Kirjekyyhkyjä

Ravana kohotti kulmiaan Keonin pärskähdykselle ja seurasi tämän katsetta ruoskien ja kahleiden luo.
”Aivan ihania vaatteita, eivät aivan minun tyylisiäni mutta silti. On helppo uskoa tämä suosimaksesi kaupaksi. Olisi mielenkiintoista tietää, omistatko kuinkakin monelta eri hyllyltä peräisin olevaa tavaraa…”
”Vaatteet ovat todella ihania, ja täältä hommaamme sinulle asun sinne tanssiaisiin”, vampyyri sanoi virnistäen.
”Mutta noista tavaroista. Haluatko ottaa selvää mitä kaikkea minulla on?” hän sanoi matalasti toisen korvaan ja työnsi tämän kahleiden luo.
”Mmmm~ voin jo kuvitella sinut noissa kahleissa”, mies kuiski ja kohotti kahleita, jotka oli selvästi tarkoitettu kiinnitettäväksi sängynpäätyyn ja ranteisiin.

”Ravana hei”, hyllyjen välistä tervehtinyt ihmismies tuli vampyyrin luo ja koputti tämän hartiaa.
”Niin?” Ravana kääntyi ympäri kääntäen Keonin samalla ja veti tämän kainaloonsa.
”Minä olen harjoitellut mieleni sulkemista. Voisitko yrittää päästä mieleeni niin tietäisin toimiiko se?” mies kysyi ja vampyyrin ilme muuttui kauhistuneeksi. Hän ei olisi ehtinyt estää toista millään ja nyt oli jo liian myöhäistä, hän huokaisi syvään. Mies loi murhaavan mulkaisun kauppiaaseen.
”Minä voin mennä milloin tahansa kertomaan sille miehellesi, että petät häntä sen rasvaletin kanssa”, hän tiuskaisi toiselle ja tämän kasvot venähtivät.
”Et ole harjoitellut tarpeeksi”, vampyyri murisi ja mulkoili toista niin pahasti, että tämä luikki nopeasti takahuoneeseen.
”Anteeksi”, hän sanoi katsoen Keonia kostunein silmin.
”Minun olisi pitänyt kertoa. Ole kiltti äläkä vihaa minua.”

”Niin vähän ajattelinkin”, Keon vastasi hymyillen. Mutta toisen kysymyksen aikaansaama vastakysymys sai hänet naurahtamaan vaimeasti, taivuttaen niskaansa kevyesti, hymyn muuttuessa salamyhkäiseksi.
”Mutta tietysti, haluaisin koluta kaikki kaappisi ja sänkysi alustan”, hän hyrisi, sipaisten kalpeaa poskea hoikilla sormillaan. Kun toinen kohotti kahleita näkyville, mies tunsi olonsa häiritsevän lämpimäksi, nähden lähes tahtomattaan ne ranteissaan, Ravanan yllään ja tuon makuuhuoneen herkullisen hämyisänä.
”Vain minä, sinä, kahleet ja paljon aikaa… kuulostaa herkulliselta.”

Kaikista huonoimmalla hetkellä sen myyjämiehen piti tulla häiritsemään, ja turvallisesti vampyyrin kainalossa puolimerenneito mulkoili tätä häijyn paheksuvasti, mutta hopeiset silmät laajenivat epäuskoisena, ja jotain kylmää valahti hänen vatsansa pohjalle. Että mitä? Ravana pystyi… lukemaan ajatuksia? Keon tiesi sen olevan mahdollista, oltiinhan hänen muistonsa ja ajatuksensa luettu perinpohjaisesti kertaalleen pappiskokeen lopussa…
Myyjä juoksi häntä koipien välissä takahuoneeseen, ja lettipää katsoi kasvot ilmeettömiksi jäykistyneinä kuin itkuun purskahtamaisillaan olevaa Ravanaa.

Tuntui kamalalta ajatella, että joku tietäisi hänen mielensä perin pohjin, kaikki hänen likaiset salaisuutensa, märkivän henkisen haavansa… Mutta toisaalta, maailmassa oli jo kaksi jotka tiesivät aivan kaiken, ja Ravana oli näitä paljon luotettavampi, läheisempi, tärkeämpi.
”En minä sinua vihaa. En voisi tehdä sitä…” hän huokaisi väräjävästi, sulaen vain hieman vaivaantuneeseen hymyyn. Olihan mustatukka söpö huolestuneena.
Pyyhkäisten kosteutta tuon silmäkulmasta pois hän jatkoi;
”Olisit silti voinut kertoa aiemmin…”, pudistaen päätään hieman.
”Oletko lukenut mieltäni?” Kysymyksen tullessa ääni kuulosti piiskan sivallukselta, sillä tuohon hän halusi rehellisen vastauksen, halusi tietää oliko vampyyri sittenkin vain pilailemassa hänen kustannuksellaan, huijannut mestarillisesti violettitukkaa luulemaan tämän olevan höpsösti rakastunut ja ihana mies.

”En minä sinua vihaa. En voisi tehdä sitä…”
Ravana tunsi suuren solmun aukeavan jossain kurkkunsa tienoilla. Hän oli niin pelännyt, että toinen olisi vain kääntynyt kannoillaan ja mennyt pois eikä hän olisi nähnyt tuota ihanaa miestä enää koskaan.
”Olisit silti voinut kertoa aiemmin…”
”Minä en uskaltanut”, vampyyri kuiskasi katsoen lattiaa. ”Pelkäsin, että hylkäisit minut.”
”Oletko lukenut mieltäni?”
Ääni sai miehen säpsähtämään ja hän kohotti katseensa toisen silmiin.
”Silloin, kun näin sinut ensimmäisen kerran, katsoin mieleesi sen verran, että sain selville nimesi ja sen missä olit juuri ollut, mutta sen jälkeen en ole lukenut pätkääkään ajatuksiasi, tunteitasi tai muistojasi. En loukkaisi sinua sellaisella törkeällä tunkeutumisella, rakastan sinua liikaa”, mustahiuksinen sanoi ja lauseen loppuun hänen äänensä särkyi.
”Minulla on varmaankin sinulle paljon selitettävää. Ensiksi haluan kuitenkin sanoa, että valehtelin sen Kunojutun kanssa. En tiennyt niitä juttuja aikaisemmin, vaan luin hänen mieltään. Olen käyttänyt kykyäni julmasti, mutta sinuun en ole sillä koskaan kajonnut”, mies jatkoi puhettaan ja laski kätensä Keonin poskelle.
”Oletko pettynyt minuun, kun en kertonut aiemmin?”

Keon kuunteli hiljaisena Ravanan jokaisen sanan, vakuutuksen ja selityksen. Hän halusi niin kiihkeästi uskoa tuota, että nieli ne kaikki mukisematta, luottaen sydämensä pohjalta mieheen. Hän oli oppinut tuntemaan tämän kirjeiden kautta aivan liian hyvin, että voisi edes kuvitella mustatukan valehtelevan hänelle.

”Ei, en ole pettynyt, ymmärrän sinua… Ja uskon sanasi.” Hän hymähti kevyesti tuntiessaan herkän kosketuksen poskellaan, kallistaen päätään hieman sitä vasten, kuin kerjäten lisää. Hän ei nähnyt mitään syytä, miksi ei voisi hyväksyä kyvyn yhtenä seikkana joka kuului hänen rakkaaseensa. Tuo ei ikinä tekisi hänelle mitään pahaa…
”Mutta haluan, että kurkistat ajatuksiini, ihan kevyesti, juuri nyt”, lettipää lausahti mystisellä äänellä, katsoen syvälle valloittavan punaisiin silmiin hieman ilkikurinen hymy huulillaan, ajatellen voimakkaasti, sillä hämyisällä mielikuvalla varustettuna lausetta, jonka muuten olisi kuiskannut käheästi vampyyrin korvaan.
Haluan olla kahlittuna allesi vielä tänä yönä.

”Ei, en ole pettynyt, ymmärrän sinua… Ja uskon sanasi.”
Ravana ei voinut enää pidätellä itseään vaan huokaisi helpotuksesta.
”Hurja helpotus. Luulin jo, että tämä pilaa kaiken”, hän sanoi onnellisen hymyn hiipiessä huulille.
”Mutta haluan, että kurkistat ajatuksiini, ihan kevyesti, juuri nyt”
Vampyyri kohotti kulmiaan kysyvästi ja hapuili varovaisesti mielensä toisen ajatuksiin. Kiero virne luikerteli kasvoille hänen tavoittaessaan ajatuksen.
”Tuo kuulostaa hyvältä. Erittäin hyvältä”, hän sanoi ja kietoi kätensä rakkaansa ympärille suudellen tätä vaativasti.

Kauppias hiipi kauempana kohti ovea aikomuksenaan paeta vampyyrin hirveää kostoa, mutta Ravana huomasi tämän.
”Hei, tules tänne!” hän huikkasi miehelle joka vinkaisi pelokkaana ja asteli heidän luokseen kuin olisi tulossa tuomiolle.
”Äläs näytä noin synkältä vaan ota joku kori ja pakkaa ostoksemme. Täällä ei näytä olevan muita asiakkaita, joten ehdit mainiosti kantaa meidän tavaroitamme”, mustahiuksinen sanoi ja kauppias näytti siltä kuin joku olisi juuri täräyttänyt häntä halolla päähän. Mies juoksi nopeasti hakemaan vankkarakenteisen korin.
”Otamme ensinnäkin nuo”, vampyyri osoitti kahleita, joita hän oli aiemmin pitänyt käsissään.
”Ja tuon”, hän osoitti kaunista seinällä roikkuvaa nahkaruoskaa astellen sitten hyllyjen välissä eteenpäin. Muutama paita tarttui miehen käteen matkan varrelta ja hän tarkasteli niitä tyytyväinen hymy kasvoillaan. Hinnat olivat päätähuimaavia, mutta ei vampyyrin kukkaro sellaisista paljoakaan pienentynyt.
”Keon, kokeilehan tuota päällesi”, hän sanoi heittäen puolimerenneidolle valkoisen paidan, jonka hihansuissa oli jonkin verran pitsiä. Napitus nousi kaulalle saakka, joten paidan ei pitäisi olla liian paljastavakaan.
”Kokeile noitakin”, nyt mies heitti toiselle mustat housut, jotka levenivät aavistuksen lahkeeseen.
”Ja tuota”, kaunis, hieman korkeakauluksinen musta pitkä kangastakki lensi ilman halki kohti violettihiuksista.
”Ja nuo kuuluvat ehdottomasti asiaan”, pari mustia kenkiä, joissa oli hopeiset soljet ja aavistus korkoa liukuivat lattiaa pitkin Keonin jalkoihin.
”Ja tämä viimeistelee kokonaisuuden”, vampyyri sanoi pyöritellen käsissään tyylikästä mustaa kävelykeppiä, jossa oli hopeinen nuppi kiinnipitämistä varten.

Kuten Keon osasikin jo arvata, Ravana suorastaan riemastui saadessaan tietää toisen ajatuksista, ja mies vastasi tämän suudelmaan intohimoisesti. Oh, kuinka nopeasti hempeä rakkaus muuttui haluamiseksi… mutta eihän moinen lettipäätä haitannut. Hän alkaisi epäillä olevansa viallisempi kuin onkaan jos ei haluaisi tyrmäävän upeaa vampyyriaan, jonka höpsön käytöksenkin alta tihkui pohjimmaisen Ravanan luontaista vaarallisuutta, kontrolloitua uhkaa jota vastaan puolimerenneito oli huomannut olevansa kykenemätön vastustamaan kiinnostustaan.

Mokaillut kauppias ei päässyt toiveensa mukaan karkuun, vaan päätyi kantamaan hiljalleen kahleista ja muusta mukavasta täyttyvää ostoskoria. Lettipää joutui ottamaan useamman kerran kopin mustatukan heitellessä hienoja vaatteita puolihuolimattomasti perässään kulkevalle. Ne vaikuttivat olevan oikeaa kokoa, joten asukokonaisuuden saatuaan mies naurahti.
”Hihkaisen kun sinun pitää tulla katsomaan!”
Niinpä ratsastusvaatteinen asteli sovituskopille, ja vetäisi sen tummanpunaisen verhon kiinni perässään. Ensinnäkin, housut. Niissä reiden kummallakin puolella oleva nyöritys korosti mukavasti hänen jalkojensa hoikkuutta, ja hopeasilmä joutui oikeasti miettimään kummat olivat loppujen lopuksi tiukemmat, ne vai ratsastushousut. Mutta eihän se pahalta näyttänyt.
Sitten valkoinen kauluspaita, jossa oli hienostunutta pitsiä valumassa muutenkin pitkistä hihoista, jättäen vain sormenpäät kunnolla näkyviin. Siitä hän todella piti, ja napituskin tuli tarpeeksi korkealle.
Mutta vaikka hän veti sulavalinjaisen, pitkän kangastakin ylleen, keikarikengät jalkaansa ja nappasi kepin käteensä, yhdistelmä vaikutti jotenkin vajaalta. Sitten hän sattui huomaamaan edelliseltä asiakkaalta sovituskoppiin jääneet tavarat – hillityn mutta silti mukavan röyhelöisen solmion, ja hienon mustan matalan silinterin, jossa oli kiinni muutama musta ruusu ja kaksi upeaa sulkaa kiiltävässä satiininauhassa. Keon lisäsi ne piruuttaan asuunsa, ja katsoi sitten itseään pitkään peilistä, kuvitellen violetit hiuksensa tiukoille korkkiruuvikiharoille, valumaan tuomaan hieman väriä muuten mustavalkoiseen kokonaisuuteen, ja huomattavasti tummemman meikin kasvoilleen.
Kyllä siitä hyvä naamiaisasu tulisi, mies tuskin tunnisti itseään nytkään!

Keppiä rennosti heilutellen hän asteli ulos, ja etsi Ravanan katseellaan. Hopeasilmä otti roolinsa mukaisen poseerauksen, itsevarman aatelismiehen joka tiesi olevansa hyvännäköinen.
”No? Kelpaako makutuomarille?”

”Hihkaisen kun sinun pitää tulla katsomaan!”
”Mitä? Enkö minä saakaan tulla katselemaan?” Ravana esitti loukkaantunutta.

Keonin mentyä vampyyri heitteli myyjän kannettavaksi vielä muutaman vaatekappaleen ja hiipi sitten hyllyjen väliin viittoen miehen mukaansa. Mies nappasi mustan ja verenpunaisenkirjavan vaatekappaleen hyllyltä ja antoi sen kauppiaalle.
”Laita se pakettiin ja lähetä kotiini. Keon ei saa nähdä sitä”, hän sanoi miehelle, joka jätti ostokset maahan ja riensi takahuoneeseen.

Ravana oli juuri palannut pukuhuoneiden luo, kun Keon astui kopista ulos.
”No? Kelpaako makutuomarille?”
Vampyyri henkäisi ja asteli rakkaansa luo.
”Tuo näyttää uskomattoman hyvältä”, hän sanoi ja suuteli miestä.
”En malta odottaa naamiaisia. Kuinkakohan moni yrittää saada sinut itselleen”, mies virnisti.

[i]”En malta odottaa naamiaisia. Kuinkakohan moni yrittää saada sinut itselleen?”[i]
Keon naurahti kirkkaasti, ja kietaisi kätensä Ravanan vyötärön ympäri, vetäisten pidemmän lähemmäs.
”No, siitä voit olla varma että ne jäävät yrityksiksi”, hän hymähti ja suukotti kultansa nenänpäätä, irrottaen sitten otteensa ja hyppelehti lähimmälle peilille. Hetkisen sen edessä keimailtuaan hän tuli siihen tulokseen, että piti kuvajaisestaan – eikä hän todellakaan aina pitänyt siitä.
”Tämäpä on vasta… erikoislaatuinen kauppa. Niin paljon hienoja vaatteita, ja kaikki nuo muut asiat…” hän ihmetteli ääneen, katsoen punasilmäistä kysyvästi.

”Tämäpä on vasta… erikoislaatuinen kauppa. Niin paljon hienoja vaatteita, ja kaikki nuo muut asiat…”
”Niinhän tämä on”, Ravana sanoi hymyillen.
”Muistan elävästi, kun löysin tämän paikan. Siitä on jo kauan aikaa. Silloin tämä kauppa ei ollut erikoistunut vaatteisiin vaan täällä myytiin kaikkea muuta. Oli näitä tavaroita mitä on nytkin ja jotain vieläkin epämääräisempää. Täällä myytiin jopa runsaasti laittomiksi luokiteltuja esineitä. Myydään vieläkin, mutta vähenevässä määrin. Kauppaan tehtiin muutama ratsia ja kauppias keksi, että vaatteet olisivat hyvä kulissi hänen bisneksilleen. Hän hommasi tänne tämäntyylisiä vaatteita ja ratsiat vähenivät. Hän sai myös huomata, että asiakkaita alkoi tulla lisää, vaatteet nimittäin myivät. Tämän huomattuaan hän hommasi lisää vaatteita ja tämä alkoi erikoistua yhä enemmän tämän tyylin vaatteisiin. Minun ilokseni ainakin”, vampyyri kertoi ja hymyili kauniisti.
”Mutta eiköhän meidän ostoksemme olleet tässä. Minä maksan nämä ja mennään sitten kotiin. Vai mitä sanot?”

Keon hymyili hieman itselleen, kuunnellen Ravanan tarinaa kaupasta. Olisi melkein hänen velvollisuutensa ilmiantaa puodinpitäjä, mutta sitten hänen rakkaansa ei saisi enää ostettua itselleen vaatteita täältä. Se oli helppo ristiriita ratkaista, hopeasilmä ei ollut muutenkaan enää ollut niin kovin innokas toimimaan kuningattaren ja valtion hyväksi – ja oli parempi nähdä vampyyri hyvin vaatetettuna, ainakin sen aikaa ennen kuin tämän näkisi ilman vaatteita.
Hymähtäen ajatuksilleen puolimerenneito suukotti kevyesti mustatukan suupieltä.
”Kuulostaa suunnitelmalta. Vaihdan vaatteita ja menen pitämään seuraa Haidekselle” hän sanoi ja pyörähti ympäri, kävellen sovituskopille. Kesti vain hetken vaihtaa ylle taas ne kireät ratsastushousut ja muut vaatteet, ja sen jälkeen lettipää astelikin ulos, etsien mustaa hevosta katseellaan. Heppa oli yhä tallessa, ja mies käveli rauhallisesti sen luo, ja taputti kokeilevasti sen turpaa. Hevoset eivät olleet sittenkään liian kamalia.