Vesisadetta sakeampaa

”Teijän naapuri on ihan sairaan hyvä leipuri!”
”Niin on niin on!” Dalya innostui jälleen ja tunki keksin kokonaisena suuhunsa ryhtyen sitten mussuttamaan sitä jokseenkin huonoilla pöytätavoilla.
”Dalya! Pienempiä paloja kerralla”, Ohan torui.
”Muuten, voitko sie Ohan kertoo myös ittestäs jotain, ku ollaan tässä jo vähän tutustuttu Dalyan kaa?”
Sinihiuksinen mietti hetken.
”No mitäs minä kertoisin…” hän ajatteli ääneen ja keksinsä nielaissut Dalya loikki paikallaan.
”Myö kerrottii et minkä ikäsii ollaan ja et mistä myö tykätään”, tyttö kertoi ja hymyili.
”No minä olen noin kolmekymmentä ja pidän lapsista ja eläimistä”, haltia sanoi ja kurtisti sitten kulmiaan.
”Eläimistä tulikin mieleeni, Dalya missä Ryuu on?” hän kysyi tytöltä, joka muuttui hetkeksi mietteliään näköiseksi, mutta siitä sitten kauhistuneeksi. Punapää loikkasi ylös ja säntäsi omaan huoneeseensa.

Ohan tuhahti hänen jäätyään kahden Kunon kanssa.
”Ryuu on koiranpentu, jonka annoin Dalyalle tuossa vähän aikaa sitten lahjaksi. Hän ei vain oikein osaa ajatella lemmikkiään aina vaan unohtaa sen jonnekin. Kerran se oli monta tuntia yksin ulkona, kun Dalya oli unohtanut sen sinne”, mies sanoi ja hymyili Kunolle.
”Sinä näytät tulevan hyvin toimeen tyttäreni kanssa.”

”No minä olen noin kolmekymmentä ja pidän lapsista ja eläimistä.”
Kuno tyrskähti äänekkäästi, ja alkoi heti huolestuneena tutkia, oliko purskauttanut keksinmurusia ympäri neulettaan tai Ohanin sohvia. Onneksi vastaus oli ei, ja hän hihitti nieleskellen ääntä. Niin hurjan ja pelottavannäköinen tyyppi vastasi jotain noin …harmitonta?
”Oi, tuohan on tosi söpöä.” Hän tirskahti, ja rauhoitteli sitten itsensä, kuunnellen juttua tästä Ryuu nimisestä koiranpennusta. Hänen kulmakarvansa kurtistuivat, kun puheeksi tuli se miten huoneesta rynnännyt meni ja unohti lemmikkinsä vähän väliä.

Ohanin hymyn kera tullut toteamus kuitenkin varasti nuorukaisen huomion, ja hän risti kätensä rinnalleen, heilauttaen huomaamattaan pörröiset pikkusiipensä osittain itsensä peitoksi. Vaikkei normaalia hymyä hänen kasvoillaan vieläkään näkynyt, pojan koko olemus huusi hänen henkisestä hymystään.
”No, kyllähän sitä ku hää näyttää tykkäävän miusta jonki verran.”

”No, kyllähän sitä ku hää näyttää tykkäävän miusta jonki verran.”
”Se on hienoa”, Ohan sanoi ja hymyili jälleen. Dalyan huoneesta kuului haukkumista ja kohta tyttö juoksi musta koira perässään olohuoneeseen.
”Ryuu oli jäänyt kaappiin”, punapää ilmoitti ja isänsä naurahti.
”No hyvä, kun muistit päästää hänet ulos. Ryuu, sano hei Kunolle”, hampaansa terottanut sanoi ja koira nousi takajaloilleen haukahtaen muutaman kerran. Dalya taputti käsiään ja hymyili iloisesti.
”Minä haluan pelata sitä peliä mitä meidän piti pelata!” inisevä tyttö oli jo unohtanut murteella puhumisen ja nyki nyt sekä Ohania että Kunoa hihasta.

Kuno nyökkäsi hölmistyneenä Dalyalle, ja meni tämän mukana pelaamaan itse asiassa todella mainiota lautapeliä. Kolmikko pelaili useamman kerran, ja ihmeen kaupalla Dalya voitti jokaisen kierroksen – samalla kun demonipoika hävisi surkeasti.

Kello kuitenkin kävi armottomasti eteenpäin, ja kohta oli niin myöhä että Kunon oli aivan pakko lähteä. Hän ei kehdannut Dalyan pyytelemisestä huolimatta jäädä yöksi ensimmäisellä kerralla, ja niinpä lähti vilkuttaen ja luvaten tulevansa uudestaan, kohti Rakeshin asuntoa.

Hän jäisi vähäksi aikaa haltian luo, kunnes keksisi toisen paikan asua. Ehkä hän voisi kysellä parantajalta neuvojakin… mutta sen näkisi sitten.

//Autoilin ja tapoin pelin, kuten toivottiin ^^ Kiitos, oli kivaa~//

//Joo kiitos. Mie en enää kirjota jatkoo.. ^^\\