Alrick Vermundo Gazini

Nimi:
Alrick Vermundo Gazini - tunnetaan yleisesti sukunimellään.

Ikä:
Vermundo on elänyt jo yli kaksituhatta vuotta.

Laji/Rotu:
Vampyyri

Sukupuoli:
Mies

Työtausta ja ammatti:
Haltiana Vermundo oli työskennellyt kuvanveistäjänä, mutta tultuaan purruksi hän keräsi itselleen omaisuuden vähemmän laillisin keinoin, eikä enää tee mitään työtä.

Taidot:
Hyvin vanhana vampyyrina Vermundon lajin tuomat ihmiseen verrattuna ylivoimaiset aistit ja kyvyt ovat voimistuneet huomattavasti, ja hän on fyysisesti sekä henkisesti nuoria vampyyreja varmempi ja vahvempi. Mies on muodonmuuttaja, ja tällä on kolme eri hahmoa: korppi, susi ja yöperhonen, jotka kuvaillaan ulkonäön ohella.
Lisäksi herra kykenee peittämään läsnäolonsa muilta – vampyyreiltäkin – täydellisesti. Hän on fyysisesti hyvin kestävä, eikä edes isku sydämeen tapa häntä välttämättömästi.
Hän on myös opiskellut jonkin verran mustaa magiaa, vaikka harvoin haluaakaan käyttää sitä.

Perhe ja läheiset:
Vermundolla on joka kaupungissa muutama nainen, joita kutsuu ”kullanmuruikseen” ja jotka tarjoavat hänelle verta, koska herra on saanut nämä rakastumaan itseensä. Hän oli ollut hyvinkin aidosti rakastunut Celeste Saragoon, ja hänellä on poika nimeltä Mikhail, johon hän ei kuitenkaan ole suorassa yhteydessä.
Se vanha vampyyri, joka puri ruskeatukkaa, on kuollut aikaa sitten.

Hahmosi tavarat:
Vermundolla on huomattavasti rahaa vuosien varrelta talteen kerättynä, ja hän ostaa aina tarvitsemansa – oli kyseessä sitten vaatetta, asunto tai mitään muutakaan. Mukanaan hän kantaa ainoastaan vaatteitaan, jos mahdollista.

Lemmikit:
Ei ole.

Luonne:
Luonteeltaan tämä ikivanha on hyvin vapaa, impulsiivinen ja tilaisuuksien hyväksikäyttäjä. Hän on oikea ajattelija, rakastaen kirjoja ja filosofisia, joskus hyvin kiivaitakin väittelyitä. Hän on valmis kumoamaan minkä tahansa väitteen, rikkomaan mitä tahansa sääntöä ja lyödä taikka suudella seuraavaa vastaantulijaa mielialastaan riippuen. Mikään ei ole liian kiellettyä kokeiltavaksi, eikä mikään liian pyhää muutettavaksi. Hän on nimittäin oppinut elämänsä aikana, että hyssyttelemällä pitkästyy kuoliaaksi ja päätyy kuolemaan aiemmin.

Aina silloin tällöin Vermundo kuitenkin kaipaa paluuta yksinkertaisuuteen, vakauteen ja uneliaaseen elämään.

Hän pitää kaikista elävistä – ja vähemmän elävistä – ja heidän seurailemisestaan, pystyen heittäytymään toisen elämän pauloihin hyvin voimallisesti, myötäeläen joskus huvikseen suuria suruja ja iloja täysin tuntemattomien elämästä. Hän uskoo hyvin vakaasti, että olemassaoloa ei ole tarkoitettu tuhlattavaksi asetusten mukaan elettäväksi, vaan kulutettavaksi juuri niin kuin yksilö haluaa, virheineen ja katumuksineen päivineen.
Vampyyrius ei ole riistänyt herralta tunteita, vaan hän upottautuu niihin entistä voimakkaammin.

On hänessä vaisumpikin puoli äkkipikaisen ja itsevarman minänsä ohessa. Kaikista rakkaimpiaan kohtaan hän on hyvin varovainen, ja välittäessään toisen mielipiteistä hän tosiaankin välittää niistä, huolehtien jopa. Hän myös tuntee suurta vastuuta läheisistään, huolehtien näistä parhaansa mukaan.
Mies myös on hyvin pitkäjänteinen, ja intohimojensa kanssa hän pystyy unohtumaan viikoiksi tekemään jotain hyvin pikkutarkkaa näperrystä, jota ei yleensä jaksaisi sekuntiakaan.

Pitkän ikänsä takia Vermundo on kokenut paljon kolhuja, ja on sen takia ajoittaisesti hyvinkin katkera muuta maailmaa kohtaan, ja katuu todella monia asioita – mutta koska miehen elämänkatsomus on mitä on, hän antaa itsensä tuntea mitä tuntee, ja siksi nämä eivät yleensä häiritse häntä.

Ulkonäkö:
Vermundo oli ennen vampyyriksi tuloa keskimittaa lyhyempi, vankkarakenteinen ja melko lihaksikas 300-vuotias haltiamies, jolla oli harvinaisen karkeat ruskeat hiukset ja veistokselliset kasvot. Vinohkot silmät, melko pieni, suora nenä ja levollinen, leveä suu kuuluivat haltiamaisen komeisiin kasvoihin, vaikka ei hän ollut se kaikkein kaunein väestään.

Nyt, vaikka piirteet ovatkin yhä samat, yön lapsena miehen iho oikein hohtaa kalpeuttaan, ja samalla jotenkin hänen kasvojensa yleisvaikutelma vääntyi komeasta kauniimpaan päin. Tumman suklaanruskeat hiukset ovat melko lyhyiksi leikatut, ja tyylikkäällä sivujakauksella keveän otsatukan kera. Mustat silmät tuovat mieleen hiilloksen, jonka punainen hehku on juuri ja juuri mustan tuhkan peittämää. Hän on yhä 178-senttimetriä pitkä ja harteikas, mutta tiettyä sulavuuden lisääntymistä on havaittavissa entiseen verrattuna.
Hänen kulmahampaansa ovat vampyyrillekin erityisen pitkät, ja miehen kynsissä on tarpeeksi pituutta että terävät ja vahvat raapimet voivat aiheuttaa vahinkoa.
Häneltä puuttuu toinen suippo korva, hän menetti sen eräässä taistelussa.

Yllään hän pitää lähestulkoon poikkeuksetta musta pukua, verenpunaisine solmioineen ja tyylikkäine liiveineen. Pitkä, musta, korkeakauluksinen viitta ei ole kovin harvinainen näky myöskään herran yllä.

Susihahmossaan Vermundon säkäkorkeus on vähän alta metrin, ja hänen musta turkkinsa jossa on paikoitellen aavistus ruskeaa ja jonka kruunaa pöyheä häntä on hyvin paksu ja tuuhea. Vasen korva puuttuu tässäkin muodossa. Hänen silmiensä väri pysyy mustana, kuten kaikissa hahmoissa.
Korppina hän on myöskin tavallista eläintä hieman suurikokoisempi, ja sysimusta.
Yöperhosena taas herra mahtuu lapsenkin kämmenelle, ja mustissa siivissä on tummanvioletti kiilto.

Menneisyys:
Ihmiselämänsä ajan Vermundo oli kohtalaisen lahjakas kuvanveistäjä, jolla oli paha tapa hankkia haluamansa keinolla millä hyvällä. Sitten, eräs hyvin vanha vampyyrinainen, jota herra suostuu kutsumaan vain vanhukseksi, ilmestyi hänen elämäänsä. Heistä tuli hyvät ystävät, ja kun vanhus halusi luoda edes yhden kaltaisensa elämänsä aikana, ja tunsi ettei jaksaisi ikuisuutta enää kauaa, Vermundo hylkäsi ihmisyytensä. Vampyyriaikansa alkuvuodet hän oli vanhuksensa opissa, ja tämän kuoltua suri määrättömän pitkään, ennen kuin viimein ryhdistäytyi ja alkoi kerätä itselleen neuvon mukaan rahaa ja verenluovuttajia.

Asiansa järjestykseen saatuaan herra vietti varmaankin sata vuotta vain huvitellen, kokeillen rappion eri muotoja.

Hän koki elämänsä ensimmäisen epätoivoisen rakkauden erään InnaMensi neidon kanssa, mutta kaikki päättyi siihen kun Lenya haihtui tulipalossa. Jälleen kerran Vermundo joutui sietämään pitkää suruaikaansa, ja päättäen sen rupeamalla tutkimaan intohimoisesti kaikkea menneisyyteen liittyvää. Lopulta, useamman kuin muutaman vuosisadan kaiveltuaan hän sai selville alkuperäisistä aurinkojumalista, ja päätti ryhtyä kannattamaan heitä koska ei nähnyt demoneissa ketään jota haluaisi palvoa. Hän kuitenkin vaikeni visusti löydöistään, sillä ei halunnut olla avuksi maailmalle joka oli tappanut hänen rakkaansa.
Hän alkoi myös tuolloin etsiä tietoja Begeerten herättämisestä, sillä halusi estää ketään tuomasta tätä ruumiilliseksi – ihan vain maailman tasapainon tähden.

Juotuaan erään ihmisen kuiviin hän sai itselleen ”elinikäisen” vihollisen eräästä ihmissudesta. Isen hankkiutui tahallisesti yhtenä yönä, kun kuu oli täysi, tahallaan Vermundon lähelle, ja he taistelivat hyvin verisesti. Vampyyri menetti korvansa, ja Isen henkensä. Tämä kuitenkin sanoi pääsevänsä rakkaansa luo, ja kiitti taistelusta, joten herra hautasi ihmissuden säädyllisesti ja kunnioittaa tämän muistoa vieläkin aina silloin tällöin. Heistä olisi nimittäin voinut tulla ystävät ellei hän verenhimossaan olisi tappanut Isenin kihlattua.

Mutta jälleen kerran pitkän elämän yksinäisyys alkoi tuntua sietämättömältä, ja Vermundo alkoi kaivata pidempiaikaista suhdetta, ehkä lastakin.

Onnekseen hän törmäsi pian Celesteen, yhteen kauneimmista koskaan eläneistä naisista, ja rakastui tähän sokeasti. Hän ei tajunnut naisen olevan enemmän kuin vähän vialla päästään, ja sai suostuteltua kultansa hankkimaan lapsen kanssaan. Celeste oli kuolla synnytykseen, mutta Vermundo oli niin haltioissaan pojastaan ettei vaikuttanut välittävän siitä yhtään, vaikka hän oli hyvin järkyttynyt pelkästä ajatuksestakin että saattaisi menettää vaimonsa. Niiden neljän vuoden ajan, kun Celeste käyttäytyi välinpitämättömän vihamielisesti pientä Mikhailia kohtaan, ja herra joutui huolehtimaan pojasta yksin – kiintyen lapseen sen takia entistä enemmän – hän kuitenkin alkoi tajuta, ettei tuohon mustatukkaan olisi sittenkään kannattanut rakastua.

Sitten kun heidän kaunis poikansa oli oppinut jo puhumaan ja kävelemään, Celesten käytös muuttuikin yhtäkkiä. Hän muuttui ylisuojelevaksi ja omistavaksi lastaan kohtaan, ja haukkui ylpeää isää minkä kerkesi, syyttäen tätä poikansa pahoinpitelystä ja muusta, mitä Vermundo ei tosiaankaan ollut tehnyt.
Kaikki päättyi mehevään riitaan, jonka aikana kaikki muutaman kilometrin säteellä olleet kuulivat kuinka huono isä ja aviomies Vermundo oli, ja että Celeste eroaisi tästä eikä antaisi tälle ikinä anteeksi jos mies sekaantuisi hänen tai Mikhailin elämään enää kertaakaan.

Celeste saattoi luulla, että vampyyri lähti noiden sanojen ja uhkaavan tukijoukon takia – mikä oli naurettavaa, voimakas yön lapsi olisi helposti voinut hoidella sen miesjoukon – mutta todellisuudessa hän huolehti enemmän Mikhailin elämästä. Millaiseksi lapsi kasvaisikaan ilman äidin rakkautta, kulkurina vampyyrin matkassa? Lisäksi Celestellä vaikutti olevan täysin säädyllinen uusi aviomiesehdokas, joten Vermundo luovutti hieman katkerana poikansa, luvaten ettei edes näyttäytyisi tälle.

Ja lupaus piti. Vermundo vain etsi lisää tietoa aurinkojumalista, tutkien kaikkea minkä löysi viittaavan edes etäisesti näihin.

Viisi vuotta ennen nykyhetkeä hän ystävystyi Sāngdela Qinin kanssa, ja lopulta muutti tämän vampyyriksi naisen toiveesta. Sāngin äiti kuitenkin näki tapahtuman, kutsuen Vermundoa hirviöksi. Tämä sai miehen pohtimaan, oliko mitään järkeä luoda lisää hirviöitä maailmaan – mutta hän pääsi lopulta siihen tulokseen että ihmiset olivat itse pahempia hirviöitä – sillä törmäsi erääseen vanhaan tuttuun.

Hän törmäsi Celesteen vahingossa tämän ollessa keijupoikaystävänsä seurassa. Yöperhoseksi nopeasti muuttuen hän liihotteli tämän kotiin, vain nähdäkseen että nainen oli ilmeisesti saanut päänsä kuntoon ja tällä oli tytär, eikä Mikhailista näkynyt jälkeäkään. Kuin poika oltaisiin hävitetty samalla kun Celesten rikkonainen mieli korjattiin.

Tunne oli kamalin niistä kaikista mitä Vermundo oli pitkän ikänsä aikana tuntenut. Aluksi hän halusi murhata tuon huoran, joka oli tehnyt jotain hänen pojalleen, eikä enää edes näyttänyt muistavan tätä, ja samalla koko tuhota koko kylän. Sen hillittyään tuntui kuin miehen sydän olisi loksahtanut paikaltaan, ja hän itki ties kuinka kauan, etsien poikaansa ympäri Ayomidien saaria.
Kaikki kuitenkin vaihtui syyllisyydeksi, kun yöperhosena lepatteleva vampyyri näki missä hänen lapsensa työskenteli. Bijou kuitenkin vapautui tuosta sitovasta työpaikasta samoihin aikoihin, ja Vermundo ei osannut lähestyä häntä. Poika – ei, mies – pärjäsi itsekseen, vaikka vuoden ja ylikin tätä seurailtuaan milloin perhosena, milloin näkyvämmin ystävällisenä korppina huolehtiva isä huomasikin, että tämän oli täytynyt kokea kovia ja ne kokemukset olivat jättäneet jälkensä.

Kuitenkaan koskaan tuota häntä muistuttavaa, mutta paljon kauniimpaa lasta ei vampyyri uskaltanut lähestyä. Hän jäi vain tarkkailemaan, ja alkoi lopulta palata takaisin entiseen elämäntapaansa, tutkien ikivanhoja legendoja ja viettäen iltaa hyvässä seurassa.
Silti hän häälyy yhä lähes joka kuukausi Melekissä, katselemassa Mikhailinsa touhuja.

Muuta:
Vaikka Vermundo on hyvin vanha ja siksi voimakas, hän on aina ollut yliherkkä aurinkoa, hopeaa ja valkosipulia kohtaan. Vieläkin hän palaa hetkessä auringossa karrelle, ja hopea ja valkosipuli aiheuttavat hyvin ilkeän allergisen reaktion.
Verta herran tarvitsee juoda harvassa, mutta hän pitää sen mausta sen verran että yleensä juo vähän joka yö. Hän on oikea herkkusuu mitä tähän tulee, ja kokeiltuaan huolellisesti eri ikäisten, rotuisten ja sukupuolisten henkilöiden elämännestettä on tullut siihen tulokseen, että niillä todellakin on sävyeroja ja riippuu täysin yksilön elämäntavoista kuinka hyvää tämän veri on.

Monet vampyyrit tuntevat tämän vanhan ketkun, oikeastaan koko muu vampyyriyhteisö on ainakin kuullut joskus nimen ”Gazini” ja että tämä on yksi vanhimpia elossa olevia vampyyrejä.

Huonopuoli/puolet:
Ailahtelevaisuus, liiallinen tuttavallisuus, tapa kehittää kolmen päivän pakkomielteitä.
Päättämättömyys Mikhailin suhteen on myös yksi suuri ongelma, samoin kuin hänen kaunansa maailmaa ja sen julmia sattumia kohtaan.
Myös yliherkkyys auringonvalolle, hopealle ja valkosipulille haittaavat elämää.

Jumala/Jumalat:
Cesaret

Hyvä/paha:
Kumpaakin, tai sitten ei kumpaakaan.