Illan hämyssä

Bijou puristi haltian nenää hymyillen hassusti.
”Minä osaan tehdä niin synnillisen hyvää suklaakaakaota että pienet lapset eivät edes saa juoda sitä.” Hän vitsaili, oikeasti pieni ripaus ylpeyttä äänessään. Joku olisi saattanut haluta laittaa sen talteen ja näytille, sillä moinen oli tummatukalta todella harvinaista. Hän ei ollut avonaisesti ylpeä edes harpunsoitostaan. Kaipa kaakao oli tarpeeksi epähieno asia, jotta mies pystyi lopettamaan itsensä vähättelyn.
”Lupaan olla varovainen sen kanssa.”

Nousemisyritys keskeytyi, kun Rakesh tarttuikin hänen vyötäisistään ja esti nousemisen. Siinä samassa miehen keho jännittyi ja hän räpytteli silmiään todella hämillään.
”Rakesh? Tuota, hienoa että sinulla on hyvä mutta… Eh, kuvittele kuinka paljon Kim kiusaisi sinua jos hän heräisi ja näkisi… ja.. umm… ” hän vaikeni, pieni puna poskillaan. Mieleen nousi heti se kuva Thanista, ja tummatukan mieleen nousi häiritsevän selkeänä se, että Rakesh oli tosiaan miehiin päin ja vaikka Than oli Bijoun mielestä tuhat kertaa paremman näköinen he kumpikin kuuluivat tyypiltään samaan kategoriaan; kaunis mies.
Ei… Hän juuri itki Thanin takia. Siitä se johtuu. Kaikki ovat vähän hassuja väsyneinä tai itkettyään.
Silti hän ei saanut aikaiseksi tönittyä toista pois. Eihän se pahalta tuntunut, ei sitten ollenkaan, kun toinen oli siinä lähellä. Lisäksi Bijou oli siihen aivan liian kohtelias.

”Rakesh? Tuota, hienoa että sinulla on hyvä mutta… Eh, kuvittele kuinka paljon Kim kiusaisi sinua jos hän heräisi ja näkisi… ja.. umm… ”
Mies havaitsi toisen häkeltyneisyyden, mutta piti silti vieläkin tiukasti kiinni. Hetken päästä hänen otteensa kuitenkin löystyi ja lopulta hän pudotti kätensä sivuilleen.
”Olen pahoillani. Ihmisillä ei ole vain vähään aikaan ollut aikaa yksin minulle. Tai siis Kim pitää kaikki kiireisinä”, mies vilkaisi nukkuvaa naista hieman surullinen ilme kasvoillaan.
”Minä en ole ehtinyt viettämään aikaa edes parhaiden ystävieni kanssa. He ovat aina jossain Kimin asioilla”, Rakesh nousi seisomaan ja katsoi Bijouta.
”Anteeksi jos tunnun tungettelevalta.”

Bijou katseli Rakeshin seisomaannousemista vieläkin hyvin hämillään, mutta sitten pudisti päätään ja hymyili toiselle.
"Ei, ei minua sinänsä haittaa yhtään jos haluat olla seurassani. Kunhan vain... no. En edes muista milloin viimeksi joku halasi minua ja se olisi haitannut minua näin vähän." hän selitteli epäselvästi, kuten tapanaan oli.

"Pitäisikö tuo ottaa varoituksena siitä, etten tule näkemään Kimiä pian vähään aikaan?" hän huoahti, nousten itsekin seisomaan vaikka sohva olikin mukava paikka istuksia. Kalpeat kädet olivat jo silittelemässä hametta paremmin, kun puolivampyyri muistikin että hänellä oli housut. Häiritsevää.
"Mutta, minä teen nyt sitä kaakaota. Hyvällä tuurilla kuuma juoma nukuttaa, ja saat sinäkin unen päästä kiinni edes hetkeksi." Bijou asteli Rakeshin keittiöön, ja alkoi kolistellen mahdollisimman vähän valmistaa sitä kaakaota. Vaikka kellariasunnossa ei ollut ikkunoita joista sen näkisi, Bijou tunsi aamun lähenevän kovaa kyytiä. Jotain hyötyä siitä vampyyriverestä.

Kohta mustahiuksinen mies asteli takaisin olohuoneeseen, höyryävät mukit käsissään, ja ojensi toisen Rakeshille.
"Pitää vain toivoa ettei Ohan herää ja ala selittää siitä miten hänen äitinsä aina teki hänelle kaakaota... En tiedä pystyisinkö naurultani pitelemään kuppia." Bijou hymähti, ja siemaisi juomaansa, istuen takaisin sohvalle.
"Häntä ei uskoisi niin pehmeäksi..."

"Ei, ei minua sinänsä haittaa yhtään jos haluat olla seurassani. Kunhan vain... no. En edes muista milloin viimeksi joku halasi minua ja se olisi haitannut minua näin vähän."
”Tuo varmaan pitäisi ottaa kohteliaisuutena”, Rakesh totesi ja virnisti.
"Pitäisikö tuo ottaa varoituksena siitä, etten tule näkemään Kimiä pian vähään aikaan?"
”Pitäisi. Kim katoaa usein hyvinkin pitkiksi ajoiksi, mutta tulee aina elossa takaisin. Minäkään en aina tiedä minne hän lähtee, kun hän suuntaa matkansa jonnekin jonkun vihjeen perässä. Joskus hän on kylläkin viipynyt minun luonani kuukausitolkulla. Ei sitä koskaan tiedä”, mies huokaisi ja vilkaisi nukkuvaa Kimiä. Hän nyökkäsi Bijoun mennessä tekemään kaakaota ja istui sohvalle upoten sen pehmeyteen.
"Pitää vain toivoa ettei Ohan herää ja ala selittää siitä miten hänen äitinsä aina teki hänelle kaakaota... En tiedä pystyisinkö naurultani pitelemään kuppia."
Rakesh otti kupin vastaan.
"Häntä ei uskoisi niin pehmeäksi..."
”Minun muistaakseni hänen äitinsä ei pitänyt kaakaosta”, kiharapää sanoi hetken muisteltuaan ja virnisti.
”Hän on todellakin pehmeämpi mitä ulkokuori antaa ymmärtää, mutta siksi me kaikki luotammekin häneen niin paljon”, mies kertoi hörpäten kaakaostaan. Juoma todella oli herkullista.

Huoneen halkoi ääni, joka muistutti paperin repimistä kymmenkertaisella volyymilla. Rakesh pomppasi pystyyn ja niin tekivät myös ääneen heränneet Kim ja Ohan. Pian huoneeseen ilmestyi räsähdyksen saattelemana erittäin pelottavan näköinen nainen. Tällä naisella oli kotkan siivet ja linnunjalat. Seireeni mulkoili hetken joukossa olevia miehiä venytellen pitkiä sormiaan ja yrittäen vastustaa haluaan repiä nämä kappaleiksi.
”Kimille tiedoksi, kuningatar on laittanut maagejaan liikkeelle. Tiedoksi myös, että snehkvetinoi kukkii pian Agapella”, naisen ääni oli pahasti ristiriidassa ulkonäön kanssa, sillä se oli hyvin kaunis ja suorastaan lumoavan kuuloinen. Ohanin ja Rakeshin katseet muuttuivat astetta pehmeämmiksi äänen kuuluessa, mutta Kimin kasvot pysyivät ilmeettöminä.
”Kiitos. Mene nyt”, hän sanoi suorastaan julman kuuloisesti ja seireeni katosi räsähtäen.
”Minun täytyy lähteä. Onko teillä vielä jotain kysyttävää? Tarvitsetteko ohjeita tai jotain?”

Bijou nauroi kun Rakesh virnistellen kertoi ettei Ohanin äiti pitänyt kaakaosta. Hieman kovempaa kuin aikaisemmin, hieman helisevämmin ja sitä peittelemättä. Kiharatukkainen oli niin turvallinen ja lempeä, että hänestä tuntui kuin olisi tuntenut tämän ikuisuuden, että hänen ei tarvitsisi oikeasti välittää antamastaan mielikuvasta...

Puolivampyyri oli loikata kattoon, eli siis jähmettyi täysin paikoilleen kasvoillaan jäykän tyyni ilme kun sanoinkuvaamaton ääni kaikui huoneessa, herättäen muut, ja pelottava seireeni oli siinä, mulkoillen heitä ja saaden tummatukan tuntemaan olonsa hyvin uhatuksi.
Bijoukin reagoi kauniiseen ääneen rauhoittuen huomattavasti, mutta Kimin tylyn kohtelun kuullessaan hän vältteli seireeniin katsomista ja nyökkäsi sitten punatukan ilmoitukselle.
"Ei, ei ainakaan minulla. Mutta Kim - pidä huolta itsestäsi."

"Ei, ei ainakaan minulla. Mutta Kim - pidä huolta itsestäsi."
Muut kaksi pudistelivat päätään kieltäen kysyttävän.
”Kyllä minä pidän huolta itsestäni. Pidä sinä huolta, että et joudu tuon seireenin lähelle. Hän on hieman turhankin taitava miehiä kohtaan. Hän vain repisi sinut palasiksi”, Kim totesi Bijoulle ja taputti tämän poskea nopeasti.
”Mutta minun täytyy nyt mennä”, hän kiiruhti kohti ovea läimäyttäen sitten käsiään.
”Älä telo itseäsi!” Ohan huudahti juuri ennen kuin nainen katosi. Rakesh näytti lievästi sanottuna masentuneelta lysähtäessään takaisin sohvalle ja haudatessaan kasvonsa käsiinsä.

"Mitä. Olenko jopa minä tarpeeksi mies seireenille?" Bijou vitsaili hiljaa, ja heilautti kättään Kimille kun tämä katosi omille teilleen.

Rakesh sai tuntea naisellisen silittävän hiuksiaan, kun hän hymyili tälle myötätuntoisesti.
"No, kyllä Kim tulee taas joskus tänne. Ja minusta tuntuu että tulen käymään, ja tuon jotain leipomuksiani. Tarvitsen makutuomarin." Hän naurahti, hymyillen sitten myös Ohanille.
"Sinä kuitenkin vain sanoisit kaiken maistuvan samalta kuin äitisi tekemät. Hyvä on, minulla on naisellinen ote, mutta että äidillinen?" Huokaus oli hyvin leikillinen.

"No, kyllä Kim tulee taas joskus tänne. Ja minusta tuntuu että tulen käymään, ja tuon jotain leipomuksiani. Tarvitsen makutuomarin."
Rakesh hymyili hieman.
”Niin, mutta olen vain huolissani pikkutytöstäni”, hän sanoi ja pudisteli päätään.
"Sinä kuitenkin vain sanoisit kaiken maistuvan samalta kuin äitisi tekemät. Hyvä on, minulla on naisellinen ote, mutta että äidillinen?"
Ohan punastui hieman ja virnisti sitten.
”Niin, ehkä minä en ole hyvä makutuomari. Dalya saattaisi kylläkin pitää leipomuksistasi. Sinähän voisit ottaa hänet joskus mukaasi tänne. Hän varmasti pitäisi siitä”, henkivartija sanoi ja katsoi sitten Rakeshia.
”Rakesh, minä tunnen sinut. Sinä tarvitset nyt rauhaa ja yksinäisyyttä, koska kulutat itsesi aina aivan loppuun muiden vammoja hoitaessasi. Bijou, minusta tuntuu, että meidän kannattaisi mennä nyt kotiin”, Ohan ojensi kätensä kohti naisellisempaa ja hymyili hieman. Hetken päästä liekki leimahti ja he kummatkin olivat poissa. Rakesh käveli makuuhuoneeseensa ja kaatui sängylle nukahtaen heti.

//Taitaapi olla miun viimeinen vuoro tähän peliin. Kiitos pelistä.\\

Bijou nyökkäsi Ohanille, tarttuen kiinni tämän kädestä, ja vilkutti toisella Rakeshille. Tämä ansaitsisi leponsa.
Kotiinsa päästyään tummatukka kävi myös nukkumaan vielä hetkeksi, ennen kuin aamu koittaisi.

Hän päätti jättää Rakeshin vaatteet palauttamatta huomaamattaan, ja housut ja paita jäivät hänen aarrelaatikkoonsa.

//Minulta tämä. Kiva peli oli, yay~ ^^//