Kirjekyyhkyjä

”Tietystikin tulin tapaamaan Ravanan tuttuja. Ja tuntemisemme… ehkäpä se on kohtalon oikku.”
Nina nyökkäsi vastaten viileästi toisen välinpitämättömyyteen ja istui takaisin sohvalle.
”Varoituksen sana, Nina on vaarallisempi miltä näyttää”, Ravana kuiskasi Keonin korvaan ja kääntyi ovelle päin nähdäkseen tulijat. Vampyyri nyökkäsi jokaiselle saapuneelle vaikkakin virnisti Kunolle jokseenkin kierosti. Hän oli pyytänyt, että mafian jäsenet pitäisivät hänen ajatustenlukutaitonsa salassa ja hän luotti siihen.
”Eikö kolme tuntia riittänytkään ystävillesi?”
”Heillä on tapana olla myöhässä”, mies virnisti ja hipaisi nopeasti puolimerenneidon poskea.

Pian ovi kävi uudestaan ja huoneeseen saapui kaksi henkilöä. Naispuolinen oli pukeutunut kokonaan mustaan nahkaan ja asusteessa kimalteli runsaasti erilaisia niittejä ja ketjuja, tämän alahuulessa oli vierekkäin kolme lävistettyä rengasta ja kasvot olivat arpiset ja kovia kokeneen näköiset eikä vaikutelmaa vähentänyt lainkaan se, että tämän vasen silmä oli ommeltu kiinni. Naisen vaaleita, olkapäille laskeutuvia hiuksia silitteli mies, jolla oli korkea kirkkaanpunainen irokeesi musta hihaton paita sekä usein ketjuin koristellut housut. Kasvoista löytyi seitsemän lävistystä: alahuulesta kaksi, ylähuulesta yksi , oikeasta sieraimesta yksi, nenänvarresta yksi ja oikeasta kulmasta kaksi. Miehen vasempaan käsivarteen oli tatuoitu ihmistä raateleva susi ja tämän silmistä kajasti viisaus.
Ravana nyökkäsi kaksikolle erittäin jähmeästi näiden astellessa lattialle istumaan.
Pelottava kaksikko oli tuskin ehtinyt istuutua, kun ovi aukesi taas ja siitä astui huomiota herättävän kaunis mies, jolla oli siniset pitkät hiukset ja kuulas, vaalea iho. Tämä hymyili Ravanalle ja Keonille ystävällisesti istuen sitten Ninan viereen sohvalle.
Aikaa ei taaskaan ehtinyt kulumaan lähes lainkaan, kun ovesta asteli sisälle Huo vilkuttaen kaksikolle iloisesti, tämän perässä käveli keinuvin askelin valkoihoinen, mustasilmäinen ja –hiuksinen vampyyri, joka mulkaisi Ravanaa lähes raivokkaasti vinkaten sitten silmää Keonille nuolaisten alahuultaan viettelevästi. Tästä hyvästä puolimerenneitoa kädestä pitävä kiristeli hampaitaan ja puristi kättä entistä kovempaa.
Pian ovi avautui jälleen ja sisään asteli haukotteleva sini-ihoinen ja –hiuksinen InnaMensi, joka kaatui lähimpään nojatuoliin ja nukahti saman tien.
InnaMensin perässä asteli pitkä ja kaunis haltianainen, jonka punaiset hiukset liikahtelivat sulavien liikkeiden mukana.

”Porukkaa tulee näemmä enemmän kuin kuvittelin”, Ravana sanoi hiljaa Keonille ja naurahti.
”Melko moni on näemmä kiinnostunut näkemään mafialle esiteltävän mahdollisesti uuden jäsenen.”

Ovi aukesi taas ja tällä kertaa sisälle astui vihreähipiäinen miespuolinen VerdeMensi, joka katsoi kaikkien kasvot läpi ja jäi ylväänä seisomaan nurkkaan.
VerdeMensiä seurasi lyhyet punaiset hiukset omistava mies, joka asteli istumaan ainoaan vapaaseen tuoliin.

”Ööö… Minusta tuntuu, että kaikki ovat tulleet. Vai olenko väärässä?” Ravana kysäisi ja huoneessa olijat tekivät pienen katsastuksen toisiinsa.
”Kaikki ovat paikalla, luulisin. Ja myöhäisimmät tulevat sitten myöhässä”, Ohan sanoi ja vampyyri nyökkäsi tälle.
”Selvä, Keon, jos esittelisit itsesi ja kertoisit jotain itsestäsi ja asemastasi heille niin he sitten saavat esitellä itse itsensä”, laumanjohtaja sanoi ja kietoi kätensä puolimerenneidon vyötärön ympärille.

”Heillä on tapana olla myöhässä”
Keon päästi äännähdyksen jostain tuhahduksen ja hymähdyksen rajamailta. Olisi mukavaa saada esittelyt nopeasti taaksepäin, nähdä millaista väkeä tässä mafiassa olisi.

Pitkään ei tarvinnut odotella ja seurata lähestulkoon haudanhiljaista menoa huoneessa; räikeän hurja pariskunta marssi sisälle vaatteiden metalli kilisten. Lettipää pisti merkille Ravanan jähmeän tervehdyksen, ja etäännytti omankin katseensa noista seuratessaan kaksikon istuutumista lattialle. Noin selvästi rikollista huutavaa ulkomuotoa ei ihan jokainen pystynyt pitämään jäämättä heti kiinni, joten hän ei kuitenkaan alkanut mulkoilemaan. Ties mitä palkkatappajia kaksikko olisi.

Puolimerenneito räpäytti silmiään, ja hänen suupielensä värähtivät hymyntapaiseen sinitukkaisen kaunokaisen hymyillessä lämpimästi hänelle ja Ravanalle. Kontrasti edellisiin tulijoihin oli valtava… ja mies aavisteli melko vahvasti kyseessä olevan lajitoverin.

Huon saapuessa paikalle yhtä hilpeänä kuin aina Keon jopa kohotti oman kätensä, vilkuttaen hillitysti. Hän oli ajatellut pysyvänsä mahdollisimman neutraalina, mutta eihän käärmedemonia voinut olla tervehtimättä kun tuo huiskutti kättään niin pirteästi.
Mutta herran hetkellinen lämmin hymy katosi siinä samassa kun mustatukkainen, epäilyttävästi vampyyria muistuttava – Keon oli tullut entistä vainoharhaisemmaksi tämän suhteen, hän epäili aikaisemmin tullutta ja täysin puhumatonta naistakin vampyyriksi tai puolikkaaksi – mies vinkkasi silmäänsä rivosti huultaan nuolaisten. Tuo sai vielä hyytävämmän mulkaisun kuin Ohan ravintolassa osakseen, ja strategisesti hieman piilossa oman vampyyrinsa kättä pitelevä huomasi, ettei Ravanakaan ollut tästä mielissään. Olikohan valkoihoinen Luc, se josta punasilmä oli valittanut niin paljon?

InnaMensin näkeminen pisti ylipapin pasmat hetkeksi sekaisin, nojatuoliin nukahtavan miehen rotu oli melko harvinainen näky – siksi haltianainen jäi melkein huomaamatta.
”Tuo kuulostaa siltä, kuin olisin värväysreissusi tulos”, Keon naurahti Ravanan puheille hiljaa, ja silitti tämän kättä peukalollaan. Hän huomasi olevansa hieman jännittynyt, miettivänsä miten kaikki reagoisivat häneen – olihan ylipapilla huomattavan korkea asema, ja tätä pidettiin yleisesti hallitsijan tahdon jatkeena, kuten muutakin neuvonantajakuntaa.

VerdeMensi sai lettipäältä vakaan katseen takaisin. Tuon kasvot näyttivät etäisesti tutuilta – olikohan mies pappi? Mensejä oli häviävän vähäinen määrä kirkon parissa, ja hän oli nähnyt näistä varmaan puolet; lisäksi elementtirotujen edustajat jäivät helpommin mieleen.
Viimeinen tulija, tulipunatukkainen mies näytti lähestulkoon tavalliselta muihin verrattuna, joten Keon ei kiinnittänyt tähän liian paljon huomiota. Hän mietti vain sitä, kuka ihme läsnäolijoista on Kim – hän muisti nähneensä tämän vain lettipäisenä pikkutyttönä, eikä kukaan vaikuttanut vastaavan kuvauksen vanhempaa versiota.

”Selvä, Keon, jos esittelisit itsesi ja kertoisit jotain itsestäsi ja asemastasi heille niin he sitten saavat esitellä itse itsensä”
Ajatuksiinsa vajonnut mies säpsähti mielessään, mutta kasvoille reaktiosta ei päässyt yhtään. Vain pieni hymy kieli jostain ajatustoiminnasta, ja hän nojautui kevyesti kultaansa vasten, laskien toisen kätensä tämän omien päälle, vyötärölleen.
Hopeiset silmät kävivät vielä kerran jokaisen omat lävitse, ja lettipään kasvoille ilmestyi viileän kohtelias hymy – sama jonka kaikki näkivät hänen pitävän hovissa kasvoillaan.
”Tällä kertaa taidankin kertoa asian lyhyesti ja ytimekkäästi; nimeni on Keon Leftris, siihen voidaan liittää arvo vähäkreivi, mutten yleensä käytä sitä. Asemaltani olen zorybeismin ylipappi, hänen majesteettinsa kuningatar Aedanin neuvonantaja …ja Ravanan poikaystävä.” Puolimerenneidon lähes aatelinen olemus muuttui virnistykseksi viimeisten sanojen kohdalla, ja tuo nappasi hetken mielijohteesta punasilmäisen leuasta kiinni, voidakseen vetää tämän suun sopivasti suukotettavaan kulmaan itsestään katsottuna.

Ainakin jakkarallaan istuvan Kunon kasvojen väri muuttui erittäin omituiseksi, ja Rakeshin vierellä istuvan tummatukan silmät levisivät valtaviksi – kysyä saattoi, kumpi tieto järkytti enemmän, ylipappius vai miehen suhde Ravanaan.

Huoneessa olijoiden silmät olivat pudota päästä, kun Keon kertoi olevansa ylipappi, hänen suhteensa Ravanaan oli kuitenkin eräille liikaa. Kova muksahdus sai päät kääntymään äänen suuntaan ja he havaitsivat, että Luc oli pyörtynyt kaatuen lattialle. Rakesh huokaisi ja nousi seisomaan hieroen käsiään yhteen. Tämän päästessä vampyyrin luo käsien välissä kipinöi kirkkaasti ja haltia virnisti painaen kätensä miehen poskille. Tämä säpsähti voimakkaasti ja räväytti silmänsä auki.
”Rakesh! Onko tuo nyt reilua? Antaa pyörtyneelle miehelle sähköisku! Olisin ottanut mielelläni tekohengitystä. Kielen kanssa kiitos”, Luc ilmoitti vino hymy naamallaan ja yritti napata parantajasta kiinni, mutta tämä luikahti sohvalle kietoen kätensä vaivihkaa Bijoun ympärille.
Ravana huokaisi raskaasti ja katsoi muita pyytävästi.
”Ettekö te nyt voisi vain esitellä itseänne?” hän kysyi tuskastuneen kuuloisena ja viittasi Ninaan.
”Jos vaikka aloittaisit”, hän sanoi ja nymfi hymyili kauniisti.

”Eli, minä olen Nina, kuten jo tiedätkin. Olen kuningattaren lähimpiä palvelijoita ja sitä myötä soluttautuja. Ja minua ei haittaa vaikka kohtelisitkin minua yhtä… viileästi, kuin töissäkin. Se on näköjään vain syvälle juurtunut tapa. Niin ja olen sen lisäksi myös Kimin niin sanottu sijaisäiti”, Nina kertoi usvaisella äänellään ja viittasi vieressään istuvaa jatkamaan.
Puolimerenneito rykäisi ja hymyili uskomattoman kauniisti paljastaen täydellisen valkoisen hammasrivin.
”Minä siis olen Quan Hania, ja näytän olevan samaa lajia kuin sinä. Olenko oikeassa jos sanon sinunkin olevan puolimerenneito? Merenneitoa ja haltiaa veikkaan? Toimenkuvaani kuuluu matkustuksen, erityisesti vesien ylityksen hoitaminen. Jos haluaa päästä saarelta toiselle, kannattaa kääntyä minun puoleeni. Tiedän reitit, joita käyttäen voi välttää vartijat ja päästä huomaamattomasti paikasta toiseen”, mies sanoi ja naurahti viitaten Rakeshiin päin.
”Hei taas, me olemmekin jo tavanneet. Minä olen siis Rakesh Gethen ja olen etappimies, Ereboksen omistaja ja parantaja. Sen lisäksi olen yhteyshenkilö ja minulla on keinoni löytää jokainen mafiamme jäsen oli hän sitten elossa tai kuollut tai missä päin Nuodemea tahansa”, ruskeahiuksinen sanoi ja viittasi Ohania.
”Ja mekin olemme tavanneet. Olen siis Ohan ja olen henkivartija, taistelija ja palkkatappaja. Olen käynyt Chamassa demoneille tarkoitetun henkivartijakoulutuksen, joten uskoisin olevani pätevä. Ja toivon muuten ettette kumpikaan kanna minulle kaunaa siitä ravintolajutusta”, haltia sanoi kasvot täysin ilmeettöminä, kuten lähes aina. Ravana huitaisi kättään merkiksi siitä ettei hän ainakaan ollut vihainen.
Dalya vilkaisi isäänsä ja päätti sitten jatkaa esittelyä.
”Hei!” tyttö vilkutti iloisesti. ”Minä olen Dalya ja olen Ohanin tytär. Äidistä minulla ei ole tietoa, mutta hän on Kunon”, punapää viittasi kädellään siivekkääseen demoniin, ”sisar. Minä olen mafiassa urkkija, koska lapset saavat tietää paljon asioita.”
”No jos minä vaikka jatkan”, punahiuksinen haltianainen sanoi ja hymyili hieman. ”Minä olen Aiyana Melusine ja olen kuututkija. Pidän siis tarkkaa kirjaa planeettojen, erityisesti kuiden, liikkeistä ja seuraan niiden linjautumista.”
Käden osoitettua Lucia mies virnisti kierosti ja nuolaisi jälleen huuliaan.
”Minä olisin tietenkin mieluummin kertonut tämän makuuhuoneen puolella, tai olisi tuo Ereboksen erittäin intiimi takahuonekin kelvannut, mutta hei, minä olen Lucifer, lyhyemmin Luc ja tämän huoneen paras rakastaja. Eikö vain?” mies vilkuili ympäri huonetta muutaman tyrskähdellessä.
”Et sinä nyt niin hyvä sängyssä ole. Että älä turhaan kehuskele”, Aiyana huomautti ja Luc näytti tälle kieltä.
”Ehkä vika oli sinussa, ei minussa. Minä voisin sanoa, että sinun voihkintasi oli ala-arvoinen suoritus”, vampyyri ilmoitti ja nyt oli haltian vuoro näyttää kieltä.
”Jos jätämme Lucin petitaitojen puinnin myöhempään kertaan?” Rakesh tokaisi ja katsoi kaksikkoa kulmiensa alta.
”Sinua vain kismittää, kun ei ole omakohtaisia kokemuksia minun täydellisyydestäni!” Luc kiljaisi lähes loukkaantuneena, kun suurta yleisöä ei kiinnostanutkaan hänen rakastajantaitonsa.
”No mutta hyvä on”, mies sanoi saatuaan Rakeshin suunnalta tappavan mulkaisun, ”olen siis yksi laumanjohtajista sekä Kimin väärentäjä. Ja jos olet joskus puutteessa niin voit kääntyä minun puoleeni.”
Raskas huokaus karkasi arpikasvoisen naisen suusta ja tämä päätti saman tien jatkaa.
”Eli minä olen Daciana ja olen palkkatappaja. Olen myös vieressäni istuvan miehen vaimo”, nainen sanoi lyhyesti ja ytimekkäästi.
”Ja minä taasen olen Cuan, palkkatappaja myöskin ja Dacianan mies”, irokeesipäinen sanoi hivuttaen kättään naisen paidan alle.
Cuan tökki terävästi nojatuolissa nukkuvaa miestä ja tämä heräsi säpsähtäen.
”Mitä?” sinihiuksinen mutisi unisena ja yritti kääntää kylkeä, mutta tappaja jatkoi tökkimistä.
”Sinun täytyy esitellä itsesi Keonille”, punahiuksinen sanoi ja InnaMensin katse kääntyi kohti puolimerenneitoa.
”Okei, tuota… Anteeksi ensinnäkin, kun nukun täällä, mutta majatalossani oli hiukan ongelmia, kun joku ukko rupesi rähisemään enkä ole sen vuoksi saanut nukuttua kahteen päivään. Mutta niin siis olen Calder ja omistan majatalon, jonne majoitan mafian väkeä. Majoitan kyllä muitakin, mutta se on etsintäkuulutetuille turvallinen paikka levähtää”, sini-ihoinen ilmoitti ja käpertyi kerälle nojatuoliin nukahtaen saman tien uudestaan.
”Hei vaan, minä olen Huo, sinä tunnetkin minut jo. Olen siis käynyt saman henkivartijakoulutuksen kuin Ohan ja omistan myös majatalon”, käärmedemoni vilkutti iloisesti.
”Oikein hyvää iltaa”, VerdeMensi sanoi ja kumarsi syvään. ”Olen Javed Banafrit ja Vritran pappi. Ehkä muistat minut ehkä et, mutta me tapasimme muutama vuosi sitten minun vieraillessani palatsissa.”
VerdeMensi viittasi Bijouta kohti kehottaen tätä esittäytymään.

Keonin teki mieli nauraa, kun mustasilmäinen vampyyri kepsahti pyörtyneenä maahan, ja Rakesh herätti tämän kylmän raa’asti sähköiskulla.

Välikohtauksen jälkeen esittelykierros alkoi, ja lettipää nyökkäsi Ninalle pienesti, pakottaen kasvonsa sulamaan hieman virkailmeestään. Kaikki muut olivat niin rentoja, että liika virallisuus olisi vain jättänyt huonon vaikutelman.
”Mukava tutustua näin muussakin yhteydessä”, hän virkkoi lyhyesti, kääntyen sitten nyökkäämään Quaniksi esittäytyvälle. Hetken ajan hän harkitsi jättämänsä vastaamatta, mutta aukaisi sitten hymähtäen suunsa.
”Kyllä, isäni oli merenneito.” Herra myönsi hieman vaimealla äänellä – miettien, joskohan joku sattuisi tuosta tajuamaan asioita – mitä hänen poikaansa vähemmän tunnetusta ”isästään” tiedettiin, oli ainakin se, että tuo oli täysverinen haltia.
Rakesh sai vain nyökkäyksen, Ohan samanlaisen ja pienen hymyntapaisen.
”En minä ainakaan. Ollutta ja mennyttä”, hän totesi, vaikka ääneen livahti hieman etäisyyttä. Dalyalle hän vilkutti takaisin, punatukkainen haltia sai taas nyökkäyksen.

Mutta Lucin alkaessa ehdotella hopeiset silmät kapenivat äkäisesti. Hän ei pitänyt liian suorista vihjailuista, eikä se, että mies oli vampyyri auttanut asiaa – vielä tässä vaiheessa vain Ravana sai poikkeavaa kohtelua, lettipää kammoksui kaikkia muita yön lapsia.
”Jos edes olisi mahdollista, että olisin puutteessa, sinä olisit ehkä viimeinen kenen puoleen käännyn. Minulla on jo sievoinen aarre, en tarvitse väärennöksiäsi.” Vaikka sanat jättivät sen epäselväksi Keonin nojautuminen Ravanaa vasten, rakastava silmäys tämän kasvoihin kertoivat, ettei kyse ollut rahasta. Se oli melko loukkaavaa, mutta puolimerenneito ei miettinyt sitä, ei sitten ollenkaan. Hän oli tottunut siihen, että häntä inhottiin. Sekin parempi kuin kokonaan huomiotta jääminen.

Loppujen esittelyt saivat nyökkäykset ja hopeasilmä aukaisi suunsa seuraavan kerran Javedin kohdalla.
”Kyllä, muistan sinut. Harmi ettet silloin voinut jäädä laulujuhlille.”

Seuraavaksi tuli sen hiljaisen mustatukkaisen naisen vuoro. Tuo katseli vähän aikaa hermostuneena ympärilleen, kohottaen jo kätensä ylös kuin elehtiäkseen jotain – mutta huokaisi sitten, hymyillen pehmeästi ylipapille.
”Olen Bijou Sarago, melko uusi tulokas… Enimmäkseen olen vain tukena muille, erityisesti Kimille ystävänä – ja pidän korvani auki. Mykkää naista esittävän lähellä puhutaan melkoisesti.”
Lettipään leuka oli tipahtaa mutta hän piti suunsa taiturillisesti kiinni kuin naisellisesta kehosta tulikin ulos sointuva, matala miehenääni. Hetken ajan mies vain tuijotti silmät pöyristyksestä levinneinä, kunnes kokosi itsensä ja yskäisi.
”Anteeksi. Hämäsit minut täysin…”
”Kiitos.” Bijou hymyili vielä uudestaan, ja osoitti nurkassa kyyhöttävään Kunoon.

Punatukka rykäisi kuuluvasti vielä poikamaisen heleällä äänellään, ja vilkutti puolimerenneidolle – vaikka pälyilikin jatkuvasti Ravanaa varuillaan.
”Mie oon Kunomume Zuzen, Kuno siis, ja mie… niiku… miust tulee Zornin väliaikainen ruumis.”
Keon oli revetä nauruun hassun murteen kuullessaan, mutta pojan tehtävän tullessa ilmi mies nyökkäsi vakavana. Hurja kohtalo nuorelle ja hennonoloiselle demonille… mutta toisaalta, mitä hän oli siitä valittamaan.

Enää punatukkainen mies oli esittelemättä. Keon katsoi tätä hymyillen kohteliaan odottavasti – mutta ilme muuttui hieman sisäänpäin kääntyneeksi, kun herra tajusi, että Kimiä ei oltu vielä esitelty, ja että huoneessa ei ollut enää ketään muuta…
”Ei voi olla”, hän henkäisi hiljaa, typertyneen epäuskoinen ilme kasvoillaan. Mies mekossa oli jo järkyttänyt häntä, mutta että tuo mies olikin se liinatukkainen pikkutyttö? Muodonmuutos oli hurja, ja ylipappi uskoi, etteivät edes Kimin omat vanhemmat tunnistaisi tätä.
Lettipää pyörähti ympäri ja tarrasi kiinni Ravanan olkapäistä, katsoen tätä silmät pyöreinä.
”Älä vaan sano, että olet kaikesta huolimatta onnistunut huijaamaan minua ja sinäkin olet oikeasti jotain aivan muuta kuin miltä näytät?!”

”Älä vaan sano, että olet kaikesta huolimatta onnistunut huijaamaan minua ja sinäkin olet oikeasti jotain aivan muuta kuin miltä näytät?!”
Ravana huokaisi raskaasti.
”Minä arvasin etten voi pitää tätä ikuisesti salassa… Joskushan tämänkin oli tultava ilmi”, hän tarttui Keonin kumpaankin käteen pahoittelevan näköisenä.
”Minä olen oikeasti nimeltäni Elysia Jinan ja hän on sattumoisin Ravana Jinanin äiti”, mies virnisti ja painoi nopean suukon Keonin huulille.
”Hassu, onko sinulle jäänyt epäselväksi, että minä olen mies? Pitääkö minun todistaa tarkemmin?” hän kysyi hymyillen vinosti.
”Mitä sinä olet tehnyt Ravanalle?!” Quan parkaisi täysillä jo valmiiksi suuret silmät lautasen kokoisina.
”Hän ei koskaan vitsaile, ei hymyile ja on vain ilkeä, kylmä tai välinpitämätön kaikkia kohtaan! Mitä olet tehnyt meidän inhottavalle vampyyrillemme ja kuka tuo mies oikein on?” hän jatkoi ja olisi jatkanut vielä lisääkin, jos punahiuksinen mies ei olisi päättänyt nousta tuolistaan.

Kim käveli hitain ja varmoin askelin Ravanan ja Keonin luo hymyn kohotessa hänen huulilleen.
”Onneksi olkoon”, hän sanoi kirkkaalla naisenäänellä.
”Olet onnistunut kesyttämään Ravanan”, nainen sanoi kääntyen puolimerenneitoon päin ja ojensi kätensä tämän käteltäväksi.
”Kuten ehkä arvasitkin jo, olen Kimberley Nevroy, mutta minut tunnetaan nykyään nimellä Kim Lussuria ja toivoisin minusta käytettävän sitä nimitystä. Olen iloinen siitä, että päätit liittyä joukkoomme ja tulet tapaamaan meitä tulevaisuudessa lisääkin. Suosittelisin sinua tapaamaan esimerkiksi Lucin erittäin viehättävän tyttären, koska hän on meidän johtava värvääjämme ja osaa kertoa sinulle mafiamme toimintatavoista. Jos sinulla on jotain kysymyksiä, suosittelisin sinua kysymään ne nyt”, Kim sanoi ja hymyili hieman.

Keon alkoi hytkyä pidätellystä naurusta sillä samalla hetkellä kun Ravana huokaisi teatreaalisesti ja jatkoi pilailua – ja purskahti pikaiseen nauruun viimeisen, vinon hymyn saatteleman kysymyksen kuullessaan.
”Ehdottomasti, sitten paremmalla ajalla.”

”Mitä sinä olet tehnyt Ravanalle?! Hän ei koskaan vitsaile, ei hymyile ja on vain ilkeä, kylmä tai välinpitämätön kaikkia kohtaan! Mitä olet tehnyt meidän inhottavalle vampyyrillemme ja kuka tuo mies oikein on?”
Lettipää kääntyi hitaasti ympäri, ehtien vain katsoa Quania hetkisen silmiin huulillaan älykäs vastalause, kun punatukkainen mies nousi ylös, vaientaen jokaisen. Rauhalliset harppaukset toivat hänet aivan purppuratukan eteen, ja mies irrotti kätensä vampyyrista, katsoen tyynesti takaisin vihreisiin silmiin.

Naisenääni ei häntä hätkäyttänyt, hän oli ehtinyt odottaa sitä, mutta onnittelut saivat puolimerenneidon naurahtamaan.
”Koulutus on kyllä vielä kesken”, hän vitsaili, ja tarttui Kimin kädestä, kätellen nopeasti.

Tervetulopuheen ja viimeisen esittelyn mies kuunteli hiljaisena, silmiin kohoten miettivä ilme. Heti vain käytännön asioihin, neuvomaan värvääjälle – tehokasta, se vaikutelma hänelle tuli tästä järjestöstä. Mutta kysymyksiä kysyttäessä ylipappi katsoi Kimiä pitkään silmiin, vakavoitunut ilme kasvoillaan.
”Minulla on yksi kysymys. Haluan kaikkien, joilla on siihen vastaus, kertovan sen minulle – ja sanon nyt sen, että vastauksien mukaan päätän, kuinka tiiviisti liityn joukkooni. Päivänselvää kaiketi jo se, etten aio kavaltaa täältä ketään, mutten ole vielä täysin varma kuinka pitkälle tukemisessasi menen, Kim.” Keon yritti olla mahdollisimman epäuhkaava, mutta voimasta, tai enemmänkin vallasta vihjaileva äänensävy ilmestyi kuin tyhjästä – se siitä tuli kun oli tottunut puhumaan tavoitteenaan saada muut puolelleen.
”Tavoite on herättää jumalat henkiin, antaa heille heidän oikeutettu valtansa takaisin. Miksi sinä, Kim – ja kaikki tukijasi – haluatte tämän tapahtuvan?”

”Tavoite on herättää jumalat henkiin, antaa heille heidän oikeutettu valtansa takaisin. Miksi sinä, Kim – ja kaikki tukijasi – haluatte tämän tapahtuvan?”

Kysymys sai kaikki vilkuilemaan toisiaan ja pieni supina täytti huoneen. Kim kuitenkin katsoi tyynenä Keonia silmiin hymyn kohotessa lopulta kasvoille.
"Hyvä kysymys. Sinä tiedät varmaankin ennustuksen Invidian noususta? En ole varma tiedätkö minun tarinaani, joten kerron sen tiivistettynä. Eli vanhempani tutkivat demonijumalia kuningattaren alaisina. He tekivät töitä uskollisesti niin kauan kunnes löysivät erään ikivanhan kirjoituksen, jossa kerrottiin jumaliemme nousevan, tietyin ehdoin. He kiinnostuivat, ja ryhtyivät tutkimaan aihetta tarkemmin löytäen yhä enemmän ja enemmän kirjoituksia, merkkejä ja kaavoja. Lopulta toimenpide alkoi näyttää valmiilta ja he rupesivat varomattomiksi. Valitettavasti vain, heillä ei ollut seuraajia, kuten minulla. He jäivät kiinni ja tulivat tapetuksi kuningattaren hovivelhon, Kayode Gioian kädestä. Minä onnistuin pakenemaan ja katoamaan, ja siksi minussa vielä henki pihisee. Minä jatkoin vanhempieni tutkimusta apunani joukko luotettavia henkilöitä", käsi viittasi kohti huoneessa olevia, "Olen joskus itsekin herännyt ajatukseen, 'miksi teen tätä', ajatus tulee mieleeni varsinkin silloin, kun elämä potkii päähän. Silloin tajuan tekeväni tätä, koska rakastin vanhempiani, rakastan tätä planeettaa ja erityisesti rakastan jumaliamme. He haluavat ruumiisiinsa ja he haluavat elää täällä meidän keskellämme oikeutettuina hallitsijoinamme, ja koska rakastan heitä, haluan suoda heille sen onnen."
Muut nyökkäilivät ponnekkaasti Kimin sanoille.
"Minä teen tätä sekä vihasta että rakkaudesta", Nina sanoi hymyillen hieman surulliseen sävyyn. "Tunsin Kimin vanhgemmat jo ennen kuin hän oli edes syntynyt ja olin heidän hyvä ystävänsä. En voi antaa kuningattarelle koskaan anteeksi heidän kuolemaansa, koska se oli turha eikä sille ollut kunnollisia perusteluja. Miksi uteliasuuden vuoksi täytyy tappaa? Teen tätä siis osittain kapinahengestä kuningatarta kohtaan. Toinen syy on se, että rakastan Kimiä kuin sisartani ja haluan tukea häntä vaikka mikä olisi."
"Minä teen tätä toivon vuoksi", Luc sanoi kummallisen asiallisella äänellä "Kuten jotkut tässä huoneessa tietävätkin, sukuani vaivaa jokin tunnistamaton perinnöllinen sairaus, joka tappaa suurimman osan lapsistamme hyvin nuorina. Uskon, että jumalien paluu toisi myös ratkaisun ongelmaani. He osaavat varmasti parantaa sukuni ja pelastaa jälkeläiseni."
"Minä kerron sinulle omat syyni kotona", Ravana kuiskasi rakkaansa korvaan hiljaa.
"Onko muilla vielä jotain sanottavaa?" Kim kysyi antaen katseensa vaeltaa pitkin mafiansa jäseniä.

Keon kuunteli hiljaisena Kimin, Ninan ja Lucin puheenvuorot, pienen hyväksyvän hymyn ilmestyessä vastauksien myötä sydämenmallisille kasvoille. Kukaan ei halunnut lisätä omia syitään kolmikon jälkeen, ja mies nyökkäsi kevyesti Ravanan sanoille. Hän ymmärsi jos tuo ei halunnut sanoa syitään ääneen.

”Vai tällaisia syitä…”, hän ihmetteli ääneen, päätyen hymyilemään lähes lämpimästi punatukalle, tahallaan jännitystä venyttäen.
”Kuulostaa hyvältä. Ei pelkkää tyhjää uteliaisuutta, vaan kunnollisia perusteita… voit laskea ylipapin riveihisi, ja aion tehdä sen minkä voin hyväksesi, Kim Lussuria.” Puolimerenneito naurahti kirkkaasti, jättäen tahallaan omat syynsä sanomatta. Samantapaisiahan ne olivat – hän rakasti jumaliaan, halusi tehdä näiden eteen kaiken minkä pystyi saamansa avun kulkea vaikeiden aikojen yli vastapalveluksi, voidakseen maksaa rauhansa.

”Muita kysymyksiä minulla ei ole. Saan varmasti käytännön asiat muutenkin selvitettyä”, hän ilmoitti ja katseli hieman ympäri huonetta. Sekalainen seurakunta tosiaan, aivan eri tavalla kuin palatsissa – ja tähän piiriin hän sitten liittyi.
”Mutta jos kukaan teistä haluaa kysyä tältä tulokkaalta jotain, olkaa hyvä.”

Leveät hymyt kohosivät lähes kaikkien huulille ylipapin liittyessä heidän joukkoonsa ja Kim nyökkäsi hyväksyvästi istuen takaisin nojatuoliinsa.
"No tervetuloa sitten vaan. Ja tiedoksi vain, että täälllä olemme kaikki kuin yhtä suurta perhettä, joten ketään ei tarvitse herroitella tai rouvitella, mutta täytyy muistaa, että jokaisen alan asiantuntijoita kannattaa aina kuunnella", Kim sanoi hymyillen ja Ravana kietoi kätensä kunnolla Keonin ympärille ja kiskaisi tämän istumaan syliinsä sohvan käsinojalle.
Kim napsautti sormiaan niiden välistä iskeytyessä kipinä. Pian huoneen oveen koputettiin ja sisään astui muutama baarimikko.
"Kutsuit?" värikkäämpi miehistä sanoi kohottaen kulmiaan.
"Tehkäähän meille vähän juomia. Mekin haluamme jotain iloa olemassaolostanne", Kim sanoi ja virnisti baarimikoille. Toisella heistä oli puhtaanvalkoiset, villisti jokaiseen ilmansuuntaan sojottavat hiukset ja musta napapaita sekä valkoiset, leveälahkeiset housut. Puhunut baarimikko oli pukeutunut punaiseen pitkään takkiin ja sen alta vilahtelivat lyhyet mustat housut, jotka paljastivat kauniit reidet. Miehen hiukset olivat punaoranssit ja ulottuivat alaselkään saakka. Hiuksia oli kohotettu ilmavasti, jolloin nämä näyttivät tavattoman pehmeiltä ja ihanilta, juuri sellaisilta, joiden sekaan haluaisi työntää sormensa.
"Valkohiuksinen on Yvo ja värikkäämpi on Shani. He ovat myös mafiani miehiä ja ovat urkkijoita, koska baarimikoille kerrotaan paljon asioita", Kim selvitti ja hymyili Keonille Yvon ojentaessa tälle lasillisen vaaleansinistä juomaa.

"No tervetuloa sitten vaan. Ja tiedoksi vain, että täälllä olemme kaikki kuin yhtä suurta perhettä, joten ketään ei tarvitse herroitella tai rouvitella, mutta täytyy muistaa, että jokaisen alan asiantuntijoita kannattaa aina kuunnella"
”Yritän oppia tuon”, Keon ilmoitti hymyillen pienesti. Kohteliaan etäisyyden pitämisen hävittäminen kestäisi oman aikansa hovissa pyörivälle, mutta kyllä se siitä varmasti aikanaan.

Puolimerenneito huudahti yllättyneenä kun Ravana kiskaisi hänet istumaan syliinsä, ja hän hymyili ankkamaista hymyä pienet punastusläikät poskillaan, painaen päänsä hetkiseksi, ettei söpön hullunkurinen ilme saisi aikaan mitään epätoivottua hihitysaaltoa.
”Ilkimys, säikäytit minut”, hän kuiskasi punasilmäiselle moittivasti, ja sipaisi tämän poskea.

Kun kaksi värikästä baarimikkoa saapui paikalle, lettipää otti sinisen juoman vastaan nätisti hymyillen kiitokseksi, ja siemaisi siitä. Tilanne muuttui hetki hetkeltä rennommaksi, kun muutkin ottivat juomia – Bijou siemaili jo omaansa, ja Kuno päätyi tappelemaan Yvon kanssa siitä, saisiko ihan kunnon juomaa vai mehudrinkin, valkotukka taisi olla kiusoittelevalla päällä. Siivekäs poika oli sitten tukehtua vahvaan juomaansa, ja sai aikaan jonkin verran naurua.
Keon nauroi myös, melko hiljaa mutta kuitenkin, ja käpertyi mukavasti kultansa syliin.
”Oh, jos palatsilla olisi tällaista, tekisin mieluusti ylitöitä”, hän kommentoi hymyillen ja silitti hieman Ravanan silkkisiä hiuksia.

Sitten ovesta saapui kolmas baarimikko, joka toi mukanaan juomia – ilmeisesti eri henkilöiden vakituisia lemppareita, koska jaetut lasit otettiin hymyillen vastaan. Tulijalla oli päällään musta kimononkaltainen vaate, joka oltiin sidottu paksulla punaisella vyöllä ja jätti rintakehästä ison osan paljaaksi. Miekkosen hiukset leijailivat monina mustanpunaisina kerroksina hartiapituisiksi, ja toisen meripihkansävyisen silmän alla oli kolme mustaa suomua.
Kun demonin katse osui Ravanaan ja Keoniin tuon tyyni ilme muuttui dramaattisesti, ja mies valahti vaikertaen lattialle polvilleen.
”Eih! Miksi ne aina löytävät jonkun niin nopeasti?!”

Huudahdus poikkesi Reolin yleisestä, hieman sulkeutuneestakin käytöksestä, ja nyyhkäisten äänekkäästi tuo ryntäsi halaamaan ystäväänsä Huoa.
”Taas! Pirstaleina! Tiesin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia, kun Ravana aina torjuu kaikki… mutta miksi aina ne miehet joihin ihastun hankkivat siinä samassa rakastajan?” hän kysyi ehkä enemmän maailmalta kuin käärmedemonilta, ja kääntyi sitten mulkoilemaan Keonia alahuuli väpättäen.
”Tällä kertaa minä hirtän itseni, en kestä enää~!” tunnekuohun vallassa oleva julisti, saaden lettipään valahtamaan lakanankalpeaksi – eihän hän voinut tietää Reolin julistavan samaa jokaisen yksipuolisen ihastumisensa jälkeen.

”Ilkimys, säikäytit minut”
Ravana suukotti rakkaansa niskaa nauraen ja rutisti tätä hieman tiukemmin.
"Hyvitän sen mielelläni", hän kehräsi Keonin korvaan ja näykkäisi tämän korvalehteä.

Kolmannen baarimikon saapuessa huoneeseen vampyyri hymyili tälle ystävällisesti. Tuo yleensä hiljainen ja rauhallinen mies oli hänen mielestään erittäin mukava ja hän oli ajatellut kysyvänsä tätä parikseen erään tuntemansa haltian järjestämiin tanssiaisiin, ihan ystävänä siis, mutta nyt tavattuaan Keonin ei parista ollut epäilystäkään. Ravana muistutti itselleen, että täytyisi kysyä Keonin mielipidettä tanssiaisista jossain vaiheessa.
”Eih! Miksi ne aina löytävät jonkun niin nopeasti?!”
Huoneessa olijat kääntyivät katsomaan Reolia ja kaikki muistuttivat suuresti valtavia kysymysmerkkejä. Huo huokaisi raskaasti ja kietoi kätensä ystävänsä ympärille.
”Taas! Pirstaleina! Tiesin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia, kun Ravana aina torjuu kaikki… mutta miksi aina ne miehet joihin ihastun hankkivat siinä samassa rakastajan?”
"Rauhoituhan nyt. Sovitaanko, että ensi kerralla, kun ihastut johonkuhun Ravanaa turvallisempaan niin kerrot hänelle heti tunteistasi? Säästyttäisiin sitten tältäkin", Huo sanoi rauhallisesti sihisten ja silitteli ystävänsä hiuksia. Tuo tolvana ei tainnut tajuta, että olisi kelvannut hänelle aivan mainiosti. Olihan hän ollut ihastunut punamustahiuksiseen jo lähes vuoden ajan.
”Tällä kertaa minä hirtän itseni, en kestä enää~!”
Ravana havaitsi rakkaansa kalpenemisen ja nousi huokaisten seisomaan asettaen Keonin istumaan käsinojalle.
"Sinä olet pehmittänyt minut, koska en voi antaa asian olla", hän sanoi miehelle syyttävään äänensävyyn ja kääntyi sitten baarimikkoa kohti.
"Reol", hän sanoi hiljaa ja käveli demonikaksikon luo.
"Älä ota sitä noin raskaasti", vampyyrin kasvot näyttivät siltä, että hän keräsi viimeisiäkin voimanrippeitään johonkin. Kohta muille ilmeni minne nuo voimat olivat kuluneet, kun Ravana kumartui hieman, sipaisi pitkillä sormillaan demonin hiuksia ja halasi tätä nopeasti.
"Löydät jonkun jostain lähempääkin", hän kuiskasi tälle ja hymyili Huolle merkitsevästi kävellen sitten Keonin luo. Hän painoi hellän suudelman tämän otsalle jääden miehen viereen seisomaan.

Keon tuijotti suutaan aukoen punamustahiuksista, nyyhkivää miestä. Muutkin olivat ihmeissään tuosta kohtauksesta, jonka Huon olkapäätä vasten itkevä oli järjestänyt. Lettipää kyllä ymmärsi toista, Ravana oli omalla kylmällä tavallaan erittäin hyvännäköinen…

Reol ei ollut ainoa, jonka silmät levisivät kun vampyyri meni ja halasi häntä pikaisesti. Kuno muksahti viimein tuoliltaan alas järkyttyneenä, ja Bijou oli vetää juomaansa väärään kurkkuun. Reolin kasvoille ilmestyi pulleitten kyynelten reunustama autuas hymy, ja ilmeisen vähään tyytyvä mies kaatui typertyneenä osittain makaamaan hyvän ystävänsä syliin. Tuo typerys ei käsittänyt viimeistä vihjettä sitten ollenkaan, hänelle käärmedemoni oli niin itsestään selvä, aina tukemassa ja kuuntelemassa, ettei mies vain huomannut ajatella tämän mahdollisesti tuntevan jotain syvempää itseään kohtaan kuin platonista rakkautta.
”Nyt voin kuolla onnellisena”, hän ilmoitti, ja rauhoittui huomattavasti.

Keon hymyili tuntiessaan suukon otsallaan, ja nousi itsekin seisomaan. Tuntui typerältä jäädä istumaan, ja nyt hän pääsi ujuttamaan kätensä vampyyrin lantion ympäri.
”Onko täällä aina näin… dramaattista?” hän kysäisi naurahtaen, ja suukotti toisen kaulan kalpeaa ihoa pikaisesti.

Samaan aikaan huoneen draama jatkui, kun Reol nousikin Huon sylistä ja rahjustautui sekoittamaan itselleen ison lasillisen jotain, jonka nimeä Keon ei tiennyt – ja muutaman sellaisen jälkeen oli jo sen verta hiprakassa, että päätyi Lucin jalkojen juureen, jupisemaan itsekseen tämän polveen nojaten.

”Onko täällä aina näin… dramaattista?”
"Et ole nähnyt vielä mitään", Ravana naurahti.
"Odotahan vain, kun he pääsevät vauhtiin. Tänään ei taideta pitää kokousta vaan bileet sen sijaan", hän jatkoi ja katsoi Reolin juomista.

Ei aikaakaan, kun baarimikkojen taitojen ja hyvän tunnelman vuoksi meno alkoi villiintyä.
"Oletko koskaan ollut erittäin villeissä bileissä?" Ravana kysyi Keonilta, kun Cuan ja Daciana kulkivat heidän ohitseen suudellen intohimoisesti.
"Veikkaan että joiltakin alkaa kohta vaatteet vähetä."

Luc ei pistänyt ollenkaan pahaksi erittäin miellyttävännäköisen nuoren miehen nojautumista jalkojaan vasten. Hän kumartui tämän puoleen ja suukotti päälakea.
"Tulit sitten hakemaan lohtua minulta? Sepä mukavaa", hän hymyili ja kiskoi demonin kokonaan syliinsä.

Ohan oli vienyt Dalyan kotiin nukkumaan noin puoli tuntia sitten ja tullut muutaman mafiamiehen kanssa takaisin. Paikalle oli saapunut kaksi vaaleahiuksista, uskomattoman kaunista naista, jotka paljastuivatkin myöhemmin miehiksi. Bijoun tavattuaan Kim oli etsinyt järjestön, jolle tämä oli myyty ja ostanut sieltä muutaman luotettavan miehen itselleen.

"No, mitkäs ovat vaikutelmat mafiastamme?" Kim kysyi Keonilta luovittuaan tiensä tämän luo.

"Et ole nähnyt vielä mitään"
Siihen Ravanan lausahdukseen Keon ei voinut muuta kuin nyökätä – meno meni hetki hetkeltä villimmäksi, tappajakaksikko ainakin oli liimautunut toisiinsa ja kokous alkoi muistuttaa enemmän vip-juhlia. Bijou oli innostunut juttelemaan kahden muun mekkomiehen kanssa, ja Reol päädyttyään Lucin syliin teki olonsa kotoisaksi – eli heittäytyi halaamaan miestä, ja haki lohtua tämän kaulan hamuamisesta huulillaan.

”Minä kyllä pidän vaatteeni päälläni”, hän ilmoitti hiljaa Ravanalle, kääntäen katseensa hienotunteisesti kaikista rajuimmista puuhista. Hypistellen tuon hiuksia mies päätyi sitten jatkamaan puhettaan anteeksipyytävän hymyn kera.
”Valitettavasti. Voimme tietysti katsoa asiaa uudestaan jossain yksityisemmässä paikassa, myöhemmin.”

Kimin saapuessa paikalle puolimerenneito kohotti juomaansa kuin tervehdykseksi ja tyhjensi viimein lasinsa.
”En tiedä vielä tarpeeksi sanoakseni oikein mitään, mutta olet ainakin kerännyt paljon mielenkiintoista väkeä – ei millään pahalla tietenkään”, hän nauroi, ja laski tyhjän lasinsa lähimmälle tasolle. ”Ja tervetuliaisjuhla on paljon parempi kuin se, joka pidettiin kun astuin virkaani.”

”Minä kyllä pidän vaatteeni päälläni. Valitettavasti. Voimme tietysti katsoa asiaa uudestaan jossain yksityisemmässä paikassa, myöhemmin"
"Kyllä tuo siveys sinusta velä tässä porukassa karisee", Ravana naurahti ja katsoi, kun Luc kaappasi Reolin syliinsä ja kantoi tämän siivouskomeroon.

”En tiedä vielä tarpeeksi sanoakseni oikein mitään, mutta olet ainakin kerännyt paljon mielenkiintoista väkeä – ei millään pahalla tietenkään. Ja tervetuliaisjuhla on paljon parempi kuin se, joka pidettiin kun astuin virkaani.”
"Minä pidän mielenkiintoisista henkilöistä", Kim naurahti ja nappasi pinkkiä juomaa täynnä olevan lasin lähimmältä pöydältä kulauttaen sen kerralla kurkkuunsa.
"YVO! MITÄ MUSIIKKIA TÄMÄ MUKA ON?!" Shani kiljaisi huoneen toisesta päästä valkohiuksisen baarimikon säätäessä musiikkeja.
"LAITA SITÄ KOVEMMALLE, BEGEERTEN TÄHDEN!" baarimikko jatkoi ja pian huone täyttyi bassonjumputuksesta Shanin keikauttaessa lantiotaan viehkeästi. Salamaa nopeammin Yvo oli tämän vieressä ja he aloittivat villin tanssin, joka keräsi lähes kaikkien huomion itseensä. Ei aikaakaan, kun Shanin takki lensi lattialle ja sen alta paljastui punainen paita, jonka kaula-aukko oli niin syvä, että oli lähellä ettei miehen napa näkynyt siitä. Kumpikin baarimikoista tiesi näyttävänsä hyvältä ja he nauttivat siitä minkä ehtivät. Miehet kietoutuivat toisiinsa kuin käärmeet ja Shanin onnistui kaataa kannullinen vettä Yvon päälle, jolloin tämän vaatteet liimaantuivat märkinä ihoon kiinni.
"Kaadetaanko sinunkin päällesi vähän vettä? Saisivat nuo turhankin siveelliset vaatteet hieman seksikkäämmän sävyn", Ravana kysäisi Keonilta virnistäen.

”Pelkään pahoin niin…”
Keon virnisti takaisin Ravanalle, katsoen siivouskomeroon hipsineitten perään hetkisen ajan.
Kimin esimerkkiä seuraten mies otti itsekin toisen lasin, ja joi tällä kertaa sen nopeammin tyhjäksi – ja purskahti nauruun musiikin yltyessä pauhinaksi ja kahden baarimikon tanssiessa provosoivasti, vaatteitaan vähennellen aivan toisissaan kiinni. Puolimerenneito itsekin alkoi liikkua musiikin tahtiin, melko vähäeleisesti vielä, ja Ravanan kysymyksen kuullessaan herra alkoi taas nauraa.
”Ei takilleni! Tältä kestää ikuisuus kuivua.”

Mutta lettipää otti vihjeestä vaarin, alkaen riisua vyötään hitaasti, lanteitaan vihjailevasti keinuttaen. Punainen kangasvyö valahti maahan, ja mies laski kätensä ylimmälle hakaselle. Näytti melkein siltä, kuin hän olisi vain valuttanut kättään takin etumusta pitkin hakasten avaamisen sijasta, niin sulavasti se sujui – ja pitkä ja peittävä vaate paljasti altaan hihattoman, pitkän ja venekaula-aukkoisen valkoisen paidan. Yhä viekoittelevasti tanssien hän painautui lähemmäs punasilmäistä, ja katsoi tätä silmiin hymyillen vinosti.
”Vieläkö haluat kastella minut? Meikkini menisi pilalle.”

”Ei takilleni! Tältä kestää ikuisuus kuivua.”
"Harmillista... Olisin kastellut sen kyllä ihan mielelläni", Ravana sanoi nuolaisten huuliaan ja havaitsi ettei kukaan katsellut enää heitä. Kaikkien huomio oli kiinnittynyt baarimikkoihin ja näiden tanssiin.
Ravanan silmät olivat tippua päästä Keonin riisuessa vyötään. Hän tuijotti miestä silmät pyöreinä ja mietti mitä tämän juomassa oli mahtanut olla. Takin alkaessa aueta vampyyri joutui ottamaan tukea seinästä ettei pyörtyisi. Hän ei olisi ikinä uskonut, että puolimerenneito tekisi tuollaisen siirron.
”Vieläkö haluat kastella minut? Meikkini menisi pilalle."
"Kyllä sinä minulle kuivanakin kelpaat", mustahiuksinen kehräsi ja kiskaisi toisen itseään vasten alkaen keinutella vartaloaan musiikin tahtiin. Kappale vaihtui astetta nopeammaksi ja mies sai siitä vauhtia myös itselleen. Riemukas hymy nousi tämän kasvoille ja vartalo liikkui nopeammin taipuen sulaville kaarille kuin itsestään. Vampyyri oli kieltämättä notkea, johtuen osittain hänen kissamuodostaan. Kissat kun tunnetusti taipuivat omituisiin asentoihin.

Pian kaksikko oli huomaamattaan vallannut tanssilattian ja heitä katseltiin myhäillen. Ravanan selkä taipui kauniille kaarelle päälaen osuessa kantapäiden takana lattiaan ja käsiensä avulla hän käänsi itsensä ympäri ja oli jälleen Keonin kanssa kasvotusten. Pitkät sormet hyväilivät miehen niskaa ja vampyyri painoi huulensa rakkaansa huulille jatkaen sulavia liikkeitään.

Keon virnisti Ravanan suloisen epäuskoiselle ilmeelle – toisaalta hän ei ollut uskoa itsekään mitä oli mennyt tekemään. No, niin kauan kun hän ei heittäytyisi aivan säädyttömäksi, pieni hauskanpito ei ollut pahitteeksi.

Musiikki nopeutui, ja lettipäinen tanssi villisti sen mukana, aivan toiseen kiinni liimautuneena. Hän ei ollut aivan yhtä notkea kuin punasilmäinen, mutta kapea lantio keinui kiitettävästi, ja jokainen pään viskaisu sai violetit hiukset heilahtamaan komeasti. Joku taisi saada yhdestä letistä silmäänsäkin, mutta lettipää ei siitä välittänyt, vaan antautui tuliseen suudelmaan siinä kaikkien nähtävillä, kädet musiikin tahdissa vampyyrin selkää sivellen.

Ravana oli lähestulkoon riemuissaan. Tämä oli vihonviimeinen käänne, jota hän olisi odottanut. Vampyyri nappasi Keonin vyötäröltä kiinni ja nosti kevyen miehen ilmaan pyörittäen tätä hetken aikaa ympäri ja painaen sitten tiukasti itseään vasten. Kyllä mies oli joskus ollut kesätöissä baarimikkona, joten tanssi sujui kuin leikki. Lähes olemattomalla liikkeellä mustahiuksinen heitti oman paitansa pois ja irrottautui hetkeksi Keonista nostaen kummatkin kätensä ilmaan ja keinuttaen villisti lantiotaan napakorun välkkyessä valoissa. Hoikan jäntevä vartalo painui kuitenkin pian violettihiuksisen vartaloa vasten ja mies taivutti toisen kuin he olisivat tanssineet tangoa. Muutamalla sivuaskelella hän oli kultansa vierellä ja siveli sormillaan tämän kaulaa painaen sitten huulensa tasaiselle iholle nuolaisten kaulaa karhealla kielellään. Mies pyörähti nopeasti toiselle puolelle puolimerenneitoa ja siveli sormellaan tämän vatsaa paidan päältä jonkun lopulta heittäessä sen vesilastin heidän päälleen vampyyrin housujen liimaantuessa ihoon kiinni ja paljaan ylävartalon kiillellessä märkänä. Kasvot olivat onneksi säilyneet kuivana, joten vesi ei pilannut hänen meikkiään.

Tanssi kiihtyi hurjaksi, Ravanalta lähti paita ja tuo tanssitti häntä villisti, taivutti kuin tangossa ja hyökkäsi kiihkeän musiikin tahdissa liikkumisen jälkeen kävi hänen kaulansa kimppuun, kiepahtaen sitten miehen taakse, sivellen tämän litteää vatsaa paidan – vedestä kastuneen paidan – lävitse. Ja valkoinen kun oli, vaate kävi heti läpinäkyväksi, liimautui samalla tavalla kuin mustatukan housut vasten ihoa. Tuon kosteudesta kiiltelevä iho ja taukoamaton tanssi saivat puolimerenneidon olon kuumaksi, ja hän ei voinut hillitä riehakasta hymyään. Käsi ojentui punasilmäisen niskan taakse, ja hän hankasi häpeämättä lantiotaan toista vasten.

Pieni järjen ääni alkoi pikkuhiljaa jo kolkutella, kehottaa hillitsemään itsensä ettei tarvitsisi julkisella paikalla pistää äkisti jarruja pohjaan.

Henkäys karkasi Ravanan suusta hänen tuntiessaan toisen lantion liikkeet erittäin selvästi vasten itseään. Yleisön - johon myös Luc ja Reol olivat liittyneet siivouskomerosessioidensa jälkeen - aloitti jonkinlaiset kannustushuudot ja jotkut löivät vetoa siitä, kumpi miehistä olisi ensimmäisenä alasti.
Vampyyri näykkäisi tanssiparinsa niskaa naarmuttaen ihoa hieman ja lipaisten kielellään pisaran verta suuhunsa. Hän pyörähti notkeasti miehen eteen ja suuteli tämän kaulaa liikuttaen nyt vuorostaan lantiotaan laajassa liikkeessä. Punaisissa silmissä liekehti ja mustahiuksinen suuteli Keonia uudestaan, rajummin ja intohimoisemmin kuin aikaisemmin. Kädet laskeutuivat miehen lantiolle ja siitä hieman ylemmäs koskettaen paljasta ihoa märän paidan alla. Nopealla liikkeellä Ravana nappasi rakkaansa paidan pois tämän päältä ja heitti sen nurkkaan hyväillen käsillään tämän paljasta selkää.

Väkijoukon kannustushuudot jäivät Keonilta täysin huomaamatta, hänellä oli kiire virnistellä pienelle henkäykselle, jonka oli Ravanan suusta kirvoittanut – se kuulosti yllättävän suloiselta, ja samalla haluttavalta. Mutta kauaa hän ei ehtinyt naureskella olemattomaan partaansa, kun itse ynähti raapaisun niskassaan tuntiessaan. Saamatta edes hetkeä toipumiseen punasilmäinen olikin jo hänen edessään, yhä kaulan kimpussa, ja oli lettipään vuoro tuntea tanssin hankaus turhankin selvästi. Ehkä siksi puolimerenneito vastasi suudelmaan samalla mitalla, repäisten toisen vyönsoljen auki.

Oman paitansa lähtöä hän tuskin huomasi, vaan kohotti molemmat kätensä, kietoen ne mustatukan kaulan taakse, ja suuteli kuoppaa tämän solisluiden välissä. Paljas, liian laihan rajamailla oleva ylävartalo heilui muun kehon mukana, hieman kosteana – ja kyljen arpirivissä oli ainakin viisi tuoreempaa yksilöä, jotka paistoivat vaaleasta ihosta vielä tummina. Se ei menoa haitannut, mies oli jo unohtanut moisten olemassaolon; tanssi ja Ravana täyttivät hänen maailmansa, ei ollut muuta kuin huumaava liike ja tuo jumalaisen upea mies. Tämän kaulaa suudellen lettipäinen kohottautui vampyyrin korvalle, näykkäisten sitä hellästi ja hengähtäen tarpeeksi lujaa, jotta se kantautuisi punasilmäisen kuultavaksi musiikin yli ”Olet kaunis”, tarttuen miestä käsistä virnistäen lapsekkaan innostuneesti. Kyllä vain, puolimerenneito lopetti vihjailevan tanssin hetkiseksi, pistäen pariskunnan kieppumaan pari kertaa ympäri vinhaa vauhtia kuin mitkäkin hassut pikkuiset. Sitten tuo päästi toisen kätensä irti, kiepauttaen itsensä selkä mustatukan rintakehää vasten, ja riehakas hymy kasvoillaan keikautti sievää takamustaan tahallaan herkkiä paikkoja vasten.

Hupi olisi voinut jatkua paljon pidempäänkin, mutta katsomassa ollut, kiivasta tahtia juonut Reol päätti juuri silloin sammua retkahtaa tanssijoiden tielle, ja lettipää kompastui, lentäen demonin päälle vatsalleen.

Ravana leijui jossain tämän maailman ulottumattomissa tajuamatta, että huoneessa oli muitakin kuin vain he kaksi. Jos hän olisi sen tajunnut hän olisi lopettanut tanssin heti ja kadonnut paikalta. Hän ei ollut tanssinut toisten nähden sitten tankotanssijapäiviensä ja hänellä ei ollut ollut pienintäkään aikomusta ruveta tanssimaan nytkään. Kuiskaus korvaan meinasi heittää jalat vampyyrin alta, mutta hän sai pidettyä tasapainonsa ja lähtikin mukaan villiin pyörintään. Pyörinnän pysähdyttyä ja tanssin jatkuessa uudempi henkäys karkasi Ravanan huulilta. Juuri kun hänellä oli aikomuksena napata Keon tangotaivutuksen tapaiseen tämä kompastuikin sammuneeseen demoniin.

Siinä samassa, kun puolimerenneito kaatui lattialle Ravanaa ympäröinyt lumous särkyi ja hän katsoi järkyttyneenä ympärilleen lehahtaen Kimin hiuksiakin punaisemmaksi tarttuen violettihiuksista ranteesta.
”Me lähdemme nyt”, hän murahti ja he katosivat savupöllähdyksessä.

Hetken kuluttua kaksikko ilmestyi Ravanan kartanon olohuoneeseen ja vampyyri lysähti toivottomana sohvalle nostaen kätensä kasvoilleen.
”Minä olen nolannut itseni julkisesti!” hän parkaisi ja hakkasi toisella kädellään sohvaa.

Siinä yhden jähmettyneen hetken Reolin vatsan päällä pöllämystyneenä maatessaan Keon ehti tajuta, että oli juonut aivan liian vähän – kunnolla juopuneena hänen ei olisi tarvinnut tajuta vielä aikoihin, miten riehakkaasti oli käyttäytynyt muiden silmien edessä, miten oli riisunut paitansa julkisesti; vastahan hän oli panikoinut siitä, että Ravana saattaisi vaatteiden alta kopeloidessaan tuntea hänen arpensa. Nyt vaikka kuinka moni oli nähnyt ne… mikä ei tietystikään ollut miehen suurin huoli, enemmän tuo mietti miten maineelle oli mahtanut käydä.

”Me lähdemme nyt”
Puolimerenneito vain inahti hiljaa hoikkien sormien otteen tuntiessaan, ja sulki silmänsä tuntiessaan heidän lähtevän liikkeelle. Päässä tuntui ilkeältä, magia ja alkoholi eivät pitäneet toisistaan, mutta lettipää toipui nopeasti Ravanan upeaan olohuoneeseen päädyttyään.

”Niinhän me molemmat…” hän huokaisi, sipaisten kädellään riipustaan – tai paikkaa missä sen pitäisi olla. Kauhistuneena hän tajusi jättäneensä sen takkinsa taskuun, ja että myös armas puukko oli jäänyt baariin. Violettihiuksinen lysähti mustatukan viereen sohvalle, hieman hajurakoa jättäen.
”Voi ei, kaikki tavarani jäivät sinne”, hän parkaisi vuorostaan, pidellen käsillään ohimoitaan. Hetkisen ajan tuon humaltuneiden aivojen raksutuksen saattoi lähestulkoon kuulla, ja Keon vetäisi kädet alas, painaen vasemman tiukasti kylkeään vasten. Kevyt punastus kummitteli hopeisten silmien alla, ja tuo takelteli hetkisen sanoissaan.
”Mutta… olihan se hauskaa. Sinun vain täytyy nyt lainata minulle paita.”

”Voi ei, kaikki tavarani jäivät sinne”
”Sinä saat ne viimeistään huomenna”, Ravana sanoi murehtien yhä romuttunutta mainettaan.
”Mutta… olihan se hauskaa. Sinun vain täytyy nyt lainata minulle paita.”
”Oli, todella. Ja sinä kelpaat minulle tuollaisenakin”, vampyyri virnisti ja päätti masentua sitten myöhemmin, kun hänellä ei ollut paidatonta ja uskomattoman upeaa miestä vierellään.
”Minä en tiennyt, että osaat tanssia”, hän sanoi sulkien Keonin jättämän hajuraon ja silitellen tämän paljasta olkapäätä katseen vaeltaessa alemmas. Kyljelle painetun käden takaa pilkotti muutama arpi ja mies kurtisti kulmiaan napaten kiinni tuosta kädestä siirtäen sen lempeän voimakkaasti pois kyljeltä.
”Mitä sinulle on tapahtunut?” hän kysyi hämmentyneenä ja kurtisti sitten kulmiaan entistä enemmän.
”Tai oikeastaan mitä sinä olet tehnyt itsellesi?”