Kuusikossa tapahtuu //Falahista pohjoiseen

Ylayah hengitti melko raskaasti juoksun jälkeen. Hän tarvitsi lepoa ja jotain syötävää, jotta voisi jatkaa matkaansa taas. Chuan valuessa makuulle kentaurin selälle, Ylayah vaistomaisesti värisytti lihaksiaan ja kummasteli hieman. Punatukka käänsi vähän päätään ja katsahti Chuaa.
"Haluat minut mukaan? Välipalaksi vai.."
Kentauri mutisi ja heilutti vähän päätään ja harjamaisia hiuksiaan. Tosin kyljille taputtaminen tuntui ihan mukavalta, eräänlaiselta, erikoiselta kiitokselta.
"No niin, mutten ole koskaan lähtenyt täältä."
Ylayah vähän vastusteli, mutta lähti kuitenkin rauhallisin askelin kävelemään eteenpäin. Ainakin hän veisi nyt aluksi tuon tapauksen itse pikku satamakylään, jos ei muuta. Ylayah tunsi Chuan selällään ja aisti tuon rentouden, mutta myös jonkinlaisen valppauden. Kentauri ei tiennyt, oliko Chua ratsastanut ennen, mutta hyvin hän siinä pärjäsi.
Aurinko alkoi nousta kunnolla, kaksikon nähdessä edessään kaupungin. Satamakaupunki oli melko varhain liikkeellä ja joka puolella aukeni kauppoja, toreja sun muuta. Suuria merilaivoja alettiin lastaamaan. Ylayah ravasi eteenpäin tietä pitkin mahdollisimman tasaisesti ja tuli portille, joka vei kaupunkiin. Satamakaupungista kantautui erilaisia ääniä ja hajuja. Varovasti Ylayah lähti kävelemään kaupunkiin. Hän oli täydellinen metsäläinen, eikä tiennyt elämästä kaupungissa juuri mitään. Jotkut aamuvarhain liikkeellä olevat katselivat kummastuneina erikoista paria. Tosi iso hevonen ja tosi iso lisko. Ylayah mulkaisi vihaisesti satamakaupungin asukkaita ja käveli mukulakivitietä pitkin ohi kauppojen ja kojujen. Kentauri sai kävellä koko kaupungin läpi, ennenkuin pysähtyi satamaan, jossa oli suuria laivoja. Ylayah ei ollut ennen nähnyt laivoja näin läheltä. Ne olivat valtavia ja upeita! Ylayah hypähteli innoissaan paikallaan ja tanssahteli vähän, kaviot raapien katukiveystä.
"Vähän tämä paikka on upea"
Ylayah hymyili ja melkein unohti selässään istuvan Chuan, joka saattoi luiskahtaa alas moisesta poukkoilusta.
"Mutta mistä tietää, mikä laivoista menee sinne, minne nyt haluatkin?"
Ylayah kysäisi liskomieheltä, muistaessaan tuonkin olemassaolon.

Chua hymähti itsekseen, kun kentauri päättikin lähteä liikkeelle. Hän ei vrikannut mitään siitä, oliko tämä vaarassa tulla syödyksi – kuka tahansa oli hänen lähellään. Se oli tavallaan harmillista, ainakin näin jälkeenpäin ajatellen – silloin kun Chua oli viimeksi tappanut tajuamattaan ystävänsä, hän ei ollut edes ymmärtänyt mitä ystävällä tarkoitettiin, mutta nyt…
Ei hän sitä vieläkään kunnolla käsittänyt.
”Minä en ollut ikinä lähtenyt Cehnennemistä, mutta nyt olen.”
Tamman vastustelut eivät kuulostaneet kovin innokkailta, joten sarvipääkään ei pahemmin siitä välittänyt. Hän könötti vatsallaan tämän selässä, kunnes asento viimein alkoi tuntua epämiellyttävältä ja turhan huteralta, ja mies suoristi itsensä.

Hetki hetkeltä valon määrä lisääntyi, ja ristiverinen siristeli silmiään enemmän ja enemmän. Lopulta, pienehkön kaupungin kohotessa heidän edessään Chua kaivoi taskujaan, ja löysi kuin löysikin ohuen, viitisen senttiä leveän mustan pitsikaitaleen. Se meni silmien päälle, kahden ylimmän sarven välistä ja solmuun takaraivolle, hiusten alle peittoon.
Johan se valon aiheuttama ärtymys helpottui, ja näkö rajoittui vain vähäisen. Huppua hän ei jaksanut säätää päähänsä, siinä oli liikaa työtä sarvien takia.

Kaupunki alkoi vasta heräillä, eikä Chua edes huomannut mitään mahdollisia ihmetteleviä katseita joita heihin kohdistui. No, heidän näköisiään oli harvassa joten uteliaisuutta riitti, mutta mitään pahantahtoisuutta tuo ei aistinut.
Laivojen äärelle päästessään Ylayah alkoi pomppia ja hihkua, ja puolilohikäärme näki parhaakseen loikata pois selästä. Samassa kun hän pääsi maahan mies ähkäisi hiljaa, ja koetteli kipeytynyttä selkäänsä ja muutamia muita paikkoja.
”Niin on…”
Valkean oma katse ei pysynyt laivoissa, vaan livahti vähän väliä mereen. Uh, se näytti yhä yhtä inhottavalta kuin aina… Ja hänen pitäisi kulkea sen päällä kelluvalla puupalalla. Oikein mukavaa.
”Pitää kysellä, katsoa lippuja. Mutta minun laivani lähti jo eilen… pitää löytää uusi Melekiin päin matkaava.” Chua huokaisi, taputtaen kentaurikamunsa kylkeä. Hermostunut olo lievitti pikkuisen, kun tuossa oli epäpelokas henkilö vierellä.

Hän ei tosiaankaan tietänyt, miten löytäisi itselleen uuden laivan. Yleensä hänellä oli aina joku matkakumppani, joka hoiti puheasiat – hän unohteli paikkojen ja henkilöiden nimiä aivan liikaa – ja myös katsoi ettei mistään maksettu liikaa. Siinä oli taas yksi käsittämättömyys; miten joku pystyi väittämään hinnan olevan yhtä vaikka se oli oikeasti jotain muuta? Ei mitään logiikkaa sellaisessa. Todellisuus ei vaihtunut yhtään mihinkään vaikka kuinka puhuisi.
Siitä syystä Ylayah oli erittäin mukava, tämä ei vaikuttanut höpisevän omiaan.

”Chua! Se ei ole hevonen, älä edes kuvittele syöväsi häntä!” Kirkas miehenääni huudahti monen metrin päästä valkeasta, joka oli jäänyt tuijottelemaan tammaa. Silmääkään räpäyttämättä sarvipää kääntyi katsomaan äänen tulosuuntaan ja näkikin vaaleatukkaisen, silmälasipäisen nuorukaisen joka harppoi heitä kohti kovaa kyytiä. Tämän vaatteet toivat etäisesti mieleen univormun.
Herra pysähtyi kentaurin eteen, nyöksäytti pienen kumarruksen ja tuijotti niska vääränä paljon itseään pidempää.
”Olen pahoillani, jos Chua on aiheuttanut harmia. Hän on hieman erikoinen tapaus, kuten näkee.”
Melko lyhyt miekkonen selitteli nopeasti, ja kääntyi sitten mulkoilemaan Chuaa, joka oli jähmettynyt täysin ilmeettömäksi.
”Oh. Sinä olet sitten syönyt jotain, vai? Mitään pöytätapoja. Katso nyt hiuksiasi.” Rillipää pöyhäisi ihmissuden raadon vereen tahriutuneita hiuksia, mutta Chuan ilme ei värähtänytkään. Tulokas tuijotti häntä hetken, mutta käänsi sitten katseensa muualle – eli Ylayahiin.
”Hyvää huomenta, nimeni on Vincent Legraz. Tarkoitus oli saada tuo kotimatkalle jo eilen, mutta ei, hän tietysti katoaa juuri täysikuulla.” Hiuksensa blondannut – mustan juurikasvun erotti reilusti – pudisti päätään, ja hieraisi silmiään väsyneesti. Sitten tuo kääntyi taas Chuaa kohti, aikeinaan kai sättiä sarvipäätä lisää, mutta säikähti suunnattomasti kun tämä oli vaihtanut ääneti paikkaa niin että kääntyessään tuo sai kivan lähikuvan valkean kasvoista.
Kiljahduksen pystyi näkemään Vincentin kasvoilta, mutta tämä nieli sen nopeasti.
”Ylayah tulee mukaan.” Chua ilmoitti, ja vilkaisi tammaa, saaden myös hennon vaaleansiniharmaasilmäisen katsomaan hiirakkoa.

Paikka oli hyvin ihmeellinen Ylayahille, joka oli tottunut täydelliseen maalaiselämään, keskellä korpea, jossa ei ollut juuri ketään. Ja nyt tamma heitettiin keskelle kivetettyä katua, joten oliko ihmekkään, että neiti oli pikkuisen sekaisin ja pikkuisen innokas. Ja äärimmäisen nälkäinen. Mielellään tuo olisi popsinut jotain vaahteranlehtiä kaupungin puista, mutta se vaikutti epäsoveliaalta paikkaan nähden. Ylipäätänsä, miten ihmiset ja muut oliot viitsivät asua näin? Lähellä toisiaan, täynnä ääniä ja pahoja hajuja. Kaikenlaista todella outoa. Uteliaana heppa käveli ympäriinsä, samalla kun Chua selitti hänelle jotain tärkeää, jota Ylayah ei kuunnellut. Jotain tuo selitti laivoista ja lipuista.
"Joo joo, lippuja.."
Ylayah vastasi hajamielisenä ja jatkoi käyskentelyään. Välillä tuo hyppi pystyyn nähdäkseen paremmin ympärilleen. Jännä paikka. Kauempana tamma näki jopa muutaman tavallisen hevosen ja piristyi karvaturrit nähdessään, vaikkeivät ne olleet kentaureja. Ylayah tunsi olonsa mukavaksi niin ihmisten kuin hevosten seurassa, mutta toisin kuin ihmiset, nuo kaksi kärryhevosta jopa hirnuivat ja tervehtivät Ylayahia. Kaksijalkaiset kiersivät suosiolla kaukaa suuren konin, kun eivät halunneet missään nimessä joutua lähelle isoja kavioita. Ylayah oli kyllä varovainen suuresta koostaan huolimatta. Koskaan hän ei ollut astunut kenenkään yli tai juossut, ilman että kyseessä oli vihollinen. Se oli asia täysin erikseen. Samalla, kun Chua keskittyi katselemaan laivoja tai jotain muuta yhtä järkevää, Ylayah meni etsimään ruokaa. Ylayah ei kunnolla ymmärtänyt ostamisesta mitään. Hän oli tottunut metsästämään tai keräämään ruokansa, joten oli todella uutta joutua ostamaan jotain. Mutta sentään vähän metsäläinen siitäkin ymmärsi ja kaivoi vyöltään olevasta nahkapussista joitain kolikoita. Kolikot hän oli kerännyt vuosien varrella, lähinnä löytämällä. Aluksi Ylayah ei tiennyt mitä ostaisi, kaikki näytti niin hyvältä ja ihanalta ja tuoksuikin. Mutta lopulta tamma päätyi ostamaan pussillisen porkkanoita, sillä niissä oli paljon energiaa ja tamma rakasti porkkanoita. Ylayah rouskutti onnessaan välipalaansa ja käppäili takaisin Chuan luokse. Kentauri tunki varmaan suuhunsa kolmea porkkanaa yhtä aikaa, kun kuuli äänen vähän kauempaa. Ääni tuntui kutsuvan Chuaa, mutta se ei ollut tuttu Ylayahille. Ylayah näki jo melko kaukaa olennon. Se näytti ihmiseltä, melko sivistyneeltä sellaiselta. Kentauri luimisteli korviaan ja otti heti puollustuskannan.
"Kuka hitto tuo on..?"
Ylayah kysyi vierellään seisovalta Chualta, ennenkuin salaperäinen blondi tuli paikalle. Kentauri kuopi etujalallaan maata ja nieli porkkanan palat, pärskähtäen sitten uhkaavana. Kuitenkaan, Ylayah ei ollut mikään kuumapää ja hän ei tehnyt mitään, ellei saisi Chualta käskyä. Kummallinen pukublondi selitti Chualle jotain tämän syömätavoista. Ylayah sensijaan jatkoi edelleen porkkanoidensa puputtamista tyytyväisenä ja seurasi tilannetta varovaisena ja hiljaisena. Vasta, kun tuo miekkonen käänsi katseenva Ylayahiin, tamma lopetti syömisensä ja katsoi arvostelevasti toista.
"Aijaa? Olet siis liskomiehen ystävä?"
Ylayah varmisti ja höristeli korviaan uteliaana. Tilanne vaikutti jo rennolta ja suhteellisen varmalta, joten kuului suurehko tömähdys, kun Ylayah läsäytti hevonperänsä maahan ja istui kuin koira. Ylayah teki noin aika harvoin.
"Joten kertokaa kun lähdemme niin tiedän, ehdinkö käydä kierroksella kaupungilla"
Ylayah totesi vielä ja rouskutti porkkanoitaan.

Vincent hymyili oikein leveästi porkkanoita rouskuttavalle Ylayahille, ja tönäisi lasejaan hieman ylemmäs nenänvarrellaan. Isokokoisen tamman istumaan lysähtäminen sai varovaisen miekkosen astahtamaan hieman kauemmas, mutta Chua virnisti. Hänestä tuo näytti hassulta.
”Kyllä vain, oikein sydänystäviä. Minä niin pidän siitä kun Chua yrittää parhaansa mukaan piristää päivääni.” rillipään äänestä kuulsi tietty sävy, jota Chua ei ymmärtänyt sitten yhtään. Niin, sarkasmia. Sillä hetkellä Vinceä ei olisi huvittanut kaitsea valkeaa sitten yhtään – ties vaikka tämä saisi päähänsä viskellä keppejä.

Chua katseli Ylayahin syömistä hyvin merkillinen ilme kasvoillaan. Syödä nyt jotain… rehuja? Puhdas lihansyöjä kun oli, mies värähti ja siirsi katseensa Vinceen.
”Puoli tuntia, sitten tuo laiva tuolla –” Vince kurottui nappaamaan Chuan päästä kiinni, ja väänsi toisen katseen isoon, sirohkoon alukseen hieman kauempana,” – lähtee Melekiin. Ja sinä olet siellä silloin, ymmärsitkö?”
Chua nyökkäsi, ja Vincent kumarsi pienesti Ylayahille ennen kuin poistui laivan suuntaan.

Ristiverinen asteli tamman vierelle, ja taputti tämän päätä virnuillen. Nyt he olivat melkein samalla tasolla, mukavaa.
”Kierroksella? Mitä aiot tutkia?”

Ylayah mussutti viimeisetkin porkkanoista ja seurasi sitten kahden kaksijalkaisen keskustelua. Ainakin kahdella jätkällä tuntui synkkaavan hyvin. Ne se oli positiivista, kaiketi..Ylayah kuunteli vähän toisella korvallaan juttuja ja oli keskittyneempi enemmän kaupungin ja meren äänin. Miten mielenkiintoiselta äänet kuullostivatkaan. Lokit, laivat ja katukauppiaat. Ihan kaikki. Jännää. Blondin ilmoittaessa, että oli puolituntia aikaa, Ylayahista pääsi pitkä huokaisu. Niin paljon? Hän olisi juossut kylän läpi viidessä minuutissa. Vincentin käännellennä Chuan päätä pois paikoiltaan, Ylayah katseli myös samaan suuntaan. Olipa upean näköinen, siro pikku alus. Kauankohan laivamatka kestäisi? Sen hän saisi varmaan tietää itse laivasta. Puoli tuntia..Mukavaa. No eiköhän siinä ajassa jotain kivaa keksinyt.
"En tiedä vielä. Ehkä käyn vain kierroksella ja menen sitten laivaan, jotta ehdin tottua siihenkin. En ole ennen ollut laivassa"
Ylayah pomppasi takaisin jaloilleen nopeasti ja katseli kirkkain silmin ympärilleen.
"Tuletko mukaan kierrokselle?"
Ylayah kysäisi ja lähti pitkin askelin jo valmiiksi kävelemään katukivetystä pitkin. Ehkäpä hän kohta tuntisi Chuan painon taas selällään, mutta sitä odotellessa Ylayahilla oli aikaa vähän katsella myös vettä. Ylayah käveli ihan sataman reunalle, jossa oli puisia laitureita ja lähti kävelemään kopisevalla puualustalla. Ääni oli äärimmäisen hauska ja Ylayah ravasi muutaman kierroksen ympäri silkasta ilosta. Puun ääni oli mahtava. Ylayah kumartui vähän katsomaan tummaa merta ja nuuhki vettä, juodenkin sitä hieman, mutta suolainen merivesi lähinnä vain maistui pahalta, joten kentauri ravasi korvat luimussa pois laiturilta, takaisin turvalliselle kivetykselle. Puoli tuntia oli yllättävän lyhyt aika. Pelkästään laiturilla kykkiminen oli vienyt tammalta jo seitsemän minuuttia. Hän ei kannattaisi lähteä enää pitkälle, joten oli vain hyvä pysytellä lähellä lähtöpaikkaa. Ylayah katseli uteliaana joitain kojuissa myytäviä koruja. Kentaurilla oli ainoastaan rannekorunsa, eikä sekään aitoa kultaa. Nämä korut olivat nättejä.

Chua nyökkäsi Ylayahin kysymykselle, tietysti hän tuli mukaan. Hän kuitenkin pysyi poissa tamman selästä, vaikka oli aikonut hypätä taas kyytiin – tämä meni laiturille. Laiturit ovat osittain meren päällä. Hän pysyisi mahdollisimman pitkään poissa turhan läheltä vesimassaa. Kopina oli hauskaa, hän ymmärsi toisen innostuksen, mutta… Siinä alla oli silti vettä!

Ristiverinen oli tyytyväinen kun Ylayah tuli takaisin kivetylle alueelle, ja käveli tämän kanssa katselemaan koruja. Siinä taas juttu, jota hän ei ihan tajunnut…
No, kaikilla ei ollut luonnostaan tarpeeksi vaikuttavaa ulkonäköä, joten mikäs siinä jos halusi ostella koruja.

Hetken katseltuaan Chua nappasi eniten kiiltävän kaulariipuksen ja näytti sitä Ylayahille.
”Nätti… eikö?”

Ylayah seistä napotti kojun edessä ja joutui kumartumaan, että pystyisi edes katsomaan koruja. Selvästi näitä kauppapaikkoja ei oltu suunniteltu Ylayahin kaltaisille tikkujaloille. Hän oli korkeampi kuin itse pöytä. Miksi kaiken piti olla näinkin hankalaa? Ylayah huokaisi ja istui takaisin maahan, jotta olisi voinut sormeilla koruja paremmin. Chuan tullessa kentaurin viereen puhelemaan kimmeltävistä esineistä jotain, tamma naurahti vähän.
"Joo, jos sattuu olemaan neiti.."
Ylayahilla oli vähän identitenttikriisi. Hän oli nainen ja vielä tiesi sen, mutta häntä oli niin pitkään kasvatettu mieheksi, että oli vaikea sopeutua omaan kehoonsa. Kyllä Ylayah koruista piti, hän ei koskaan vaan kertonut sitä kellekkään, ettei kukaan pitäisi häntä turhan neitimäisenä. Ylayah vähän liikutteli sormellaan joitain kultakoruja ja hymyili. Ne olivat kauniita, mutta ei hänellä ollut tuollaisiin varaa, hullun puhetta.
"Mennään, ettei varmana myöhästytä laivasta. Voit nousta selkääni, jos haluat"
Ylayah nousi sen verran maasta, että sai takalistonsa pystyyn, mutta piteli eturuumistaan maassa, kuin kumartaisi. Ainakin Chuan olisi helppo päästä selkään, eikä tämän tarvitsisi kiivetä. Avulias pikkuponi.

Chua nyrpisti nenäänsä. Hänen silmiinsä koru oli nätti, ja Ylayahilla ei pitäisi olla mitään valittamisen aihetta. Hän kuitenkin tiputti sen takaisin paikalleen – ei mahtanut mitään jos kentauria ei kiinnostanut, itselleen hän ei koruja ostaisi, ja eipä tuolla ollut pahemmin rahaakaan mukana.
Hän kyllä huomasi tietyn haikean katseen Ylayahin silmissä kun tämä pudotti kultakorut käsistään.
Mieleen juolahti, josko voisi tutkia olisiko kotona jotain kivaa hepalle…

Virnistäen huvittuneesti kentaurin kumarrukselle Chua kipusi taas tämän selkään – ratsastaminen oli sittenkin mukavaa, ainakin pienissä nopeuksissa.
Sitten valkea taputti taas tamman kylkeä, ja kääntyi katselemaan laivalle päin. Mieleen tuli epäilys jos toinenkin, ja aimo kasa pahoja muistoja.
”… en halua.” Puolilohikäärme pääsi siihen pakolliseen vaiheeseen, joka seurasi aina juuri ennen kuin pitäisi mennä laivan kyytiin. Onneksi Ylayah oli varannut enemmän aikaa, ja saanut tämän jo selkäänsä.
Jos Chua olisi ollut maassa, häntä ei olisi saanut mitenkään liikkeelle. Nyt hän tuijotti kaikki lihakset jännittyneinä purtta, kuin toivoen sen katoavan yllättäen.

Selvästi Chua ei myöskään viitsinyt ostaa mitään. Korut olivat tosi upeita, se oli totta, mutta ei Ylayah jotenkin osannut pitää koruja. Kentauri huokai syvään. Ehkäpä hän joskus vielä olisi sinut itsensä kanssa. Mutta toistaiseksi, mieli ja keho olivat eri mieltä. Ylayah suoristautui jälleen pitkille jaloilleen Chuan napottaessa hänen leveällä selällään ja kääntyi lähteäkseen. Mutta Ylayahia vähän hämmästytti, ettei Chua äkkiä halunnutkaan.
"Et halua laivaan vai?"
Kentauri pikkuisen ihmetteli ja käänsi päätään, katsahtaen käärmemiestä. Ylayah hymähti ja taputti Chuaa päälaelle.
"Pakko mennä, lisko. Paluuta ei ole."
Ylayah halusi varmistaa, ettei hänen toverinsa ollut lähdössä yhtään minnekkään, joten tamma nosti laukan ja lähti juoksemaan ihmisvilinän läpi kohti laivaa. Yksikään täysjärkinen ei hyppäisi alas laukasta. Tosin, Chua ehkä voisikin tehdä niin.. Tamma kuitenkin jatkoi juoksuaan pitkin askelin. Asukkaat väistivät hieman pelästyneinä, luullen jonkin hevosen vain pillastuneen ja päässeen irti. Mutta Ylayah juoksi kaikesta huolimatta hyvin varovaisesti, ettei kukaan jäisi alle. Mukulakiveytys ei ollut paras juoksualusta, mutta eihän tamma sitä voinut valita. Tuo vain laukkasi kohti laivaa.
"Olet todellakin tulossa, kerta toin sinut tänne"
Ylayah katseli laskusiltaa edessään, joka vei suoraan laivaan. Nyt se oli onneksi tyhjä, joten Ylayah hyppäsi laskusillalle ja lähti juoksemaan sitä pitkin ylöspäin, kohti laivaa. Raskaat kaviot pamahtelivat vasten puuta niin kovaa, että voisi luulla laskusillan hajoavan kuin lastun. Mutta se kesti todella hyvin tamman painon. Ylayah lopulta hyppäsi laivan kannelle ja teki äkkijarrutuksen, lässähtäen uudelleen istumaan puukannelle. Ylayah keräsi jälleen hämmästyneitä katseita, mutta tamma vain nousi seisomaan ja suoristi käsillään hiuksiaan.
"Joten, nyt me ollaan täällä"
Ylayah naurahti ja ravasi kierroksen kannen ympäri.

Chuan keho jähmettyi tiukasti paikoilleen, ja tuo katseli liinalla varjostetuilla silmillään laivaa, hengityksen nopeutuessa hetki hetkeltä. Mieli oikein huusi sitä, miten hän inhosi sitä keinuntaa ja pärskeitä ja tuli huonovointiseksi laivoilla, ja miten jossain vaiheessa ei näkyisi yhtään maata missään ja hän olisi taas aivan paniikissa ja joutuisi kyhjöttämään täristen jossain nurkassa – tietystikään miehen mieli ei ollut noin seikkaperäinen, mutta ilkeitä muistikuvia ja tuntemuksia väikkyi aivan selvästi esillä.
”Ei –”
Sitten Ylayah pisti laukaksi, ja ristiverinen takertui kuin hengen hädässä tammaan, ettei tippuisi ja muussaantuisi tohjoksi kavioissa. Hänellä oli sen verran itsesuojeluvaistoa. Hetken ajan hän luuli, että he kummatkin rysähtäisivät laskusillan mukana veteen, mutta ihmeen kautta kentauri pääsi laivan kannelle. Tämän istahtaessa Chua kierähti pois selästä, katsellen vaiti miten toinen ravasi kovin iloisen näköisenä ympäri kantta.

Sarvipää itse halusi heti takaisin maihin, ja oli jo säntäämässä takaisin laskusillalle – mutta törmäsi kiiltävään saapaspariin.
Vincent, se aikaisemmin esiintynyt blondi virnuili valkealle, joka kaatua töksähti kannelle, ja alkoi pitää hyvin hiljaista vinkuvaa ääntä.
”Hän on niin ihastuttavan yhteistyöhaluinen, eikö?”

Ylayah katseli ympärilleen. Monet laivassa olevan tyypit olivat pikkuisen epävarmoja, mikä oikein Ylayah oli, eivätkä suuremmin pitäneet tuon kavioeläimen olemassaolosta. Jotkut puristivat harppuunan näköisiä aseita epävarmoina käsissään, mutta minkäänlaista vaaratilannetta ei syntynyt, sillä Ylayah ei juurikaan välittänyt laivaston väestä vaan mieluummin katseli suuria purjeita ja mastoa sekä merta laivan alla.
"Ihan äärettömän upeaa, eikö olekkin, Chua?"
Ylayah naurahti innoissaan. Tämä oli hänen ensimmäinen kerta laivalla ja neidon teki mieli nousta takajaloilleen innosta, pukitella ja laukata ympäriinsä, mutta sen verran tamma ymmärsi, että hänelle voisi käydä huonosti liukkaan kannen ja merimiesten takia. Yalyah pärski hiljaa ja kuopi etujalallaan kantta. Selvästi jostain syystä Chua ei ollut yhtä innoissaan koko laivasta, hämmästyttävää. Tämähän oli todella jännittävää ja uusi kokemus. Liskomies taisi pelätä vettä, ainakin sellaisen käsityksen Ylayah oli saanut ystävänsää.
"Hei mihin sinä olet menossa?"
Ylayah huudahti vähän, Chuan yrittäessä paeta takaisin laskusillalle. Tamma ravasi perässä pitkin askelin, mutta teki äkkijarrutuksen, Chuan pysähtyessä. Eikä turhaan, liskomiehen edessä nimittäin seisoi se sama blondi, minkä kaksikko oli nähnyt aikaisemmin jo. Ylayah käveli hieman lähemmäs, auttaakseen Chuan takaisin jaloilleen.
"Todella. Ihan kuin kentaurivarsa."
Ylayah vai totesi ja pikkuisen, hyvin hellävaroen tönäisi kaviollaan Chuaa, jotta tämä nousisi takaisin seisomaan.

Chua marisi itsekseen siinä kannelle kippuraan käpertyneenä, kyljellään omia polviaan halaten. Oh, inhottavaa, hänen allaan ei ollut kuivaa maata. Tuo puupala, se sulaisi hetkessä chlpartan kuolasta – vaikkei näitä tietystikään ollut täällä saaristossa – ja sitten olisi vain vettä, kylmää, märkää ja inhottavaa vettä. Ylayahin töniessä häntä valkea kuitenkin nosti päätään, vilkuillen tammaa harsonsa läpi.
”Näistä putoaa. Ja sitten on… vedessä.”
Sarvipää värähti voimakkaasti, nousten kuitenkin istumaan – saaden Vincentin kohottamaan toista kulmakarvaansa.
”Sitten pinnan alla ei voi hengittää, ja on koko ajan uppoamassa ja kädet väsyy kun yrittää pysyä kyydissä, kivuta takaisin…”
Sekasikiö vinkaisi hiljaa, painuen uudestaan pikkuiseksi sykkyräksi. Tekoblondi huokaisi raskaasti, ja saapasteli kentaurin ohi, taputtaen tätä pikaisesti kylkeen.
”Kyllä se siitä. Häntä pitää rauhoitella ihan pikkuisen, ja sitten kun lähdetään vähän lisää, ja sitten jos merenkäynti kovenee yhtään niin vielä lisää mutta kyllä tuo siitä rauhoittuu.”

Ylyah ei tuntunut ymmärtävän, miksi tuo käärmemies oikein käyttäytyi, kuin peloissaan oleva.
"Eihän vesi ole vaarallista? Kai sinä uida osaat?"
Ylayah kierteli vähän kummastuneena Chuan ympärillä. Ylayah oli valmis polkaisemaan lujempaa Chuaa kaviollaan saadakseen tämän jaloilleen, muttei tehnyt sitä. Ihan niin kovakourainen tuo ei ollut. Blondin taputtaessa Ylayaah tämän levelälle selälle, kentauri hiukan katsahti tuota miestä.
"Voi Chua parkaa..."
Ylayah mutisi ja kierteli hetken vielä Chuan ympärillä, ennenkuin laskeutui tämän vierelle makaamaan.
"Ei tämä voi kovin vaarallista olla, jos kerta ihmisetkin seilaavat näillä puupaloilla."
Ylayah yritti rohkaista Chuaa ja taputti tätä hieman olalle. Tuskin tässä mitään vaaraa olisi, sitäpaitsi, kentauri piti kyllä huolen Chuasta, vaikka tämä paikka ei ollut ihan paras Ylayahille. Kansi oli liukas ja jos sattui tulemaan myrsky, oli hieman kurjuus olla suuri ja painava.
"Hei kuule, koska tämä vene lähtee liikkeelle?"
Ylayah kysäisi vielä blondilta, kun näki tuota.