi peukalollaan.

”Baareissa?” Bijou vastasi kysymykseen kysymyksellä, ja silmäili juomaansa jonkin aikaa ennen kuin maistoi sitä varovasti. Alkoholi maistui siitä selvemmin kuin aikaisemmista, mutta hän totesi pitävänsä tämänkin drinkin mausta kohtalaisesti. No, sitruunasta hän ei kyllä pitänyt enää kun siirryttiin juomista ruokiin.
”En kovin useasti, elämäni aikana ehkä… parisenkymmentä kertaa. Mutta omaksi huvikseni kahdesti, ja kummallakin kerralla oli kohtalaisen hiljaista.” Hän virnisti, ja siemaisi lisää lasistaan.
”Ennen Kimiä en ollut puhunut varmaan kenellekään, ihan vain vanhasta tottumuksesta. Se tyttö… taitaa saada muutkin tekemään kaikkea odottamatonta.” Tummatukka naurahti, pujottaen sormensa Rakeshin omien lomaan.
”Taas sinä vain hemmottelet minua pilalle”, hän huomautti huvittuneena, tajuamatta itse että oli alkanut puhua enemmän. Neljäsosa tummanruskeasta juomasta katosi puolivampyyrin nieluun, ja hän naurahti hiljaa, puristaen haltiansa kättä hellästi.

”Taas sinä vain hemmottelet minua pilalle”
”Sinä ansaitset sen”, Rakesh sanoi käyttäen tahallaan sitä matalaa ääntä, josta Bijou oli huomauttanut. Hän hörppäsi taas juomaansa ja tunsi sen alkavan vaikuttaa hänen aivoissaan. Ajatukset eivät nimittäin olleet läheskään yhtä kirkkaita kuin aikaisemmin.
”Vai onko sinulla jotain hemmottelua vastaan?” hän nousi seisomaan ja siirtyi aivan toiseen mieheen kiinni. Kiharahiuksinen veti hellästi toisenkin lattialle seisomaan ja kietoi kätensä tämän ympärille hymyillen onnellisesti.
”Tiedätkö, minä halusinkin tietää miltä tuntuu pidellä sinua näin”, hän sanoi jatkaen matalasti puhumista ja silitteli Bijoun poskea.

”Sinä ansaitset sen.”
Bijou nosti lasinsa taas huulilleen, ja hymähti silmät puoliummessa. Rakeshin ääni kuulosti aina hyvältä hänen korviinsa, miellyttävältä ja helposti kuunneltavalta, mutta kun tuo antoi sen mataloitua hän lisäsi kuvauslistaan heti sanan seksikäs.

Haltian noustessa seisomaan ja tultuaan vetäistyksi seisaalleen, tämän syleilyyn, hän hylkäsi vähäisen juomanloppunsa tiskille. Naisellisemman kädet seurasivat toisen esimerkkiä, pitkät kynnet juoksivat vaatteiden päällä toisen kylkiä pitkin selälle, ja hän myös painautui lähemmäs toista.
”Eihän minulla mitään hemmottelua vastaan ole, varsinkaan tällaista.”
Hän hymyili pitkään hyvin onnellista hymyä Rakeshille, mutta tuli sitten jonkin ohikulkevan naisen tönäisemäksi ja tallasi vahingossa ruskeahiuksisen varpaille. Hetken ajan hölmistyneenä tuijotettuaan hän alkoi nauraa hiljaista hihitystä.
”Mitä sanoisit, jos siirrettäisiin tämä hemmottelu minun kotiini? Vähemmän viattomia ohikulkijoita.”