Kohtaaminen jos toinenkin

”En halua häiritä teitä kahta turhaan yhtään pidempään kuin on pakko. Teillä oli kahdenkeskinen tuokio meneillään, olisi epäkohteliasta jäädä pidemmäksi aikaa.. Joten, oli ihastuttavaa tavata sinut, Rakesh, ja minä tulen ottamaan sinuun uudestaan yhteyttä, Mikhail.”
Rakesh ei osannut tehdä muuta kuin tuijottaa ja vilkuttaa kömpelösti kaksikon tehdessä lähtöä. Leona ei valittanut lähdöstä. Hän ei ollut tuntenut oloaan erityisen mukavaksi täysin vieraiden ihmisten seurassa.
Rakesh tuijotti oven sulkeutumista ja kääntyi sitten Bijoun puoleen.
”Minulla on ongelmia uskoa tämä todeksi. Nipistäisitkö minua?”
”En, mutta voin tehdä jotain muuta”, mies virnisti suudellen toista vaativasti.

”Rakesh omistaa sen baarin, jossa Kimberley pitää kokouksiaan aina silloin tällöin. Ohan on Mikhailin henkivartija, en oikein tiedä muista toimenkuvista, ja Dalya hänen tyttärensä.”
”Vai niin. Vaikuttivat mukavilta kaikki. Tuntuu jotenkin pahalta, että noin mukavat henkilöt ovat Kimberleyn puolella”, Leona harmitteli ja katsahti tähtien koristamalle taivaalle.
”Minusta tuntuu, että tänä yönä ei sada”, hän hymyili ja suki sormillaan vaaleita hiuksiaan.

Bijou oli enemmän kuin tyytyväinen Rakeshin herätyskeinoon, ja vastasi suudelmaan nälkäisesti. Tätähän hän oli odottanut koko päivän, ei isänsä äkillistä saapumista. Kädet upposivat pehmeisiin kiharoihin, ja hän veti haltiaa lähemmäs itseään, haluamatta päästää ikinä irti…



Vermundo hymähti Leonalle, ja vilkaisten yötaivaalle.
”Tosiaan. Mutta ei pieni sade meitä sulata. Ja mitä tulee tuttavuuksiimme… Se todella on harmi, kyllä sinäkin kai huomasit kuinka suloisilta Mikhail ja Rakesh näyttivät.” Mies heitti tuollaisen huomion aivan neutraalilla jutustelusävyllä, ja katsahti naiseen pilke silmäkulmassa.
”Mekin olisimme omalla tavallamme hyvin suloinen pari…”

Rakesh vetäytyi suudelmasta ja katsoi Bijouta pilke silmissään.
”Kuule… Minä haluaisin piirtää sinut”, hän sanoi ja siveli rakkaansa leukaperää.
”Haluaisin piirtää sinut kuten piirsin Thanin. Luuletko että pystyisit siihen?”

”Mekin olisimme omalla tavallamme hyvin suloinen pari…”
”Ja sinä et sitten aio luovuttaa?” Leona huokaisi, mutta sortui virnistämään. Olivathan toisen jatkuvat kommentit kieltämättä imartelevia.
Kauempaa Leonan korviin kantautui kavioiden kopsetta ja hän kääntyi katsomaan kauemmas tielle.
”Tuolta tulee joku”, hän huomautti vampyyrille ja katsoi, kun kaunis musta hevonen lähestyi heitä selässään ylvään oloinen ratsastaja, joka oli pukeutunut kokomustaan ja, jonka pitkät hiukset liehuivat välillä kevyessä ilmavirrassa. Ratsastaja tarkkaili ympäristöään valppaasti punaisilla silmillään.
Hetken kuluttua tämän katse osui tiellä seisovaan kaksikkoon ja mieheksi osoittautunut ratsastaja tuli aivan heidän vierelleen.
”Kaunis yö”, mies sanoi.

Bijoun kasvoille ilmestyi suloinen hymy hänen kuullessaan Rakeshin ehdotuksen.
”Miksen pystyisi? Olisit enemmän huolissasi itsestäsi, ties vaikka et pystykään piirtämään kun näytän liian hyvältä”, hän kiusoitteli. Ajatus oli ihana, haltia piirtämässä häntä kaikessa rauhassa… No, olihan tuo jo sanonut että aikoi hemmotella häntä sen edestä mitä hän oli elämänsä aikana menettänyt.


Vermundo hymyili onnellisesti huomatessaan Leonan virnistyksen. Ilmeisesti sinnikkyys voisi toimia, jos hän vain jaksaisi jatkaa sitä tarpeeksi pitkään.

Mies huomasi toisen vampyyrin lähestyvän pari sekuntia ennen kuin Leona kääntyi katsomaan heitä kohti tulevaa, ylvään näköistä ratsastajaa. Tuokin taisi huomata heidät, ja tuli kaksikon viereen.
”Kyllä, se on ehdottoman kaunis – ja vielä kauniimpi viehättävässä seurassa.” Tuonkin mahdollisuuden ruskeatukka käytti, ja väläytti nopean hymyn Leonalle ennen kuin alkoi katsella punasilmäistä lajitoveriaan hieman tarkemmin. Oli siinä ja siinä, tunnistaisiko tämä hänet vampyyriksi – herra oli ottanut tavakseen pitää aina asutuksen keskellä mahdollisimman matalaa profiilia ja kätkeä läsnäolonsa – mutta hän ainakin tunnisti nuorukaisen. Ravana, yksi laumanjohtajista, taisi pystyä lukemaan ajatuksia. Ei sillä että Vermundo olisi antanut jonkin pojan tutkia päänsä sisältöä, varsinkaan sellaisen jonka oli nähnyt vain kerran etäältä.
”No mutta Ravana, mitä sinä teet täällä? Luulin että vietät aikaasi mieluummin talollasi.”

”Miksen pystyisi? Olisit enemmän huolissasi itsestäsi, ties vaikka et pystykään piirtämään kun näytän liian hyvältä”
Rakesh mutisi jotain epäselvää piirtämisen jälkeisistä himoista, mutta vaikeni sitten ja virnisti.
”Missä arvon herra mahtaisi haluta hänet piirrettävän? Ja haluatko hiuksesi jotenkin erityisesti? Kymmenen minuuttia aikaa laittautua!” mies virnisti ja meni laukulleen kaivamaan piirustusvälineitään.

”Kyllä, se on ehdottoman kaunis – ja vielä kauniimpi viehättävässä seurassa.”
Leona pudisteli päätään ja virnisti katsoen paikalle saapunutta vampyyria ja tämän hevosta arvioivasti. Haides hirnahti kuuluvasti ja Ravana taputti sen kaulaa nopeasti.
”Olet aivan oikeassa”, vampyyri sanoi hymyillen maireasti. Hän kyllä tunnisti tuon ikivanhan vampyyrin. Ei ollut montaakaan vampyyria, joka ei olisi Vermundoa tunnistanut, kun tämän näki. Tästä lenteli vampyyrien keskuudessa kuitenkin sen verran paljon tarinoita. Mies ei edes yrittänyt päästä tuon lajitoverinsa mieleen, mutta suuntasi sen sijaan taitonsa Leonan päähän. Hän hämmästyi valtavasti, kun kohtasikin vain vankat muurit, joiden läpi naisen mieleen ei pääsisi. Hämmästys ei kuitenkaan näkynyt vampyyrin kasvoilla.
”No mutta Ravana, mitä sinä teet täällä? Luulin että vietät aikaasi mieluummin talollasi.”
”Vermundo hyvä, tiedäthän sinä, että hevoset kaipaavat välillä uusia maisemia. Lisäksi, en minäkään täysin erakoitunut ole. Mutta mitä sinä näillä main teet? Muistan kuulleeni viimeksi, että olisit ollut Shqipellä”, Ravana sanoi kohteliaaseen sävyyn.

”Makuuhuoneessa tietenkin.” Puolivampyyri ilmoitti, hymyillen viettelevästi. Saisi toinen antaa vapauden ”piirtämisen jälkeisille himoilleen”.
”Mitä!” Bijou kiljahti, ja säntäsi heti kylpyhuoneeseensa, huutaen peräänsä vain ”Ei saa antaa noin vähän aikaa!” Siellä hän alkoi tuijottaa vauhkona hiuksiaan, ja kasvojaan. Noh, kevyiden rajauksiensa lisäksi hän ei halunnut lisätä mitään meikkiä, huulet saivat olla tämän kerran ilman punaa – sehän näyttäisi vähän hassulta alastonkuvassa, jos olisi liian laitettu naama. Mutta hiukset… Oli tosiaan julmaa Rakeshilta ilmoittaa noin vähän aikaa, vaikka tämä tiesi kuinka huolella hän aina laittoi hiuksensa.
Lopulta hän ei osannutkaan tehdä niille yhtään mitään. Olkoot noin, suorina ja sileiksi kammattuina, paksu etutukka yrittämässä peittää ilmeikkäät silmät.

Bijou askelsi makuuhuoneeseensa, ja sulki oven Ohanin asuntoon visusti – siihen oltiin hankittu lukko ja tummatukka oli pitkän etsimisen jälkeen löytänyt maagin, joka kaupitteli vaimennustaikoja. Sitten hän kääntyi katsomaan Rakeshia, napittaen hiljalleen hihatonta paitaansa auki. Se jäi vielä miehen päälle, paljastaen avonaisena tämän rintakehää ja vatsaa. Hän asteli ruskeatukan luo, ja hymyili innostuneesti.
”Kerro miten haluat minun olevan.”
Bijou valutti paitansa pois yltään, ja ryhtyi avaamaan hameensa nappeja.


Vermundo naurahti kevyesti, ja taputti nenäänsä.
”Mutta mutta, nuorukainen kyselee minun menemisiäni?” Äänessä oli aavistus uhkaavuutta, mutta se peittyi leveän hymyn alle.
”Minä liikun paljon, viimeisin sijaintini ei ole nykyiseni. Ehkäpä päätin etsiytyä viehättävämpään seuraan kuin arojen paimentolaisten ja kentaurien.”

”Makuuhuoneessa tietenkin.”
Rakesh virnisti. Hän oli arvannut tämän.
”Annoin vähän aikaa, koska en halua odottaa koko yötä”, hän virnisteli miehen perään ja asteli itse piirustusvälineet kainalossaan makuuhuoneeseen ryhtyen järjestelemään valaistusta ja ympäristöä. Mies asetteli päiväpeiton sängyn päälle ensin kauniisti, mutta möyhi sen sitten sotkuisen näköiseksi. Hän hymyili ja asetteli muutaman tyynyn sängynpäätyyn, jotta Bijoulla ei olisi epämukavaa.

Rakesh seurasi Bijoun askelia tämän sulkiessa oven. Pieni virne ei vain suostunut katoamaan miehen kasvoilta.
”Kerro miten haluat minun olevan.”
”Käy tuohon sängylle joko kokonaan kyljellesi tai osittain mahallesi. Ihan miten tuntuu mukavalta olla. Ja nojaa noihin tyynyihin”, mies opasti ja hän asteli olohuoneeseen hakemaan nojatuolin, jonka hän sitten asetteli sopivaan kulmaan Bijouhun nähden.
”Ja yritä olla liikkumatta. Puhua saat ennen kuin ryhdyn piirtämään kasvojasi”, hän hymyili pienesti.

”Minä liikun paljon, viimeisin sijaintini ei ole nykyiseni. Ehkäpä päätin etsiytyä viehättävämpään seuraan kuin arojen paimentolaisten ja kentaurien.”
Leona hymähti ja Ravana kohotti kulmiaan.
”Olen pahoillani jos olin liian utelias”, mies totesi ja taivutti kaulaansa kumarruksentapaiseen.
”Olisin otettu jos antaisitte minun tarjota sekä teille, että viehättävälle seuralaisellenne jotain juotavaa läheisessä ravintolassa”, vampyyri jatkoi ja hymyili kohteliaasti.

Bijou naurahti heleästi Rakeshin ohjeistukselle. Hän sipaisi tämän hiuksia kevyesti ja asteli sängyn vierelle.
”Liikkumatta siis? Onnistuu, paremmin kuin hyvin.”
Hän riisuutui kiireettä, ja mutristi huuliaan huomatessaan muutamia vaatteiden jättämiä painaumia lantiollaan. Niille ei kuitenkaan mahtanut mitään, iho ei tasaantuisi vaikka sitä kuinka silittelisi pitkäkyntisillä käsillä.

Tummatukka asettui rennosti sängylle, kyljelleen makaamaan, hieman selälleen taipuen. Toinen käsi nousi ylös, kynnet melkein leukaa hipoen, ja toinen laskeutui kevyesti vatsan päälle. Jalkojaan mies koukisti hieman, ettei asento olisi ihan liian tyrkyttävä, ja hiukset valuivat pehmeästi olkapäille sekä tyynyille. Mustat silmät tuikkivat etsiytyessään sinisiin, ja hänen huulilleen nousi kareilemaan kaunis hymy.
”Kelpaanko?”


Vermundon teki mieli nauraa. Hän oli yleensä hyvin lämmin ja kiltti sielu, mutta harvoin jaksoi olla yhtä kiltti toisille vampyyreille kuin muille luomakunnan kruunuille. Nuoret vampyyrit, he olivat suloisia, lämpimiäkin yleensä… mutta nuo lähimpänä häntä olevat olivat aina jo niin muuttuneita, erossa kuolevaisista. Hän itse ei ollut niin kovin kaukana tavallisesta tallaajasta, mutta se mielen vaihe tuli vasta myöhemmin. Joskus ruskeatukka epäili, että suurin osa vampyyreista kuoli kulkiessaan sen rajapyykin kohdalle.
Tai ehkä muiden vanhojen vampyyrien puute johtui vain siitä, että joku tai jokin oli tappanut kaikista vanhimpia eläjiä uuden ajan alkuvuosina. Hän ei ollut ikinä tutkinut tuota asiaa, se oli liian uutta menneisyyttä, mutta oli törmännyt tiettyihin vihjeisiin – vaikka saattoihan hän olla väärässäkin, ei olisi ensimmäinen kerta.

”Jotain juotavaa? Kuulostaa hyvältä. Vai mitä sanot, Leona?”