Kylmää //Hieman ohi Nandasta...//

”Riidan? Minkä riidan? Tykkää esiintyä miehenä? Kaikki palaset…” Kim mumisi hetken palasten loksahtamisesta paikalleen ja ryhtyi jälleen tuijottamaan Kunoa.
”Sinä et tiedä. Sinä et tiedä”, nainen mietti kiivaasti. Kertoako pojalle, että tällä oli siskontyttö, että tämä oli suloisen pikkutytön setä? Punapää kävi lävitse suurta sisäistä kamppailua.
”Tiedäthän Ohanin? Henkivartijakoulun käyneen haltian?” hän päätti kertoa pojalle mitä tiesi.
”Hän tapasi sisaresi opiskeluaikanaan. Teivel uskotteli hänelle olevansa mies ja sai Ohanin rakastumaan itseensä. Myöhemmin Teivel tuli raskaaksi ja synnytti tyttären itselleen ja Ohanille. Tytön isä, Ohan vei lapsen mukanaan heti opintojensa päätyttyä ja ei ole lähtönsä jälkeen pitänyt yhteyttä Teiveliin. Siskontyttösi on vain ollut hyvinkin kiinnostunut äitinsä henkilöllisyydestä”, Kim kertoi ja kaivoi taskustaan valokuvan, jossa hän ja Dalya poseerasivat yhdessä.
”Dalya on sievä tyttö ja haluaisi varmasti tavata setänsä”, nainen hymyili kuvan pienelle, punahiuksiselle tytölle.

Kuno tuijotti suu auki Kimin selitystä. Tämä yritti kaiketi pehmitellä tietoa, mutta nuori demoni oli silti hyvin järkyttynyt.

Että hän oli setä? Ja vielä tuon kuuluisan demoneille tarkoitetun koulutuksen käyneen haltian lapsen?!
Lievässä shokissa punapää otti valokuvan käteensä, ja tuijotti sitä pitkään. Dalya ei tietystikään muistuttanut häntä lähes yhtään, mitä nyt oli punatukkainen.
"Uh, no kai mie voisin... Siis... Joskusehkäjopa nähdä hänet." Loppu puheesta tuli tuskaisan nopeasti, ja poika yritti sulatella kuulemaansa. Kuulostihan tarina juuri sellaiselta kuin Teiveliltä saattoi odottaa, mutta silti.

"No mutta. Kaikki ajallaan ja näin. Mite sen tulipallon kaa?"

"Uh, no kai mie voisin... Siis... Joskusehkäjopa nähdä hänet."
”Hän ja Ohan arvostaisivat sitä suuresti”, Kim sanoi hymyillen ja mietti kuinka iloiseksi Dalya tulisi kontaktista äitinsä puolen sukuun.
"No mutta. Kaikki ajallaan ja näin. Mite sen tulipallon kaa?"
”Olen pahoillani, mutta minusta tuntuu ettei sinulla ole taipumuksia sen kaltaiseen magiaan. Sinä voit olla kylläkin muulla tavoin hyödyllinen”, nainen sanoi ja ajatteli Invidian herättämistä. Hän olikin etsinyt hyvää ruumista Zornille ja nyt tämä poika sattui paikalle kuin tilauksesta. Hänellä ei näyttänyt olevan mitään liian kiinteitä siteitä muuhun maailmaan. Nyt täytyisi vain etsiä tieto pojan luotettavuudesta sekä halusta tehdä asioita demonien hyväksi. Olihan kuitenkin suuri uhraus antaa ruumiinsa demonin käsiin.
”Kuinka paljon olisit valmis tekemään demonijumaliemme herättämisen eteen? Kuinka paljon voisit laittaa likoon?” Kim kysyi yhtäkkiä ja katsoi silmät loistaen punapäistä poikaa.

Kunomume huokaisi turhautuneesti kuullessaan, että olisi tuomittu sittenkin pelkkään paranteluun ja muuhun säätämiseen. Samalla hänen aivonsa vapautuivat tästä kiinnostuksen kohteesta, ja yllättävä sukulainen valtasi punatukkaisen pään.

Dalya oli varmaan häntä vanhempi, vaikka näyttikin valokuvassa ehkä kahdeksanvuotiaalta - muuten hän olisi kuullut tästä, ei tuollainen tarina pysyisi peitossa demonien parissa.
Vaikka hahmonvaihtajuus oli isoisältä peräisin, tässä oli paljon tytön isoäidin näköä. Tästä huomiosta siivekkään ajatukset sitten harhautuivat Charnaan, hurjaan ja lempeään lintudemoniin joka oli sanonut Kunolle ettei hän saisi kuolla reissullaan. Tämä varmasti toivottaisi Dalyan avosylin tervetulleeksi luokseen. Kunon pitäisi katsoa, miten Dalya reagoi häneen, ja sitten hän voisi ehdottaa vierailua Chamassa...
Ellei sitten Ohan vastustanut ajatusta. Ties mitä haltia ajattelisi hänestäkin.
Sen ongelma jos ei pidä miusta.

Käsissä ollut paperi oli ruttaantua, kun siivekäs hätkähti Kimin yhtäkkistä kysymystä. Hän epäröi hetken loistavien silmien edessä, ennen kuin vastasi.
"Ai niiku... mis mieles? Kyl mie heidän vuoksi voisin tehä vaikka mitä."

"Ai niiku... mis mieles? Kyl mie heidän vuoksi voisin tehä vaikka mitä."
Kim kohotti kulmiaan. Vaikka mitä? Tuohan on mielenkiintoista.
”Oletetaan että henkilö X tulisi luoksesi ja pyytäisi sinulta palvelusta. Tämä palvelus vaatisi kuitenkin erittäin suuria uhrauksia ja itsensä ajamista hengenvaaraan. Hyvänä puolena saisit jumalamme tänne ja suuren joukon luotettavia ystäviä. Auttaisitko tätä henkilöä?” nainen kysyi ja kiinnitti katseensa vielä tarkkaavaisempana Kunoon.
”Jos tämä henkilö X vielä lupaisi sinulle kunnollista koulutusta parantajantaitojesi kanssa ja opettaisi jotain sinulle sopivaa magiaa”, punapää päätti, että oli asetettava riittävän kovat panokset, jotta poika suostuisi hänen tulevaan pyyntöönsä.

”Oletetaan että henkilö X tulisi luoksesi ja pyytäisi sinulta palvelusta. Tämä palvelus vaatisi kuitenkin erittäin suuria uhrauksia ja itsensä ajamista hengenvaaraan. Hyvänä puolena saisit jumalamme tänne ja suuren joukon luotettavia ystäviä. Auttaisitko tätä henkilöä?”

Kuno ei ollut liian tyhmä ollakseen tajuamatta muutamia asioita. Henkilö X oli mitä ilmeisimmin Kim itse, ja tämä aikoi herättää jumalat. Ja kuulosti siltä että pystyisi siihen, oikeasti.
Mikä tarkoitti, että hänen vaaleatukkainen lapsuudenkuvansa taisikin koristaa lähes jokaista pystysuoraa pintaa asutetuilla alueilla.

"Mie... " Siivekäs vaikeni kesken kaiken, tuijottaen Kimiä.
"Tietysti!" hän huudahti, innostuneena, nojautuen lähemmäs naista. Sanat 'suuria uhrauksia' ja 'hengenvaaraan' jäivät vähemmälle huomiolle kun hän mietti, miten vihdoinkin pääsisi tekemään jotain, vaikuttamaan asioihin.
"Kerro miulle mitä miun pitäis tehdä.

Kimin tarkkaavainen ilme muuttui innostuneeksi pojan suostuessa.
”Mahtavaa!” hän huudahti ja pomppasi pystyyn.
”Eli kuten varmaankin jo tajusit, minun nimeni on Kimberley ja aion herättää jumalat. Tule, me lähdemme nyt ulos täältä”, Kim ilmoitti ja täräytti erittäin voimakkaan loitsun luolan suuaukkoa peittävään lumikerrokseen. Lumi rojahti pois uloskäynnin tieltä ja tappoi matkallaan erään varomattoman kääpiön, joka oli ollut matkalla kotiinsa tapaamaan vaimoaan ja lapsiaan. Kääpiö löydettäisiin vasta keväällä, kun lumi olisi sulanut ja silloinkin aikanaan mahtavasta miekantekijästä olisi jäljellä enää kasa luita. Kim ei tätä kuitenkaan tiennyt vaan astui ulos luolasta.
”Minulla on lähes kaikki tarvittavat aineet herättämistä varten. Minulta puuttuu enää muutamia kasveja ja yksin niistä on lumikukaksikin kutsuttu kasvi, joka kasvaa tämän vuoren rinteillä”, hän sanoi innoissaan ja loikkasi hankeen upoten siihen vyötäröään myöten. Hänen jalkansa osui kuolleen kääpiön vatsan päälle, mutta hän ei sitä tiennyt vaan kiskaisi itsensä magiallaan ylös hangesta ja lähti sitten kiiruhtamaan rinnettä ylöspäin.
”Tules, sinä saat kaikkein arvokkaimman tehtävän. Sinä saat olla erittäin lähellä jumaliamme. Tiedätkö, sinä saat olla Zornin ruumis kunnes hän saa omansa takaisin”, Kim katsoi Kunoa innoissaan ja lähes hyppi paikallaan.

Kuno jäi tuijottamaan Kimiä, ja sortuvaa lumiseinämää sekä toisen punatukan tarpomista lumessa. Hänestä… hänestä tuntui, että joku oli saattanut jäädä alle, mutta tunne oli kadonnut nopeasti joten demoni vain karisti sen pois mielestään. Sen sijaan hän asteli luolan suuaukolle, värähtäen heti viileän vuoristoilman koskettaessa paljasta ihoa. Oli harmi, että hänen selkäreppunsa oli kadonnut, ja silloin kun hän oli lähtenyt lentämään alempana vuorilla oli ollut niin lämmintä, ettei villapaidalle ollut ollut vielä tarvetta.

”Lumikukka? Eikö se oo tosi harvinaine rehu joka kukkii niiku… kerran muutamiin vuosiin?” Hän huikkasi innostuneen, lumihangessa tarpovan naisen perään. Vaikka lumi oli vasta satanutta – myrsky oli jo laantunut ja ilmassa kieppui vain muutamia hiutaleita – hän ei uponnut siihen. Jotain hyötyä keveydestäkin, näköjään.
Kimberleyllä oli ilmiselvästi hauskaa, mutta Kuno tunsi olonsa hyvin järkyttyneeksi kuullessaan, että Zorn valtaisi hänen ruumiinsa joskus. Olihan kasa luita, jänteitä ja pieniä lihaksia hänen omansa, vaikkakin ajatus jumalan tulosta oli ihmeellinen…
”Zornin vai? Mutta… mite sodanjumala vois olla miun kaltasen ruumiissa…” Hän lehautti itsensä siivillään nopeammin Kimin vierelle, vilkaisten samalla hävyttömän epälihaksikkaita käsiään.

”Zornin vai? Mutta… mite sodanjumala vois olla miun kaltasen ruumiissa…”
”Voi, ei hän kovin kauaa joudu sinun ruumiissasi olemaan. Mutta olet sinä kyllä parempi kuin moni. Olet sentään demoni ja luulisin, että Zorn pitää siitä”, Kim sanoi hymyillen ja jatkoi kävelyään varoen pehmeitä kohtia syvässä hangessa.
”Minullekin on tehtävä ja sen vuoksi en itse voi ryhtyä Zornin ruumiiksi. Ja en usko, että hän pitäisi naisen ruumiiseen joutumisesta”, punapää hymähti ja hihkaisi nähdessään jotain kiiltävää kauempana hangessa.
”Minusta tuntuu, että löysin sen!” hän huudahti ja juoksi nopeasti välillä kinoksiin upoten valkoisen kukan luo. Sen terälehtien reunat olivat hopeansävyiset ja loppu kukka oli täysin valkoinen. Kasvi kimalteli puhtaassa hangessa.
”Oletko koskaan nähnyt mitään tällaista?” nainen kysyi haltioituneena.

"Eh, ei sitä tiiä." Kuno vastasi, katsoen huolellisesti poispäin Kimistä. Jaa että naisen ruumiissa elämistä? Zornista ei tietäisi, sillä eihän kukaan maallikko voi todella tietää mitä mieltä jumala on mistäkin asiasta, mutta demonipojasta se kuulosti... mielenkiintoiselta. Ei hän kuitenkaan varmaan itse kovin kauaa väärässä ruumiissa viihtyisi, vähemmästäkin meni hermot.

"Oikeesti?" Punatukka loikki aina muutaman metrin hangen ylitse liitäen Kimin perään, ja tumpsahti syvähköön kinokseen aivan kasvin vierelle. Nopeasti ja lunta itsestään pyyhkien poika kapusi ylös, polvistuen valkoisen ja ihmeellisen kukan vierelle.
"Ei, en ole..."
Varovasti hän hipaisi jäisen kylmiä terälehtiä, miettien miten ihmeessä tuo kasvi sai ravintonsa ja miten se pumppasi nesteitään - jos sillä niitä nyt edes oli - tässä pakkasessa?

Kuno tunsi nenässään pistelyä, ja kääntyi aivastamaan voimakkaasti sivulle. Hän pyyhki vetistyneet silmänsä, ja sattui katsomaan taivaanrantaan.
Uusi lumimyrsky oli tuloillaan. Ehkä puolen tunnin matkan päässä, mutta vuoriston sää oli niin arvaamaton ettei sitä tietänyt varmasti.
"Ei varmaan ollu mitää muuta asiaa tänne mehtään siulla ku toi kukka? Suosittelisin että mennään suojaan tai sitte jos pääset kovempaa vauhtia ku uppoilemalla Nandaan, se vois olla aika kova sana."

Hyvin varovaisesti ja tarkkaan harkiten Kim tarttui kukkaan ja leikkasi sen tasaisesti irti varrestaan. Nopeasti hän ympäröi kasvin taialla, jolloin se pysyisi hyvänä kauan. Tämän jälkeen hän laittoi kukan laukkuunsa.
"Ei varmaan ollu mitää muuta asiaa tänne mehtään siulla ku toi kukka? Suosittelisin että mennään suojaan tai sitte jos pääset kovempaa vauhtia ku uppoilemalla Nandaan, se vois olla aika kova sana."
”Veikkaatko, että pääsen?” Kim virnisti ja tarttui Kunon käsivarteen. Nopeasti hän kiskaisi pojan lähemmäs ja he katosivat valonvälähdyksessä.

Sekunnin kuluttua kaksikko ilmestyi poksahtaen Nandan laitamille.
”Tännehän sinun oli tarkoituskin tulla”, Kim virnisteli ja päästi irti pojan käsivarresta.

Kunolta pääsi hämmentynyt huudahdus kun Kim vetäisi hänet yhtäkkiä lähelleen, ja siirsi heidät jylhän kääpiökaupungin laitamille. Demoni peruutti heti toisen läheltä kauemmas, melkein muksahtaen takamukselleen kun päässä heitti äkillisen matkustuksen takia.

"Niinhän sitä oli." Hän totesi, ja hypisteli avaimenperä-taikakaluaan miettien itsekseen hetken ajan.
"No. Nyt siulla on tuo kukka, ja näin. Mie... haluisin kierrellä ittekseni, miettiä vähän asioita. Jos vaikka... annat Dalyan osoitteen ja omas - tai ees jonkun keinon jolla saada siuhun yhteys ja sanotaan sitten että hauska tavata ja nähdään myöhemmin?" Poika ilmoitti hyvin suoraan, että ei enää toivonut kenenkään olevan seuraamassa häntä ja mahdollisesti todistamassa hänen toilailujaan. Sitä paitsi, hänen kukkaronsa oli yhä tallessa taskussa, ja kuuma kylpy jossain halvassa majatalossa houkutteli hyvin paljon.

Hän katsahti syrjäkarein Kimiä, ja väänsi hymyntapaisen kasvoilleen.
"Ja kutsu vaan ku Zorn tarttee ruumista."

"No. Nyt siulla on tuo kukka, ja näin. Mie... haluisin kierrellä ittekseni, miettiä vähän asioita. Jos vaikka... annat Dalyan osoitteen ja omas - tai ees jonkun keinon jolla saada siuhun yhteys ja sanotaan sitten että hauska tavata ja nähdään myöhemmin?"
Kim naurahti.
”Ymmärrän, jos haluat miettiä itseksesi. Minulla ei ole osoitetta, koska en ehdi asua missään vakituisesti, mutta jos haluat yhteyden niin mene tähän osoitteeseen”, punapää raapusti nopeasti Rakeshin osoitteen paperilapulle ja ojensi sen Kunolle.
”Täällä asuvan henkilön nimi on Rakesh ja hänellä on keinonsa ottaa yhteyttä sekä minuun että Dalyaan. Ja jos haluat muuten vain tukea tai seuraa niin hänen luokseen kannattaa mennä. Hän on myöskin erittäin taitava parantaja, joten jos haluat koulutusta niin mene silloinkin hänen luokseen”, nainen selvensi ja hymyili.
"Ja kutsu vaan ku Zorn tarttee ruumista."
”Kutsun kyllä”, hän painoi sormensa pojan otsaan ja lähetti tällä lailla Rakeshille kuvan nuorukaisesta.
”Nähdään”, Kim heilautti kättään ja katosi välähdyksessä.

//Kiitoskii… ^^ Jossain vaiheessa peliä sitten heillä jälleen.\\

Kuno nyökkäsi Kimille, kun tämä oli jo kadonnut. Hän katsoi osoitetta lapulla, miettien kehtaisiko oikeasti mennä tämän Rakeshin luo oppiin.

Mutta se saisi jäädä myöhemmäksi päätettäväksi, nyt demonipoika kävelisi lähimpään huokeaan majataloon ja likoaisi kaksi tuntia kuumassa kylvyssä.

//Ehdottomasti ^^ kiitos~//