Lähteessä lillutellen // Zvartin lähistöllä, mutta puskassa

//Eli jatkuu vanhalta foorumilta... //


Vermundo ei ollutkaan nähnyt Sāngin kykyä aikaisemmin, ja jos hänellä ei olisi ollut nokkaa hän olisi nauranut ihastuneesti.
Sen sijaan vanha vampyyri raakkui, ja lehahti naisen perään, yhtyen riemukkaaseen kiitoon ilmojen halki ja puiden lävitse. Shqipen ikuinen tuuli siipien alla ja tuo vampyyritar vierellä, upeassa yössä kiitäen upeilla siivillään, ruskeatukka tunsi suunnatonta onnea, jonka tunnisti kovin ihmismäiseksi mutta antoi silti sen velloa sisällään.

Kaikki hyvä kuitenkin päättyy aikanaan, ja kohta se lähdeaukea siinsi edessä, ja seuraavassa hetkessä Vermundo seisoikin sillä pehmeällä sammaleella paljain jaloin. Hän asteli Sāngin taakse, ja silitti tämän selkää.
”Kuinka hurmaava. En ole nähnyt tuollaisia siipiä aikoihin…” Hän pysähtyi tuijottamaan hiljaisuuden vallitessa naisen selkää pitkäksi aikaa, ennen kuin sitten asteli pikku Qiun luo. Hän kyykistyi sudenpennun eteen, melkein rapsuttaen tätä mutta jättikin häiritsemättä tuon ateriointia.

Sen sijaan hän nousi ylös, astellen paikkaan jossa hänen ateriansa makasi tajuttomana, ja polvistui tuon naisen vierelle, nostaen tämän hauraan kehon syliinsä, pidellen sitä kuin rakastaja.
Kaikelle oli oma tyylinsä ja tapansa.
Käsi nousi silittämään pellavaisia hiuksia, ja utuinen hymy väikkyi ruskeatukan huulilla. Se oli sama hymy millä hän hurmasi ne kaunottaret, joilta tahtoi verta tai hyviä muistoja.
Hellästi hän taivutti tämän kaulan esille, ja tunnusteli ihoa hetken, tuntien kohta heiveröisen pulssin sormiensa alla.
Ilman mitään kiirettä, nauttien odotuksesta hän sitten puri naista, vetäen tämän samalla lähemmäs itseään. Se näytti muuten pelkältä suudelmalta kaulalle, mutta pieni karkuteille lähtenyt verinoro kertoi toista.

Lähestulkoon huumaantuneena juomisen tuomasta nautinnosta ja veren suloisesta mausta hän avasi silmänsä, kohottaen katseensa Sāngiin. Mustissa silmissä kyti oikea tunnekuohu, ja Vermundo tarjosi toiselle tilaisuutta kokeilla tuon naisen verta, ennen kuin tämän pieni sydän löisi viimeisen kerran.

”Kuinka hurmaava. En ole nähnyt tuollaisia siipiä aikoihin…”
”Löysin nämä noin kolme vuotta sitten”, Sāng sanoi tyytyväisenä hymyillen ja jäi katsomaan sudenpennun syömistä. Kohta mies tarjosi hänelle tilaisuutta maistaa naisen verta, mutta hän pudisti päätään. Hän oli juonut tarpeeksi. Nainen olisi jäänyt tarkkailemaan uhrin kuolemaa, mutta loiskahdus pilasi hänen suunnitelmansa. Vampyyri pyörähti ympäri ja syöksähti lähteelle kiskaisten erään erittäin märän ja nolon näköisen sudenpennun ylös lähteestä. Hän katsoi eläintä hetken ja ryhtyi sitten nauramaan heleästi.
”Qiu, idiootti. Älä mene noin reunalle”, hän nauroi ja laski pennun maahan. Hukka kipitti häpeissään kauemmas ja käänsi toisille selkänsä näyttäen epäilyttävän paljon ylikasvaneelta rotalta.
Älä viitsi murjottaa”, Sāng sanoi naurunsa lomasta ja istui maahan.

Vermundo lopetteli ateriansa yhtä rauhassa kuin oli sen aloittanutkin, ja laski kuolleen naisen makaamaan sammalille. Hän kuuli loiskahduksen, ja nousi nopeasti pystyyn, pyyhkäisten peukalollaan yhden veripisaran suupielestään ennen kuin asteli Sāngin ja likomärän Qiun luo. Pentu kiukutteli minkä kerkesi, ja ruskeatukka pani tyytyväisenä merkille että naisen nauru kuulosti yhä samalta kuin silloin viisi vuotta sitten.

Samalla hän muisti tämän lauman johtajasta erään mielenkiintoisen seikan. Hän oli saanut tietää sen vasta niin vähän aikaa sitten, ettei se ollut juurtunut kunnolla miehen muistiin.
Niinpä hän asteli Sāngin viereen istumaan, ja katsoi tätä vakavana.
”Kultaseni, onko totta että Luc on sen Kimberleyn ystävä?”

Sāng hymähti hiljaa miehen istuessa hänen viereensä. Hän nojasi käsillään taaksepäin ja katseli taivasta.
”Kultaseni, onko totta että Luc on sen Kimberleyn ystävä?”
Nainen hätkähti hieman. Olisihan hänen pitänyt arvata, että tämä tiesi missä oltiin menossa.
”Nevroyn? On se totta”, vampyyri sanoi ja ryhtyi piirtelemään sormenpäillään kuvioita toisen hartiaan.
”Miksi kysyit?”

”Juuri niin, Nevroyn.” Vermundo totesi hiljaa, hymähtäen toisen hätkähdykselle. Hän ei ollut ollut varma, mutta oli kuullut huhuja siitä että Lucifer ja Nevroy olisivat läheisiä. Mies antoi Sāngin piirrellä sormellaan hartiaansa, vaikka mustien silmien katse ei ollut sopivin kosketukselle.
”Kyllä sinä tiedät mitä Kimberley aikoo.” Hän hyrisi, kutsuen tuota etsintäkuulutettuakin etunimellä. Hän kutsui kaikkia etunimellä.
”Begeerten ja muiden herättäminen… Arvelisin, että se saattaa tuoda minunkin jumalani tänne – voisin kertoa sinulle sen pitkän, olettamuksien ja jossittelun täyttämän ajatusketjun joka johti tuohon – mutta kuka tietää miten kuolevaisten käy kun suuremmat voimat pääsevät keskuuteemme?” Hän silitteli naisen hiuksia, pehmentäen sillä sanojensa kiivasta sävyä. He eivät olleet puhuneet ikinä jumalista tätä ennen, mutta Vermundo katsoi Sāngin soveliaaksi kuulemaan hänen kannattavan toisia jumalia kuin muut, jos vain halusi kysyä siitä.
”Ikinä ei voi tietää. Kannatatko silti herättämistä? Vai oletko vain mukana laumassa, koska se hyväksyi sinut?”

”Begeerten ja muiden herättäminen… Arvelisin, että se saattaa tuoda minunkin jumalani tänne – voisin kertoa sinulle sen pitkän, olettamuksien ja jossittelun täyttämän ajatusketjun joka johti tuohon – mutta kuka tietää miten kuolevaisten käy kun suuremmat voimat pääsevät keskuuteemme? Ikinä ei voi tietää. Kannatatko silti herättämistä? Vai oletko vain mukana laumassa, koska se hyväksyi sinut?”
”Uskotko minua jos sanon, että en voi muuta kuin kannattaa Kimin aikeita?” Sāng kysyi hieman vaisusti ja katsoi hetken varpaitaan kohottaen katseensa sitten mieheen.
”Minä ajauduin Lucin laumaan ennen kuin olin oppinut mitään tästä maailmasta. Minä en ollut kykenevä muodostamaan omia mielipiteitä ja nyt, minun aivoihini on iskostettu ajatus Kimistä ja hänen oikeudenmukaisuudestaan. Kyseinen henkilö on kieltämättä mukava ihminen, mutta en tiedä miten valitsisin jos törmäisin Lucin laumaan nyt. Opittuani asioista uudelleen. Älä päästä itseäsi unohtamaan, että minä olen pureman saatuani avuton kuin lapsi, en ole tietoinen entisestä elämästäni enkä entisistä arvoistani. Minulla on vain se mihin minut on opetettu ja minut on opetettu Kimille uskolliseksi”, nainen vaikeni valmiina kuulemaan tuomionsa.

Vermundo oli hetken hiljaa, ja veti sitten syvään henkeä – hän ei ollut luopunut turhasta tavasta, sillä aina piti olla jotain tekemistä, jokin keino tuntea itsensä eläväksi. Hän katsoi Sāngia tuimasti, silmät kipunoiden ja suu tiukkana viivana. Hän oli kuunnellut naisen perustelut ilmeen värähtämättä, mutta nyt oli aika kertoa tälle tämän purijan tuomio.
”Sāng! Ei ole mitään, mitään typerämpää kuin toisten mukana kulkeminen. Luuletko, että pystyin selviämään hengissä näin pitkään, sekoamatta yksinäisyydestä tai epävarmuudesta itseni kanssa, jos olisin jättänyt yhdenkin päätökseni toisten tehtäväksi?” Hän ei huutanut, mutta äänestä paistoi uhka, viha, huoli, haaste, tarve saada toinen ymmärtämään oma parhaansa ettei tämä satuttaisi itseään. Se oli niin inhimillinen, täynnä tunnetta, että kukaan lyhytikäinen, yhtään ihmismäisempi ei pystyisi puhumaan samanlaisella.
”Pystytkö edes kuvittelemaan mitä tapahtuu sitten kun jumalat kulkevat Nuodemen pinnalla, auringon ja kuiden ja tähtien alla, lihassaan? Mitä seitsikko, jolle kukaan, ei yhtään kukaan, en minä eikä vahvin maagi tai parhain taistelija ei mahda mitään voisi tehdä? Mitä tahansa!” Mies oli noussut seisomaan, ja pyörähti ympäri, heittäen kätensä terävällä liikkeellä upottamaan sormensa ruskeisiin hiuksiin, kirahtaen tuskastuneesti kohti yötaivasta.
”Kuvittele pyörremyrsky, kuvittele tulivuorenpurkaus, kuvittele hyökyaalto ja maanjäristys, villin magian ryöppy - kaikki yhden hahmon sisällä, kymmenkertaisina. Jumalia ei ole tarkoitettu vaeltamaan kuolevaisten seassa. Kukaan ei pysty käskemään heitä, eikä hillitsemään. Minä kuolisin, sinä kuolisit, kaikki kuolisivat jos joku heistä hetken oikusta niin päättäisi. Niin, ehkä menen liian pitkälle väitteissäni… Mutta kaaos syntyisi, varmasti.” Hän huoahti raskaasti, astellen lähteen reunalle. Peilityyni pinta näytti komeat, iättömät kasvot jotka vääntyivät tunteiden, tuhansien elinvuosien aikana kerääntyneiden ajatusten ja huolien voimasta.
”Ja vaikka he eivät tahallaan aiheuttaisikaan mitään erityistä pahaa… Tämä on vain villi arvaus, mutta… Luulen että luojat eivät jättäisi demonijumalia mellastamaan. Viimeistään silloin olisimme pulassa.”

Kiivain askelin hän kulki taas Sāngin eteen, katsoen tätä mustilla silmillään, kieltäen kuitenkin itseään pyytämästä naista muuttamaan mieltään. Hänen asiansa oli vain antaa tälle valta päättää.
”Kuultuasi kaiken tuon… Haluatko yhä olla uskollinen Kimberleylle? Entä jos minä tarjoutuisin ottamaan sinut suojiini, kulkemaan rinnallani, ohjaisin sinua? Kerro, mitä päättäisit.” Hän kohotti kätensä sivelemään naisen poskea, hellästi ja rakastavasti.

//Tässä oli nyt sitä pohdintaa ja villejä arvauksia sekä syitä vastustaa jumalien herättämistä... Sano jos menin liian pitkälle, Lo.//

//Et mennyt liian pitkälle. Voi ei, voin kuvitella miltä Sāngista tuntuu. *on myötätuntoinen*

Sāng hätkähti kauemmas miehen ryhtyessä puhumaan. Hän näytti pahasti säikähtäneeltä ja olikin sitä. Hän ei muistanut koskaan säikähtäneensä yhtä paljon. Hänen purijansa, mies, jota hän kunnioitti eniten koko maailmassa, oli pettynyt häneen. Kyynelet kohosivat naisen silmiin, mutta hän ei päästänyt niitä valumaan.
”Kuultuasi kaiken tuon… Haluatko yhä olla uskollinen Kimberleylle? Entä jos minä tarjoutuisin ottamaan sinut suojiini, kulkemaan rinnallani, ohjaisin sinua? Kerro, mitä päättäisit.”
Sāng aukoi suutaan hetken ja sulki sitten silmänsä tuntiessaan toisen kosketuksen. Silmien sulkeutuessa muutama kyynel pääsi valahtamaan naisen poskille. Hän tärisi hieman säikähdyksestä, mutta avasi kuitenkin silmänsä katsoen miestä silmiin.
”Minä… Minä… Sinun perustelusi kuulostavat niin viisailta. Tarkkaan mietityiltä ja järkeviltä”, nainen mietti vielä hetken.
”Minä haluan kulkea rinnallasi. Sinun puheesi ovat viisaampia kuin Lucin ikinä. Mutta minä haluaisin silti pysyä hänen laumassaan. Voin olla puhumatta hänelle tästä keskustelusta ja kannastani, mutta en tee mitään Kimin eteen. Kai voin olla kuitenkin hänen tuttavansa? Hän on mukava ihminen”, Sāng yritti päätyä kompromissiratkaisuun ja nojautui varovaisesti ja kysyvästi miestä vasten.
”Sinä olet minulle tärkeä”, hän kuiskasi hiljaa.

Vermundo pyyhkäisi lempeästi tuolta nuorelta ja hänen sanoistaan hämmentyneeltä vampyyrilta luomien alta karanneet kyyneleet. Hän kuunteli jälleen rauhallisena Sāngin puheet, hymyillen kuullessaan olevansa tärkeä ja suudellen naista voimakkaasti hetken mielijohteesta.
”Ei ole kyse siitä että olen tärkeä, vaan siitä että teet itse valintasi. Ja jos päätät, että kuulostan viisaammalta en ihmettele sitä; Lucilla ei ole mitenkään voinut olla yhtä paljon aikaa ajattelemiseen kuin minulla. Mitä laumaan tulee, ja miten aiot tästä edespäin elää minulla ei ole mitään vastaansanomista niin pitkään kuin se vain on oma päätöksesi.” Hän hymyili, puhjeten sitten onnelliseen nauruun, vetäen Sāngin tiukkaan syleilyyn, silitellen tämän hiuksia.
”Kunhan et vain heitä olemassaolosi häilyviä hetkiä hukkaan kulkemalla muiden pillin mukaan, minulla ei ole mitään, mitään muuta kuin välittämistä ja läheisyyttä sinulle tarjottavana. Ei yksiäkään haukkuja, yksiäkään moitteita, vaikka olisimmekin vihollisia. Mutta olen huojentunut kuullessani että haluat seurata minun tietäni, ainakin juuri nyt kun olet hämmentynyt…” Ääni vaipui hyvin hiljaiseksi.
”Mutta muista, voit aina muuttaa mieltäsi kuullessasi vielä paremman kannan.”

Sāng vastasi miehen suudelmaan ja oli onnellinen. Tämä ei näyttänyt olevan hänelle vihainen tai mitään.
”Ei ole kyse siitä että olen tärkeä, vaan siitä että teet itse valintasi. Ja jos päätät, että kuulostan viisaammalta en ihmettele sitä; Lucilla ei ole mitenkään voinut olla yhtä paljon aikaa ajattelemiseen kuin minulla. Mitä laumaan tulee, ja miten aiot tästä edespäin elää minulla ei ole mitään vastaansanomista niin pitkään kuin se vain on oma päätöksesi.”
Nainen aukoi suutaan hetken hämmentyneenä, mutta sulki sen toisen ryhtyessä taas puhumaan.
”Kunhan et vain heitä olemassaolosi häilyviä hetkiä hukkaan kulkemalla muiden pillin mukaan, minulla ei ole mitään, mitään muuta kuin välittämistä ja läheisyyttä sinulle tarjottavana. Ei yksiäkään haukkuja, yksiäkään moitteita, vaikka olisimmekin vihollisia. Mutta olen huojentunut kuullessani että haluat seurata minun tietäni, ainakin juuri nyt kun olet hämmentynyt…”
Hän hymyili iloisesti, mies ymmärsi häntä. Ainakin hänestä tuntui siltä.
”Mutta muista, voit aina muuttaa mieltäsi kuullessasi vielä paremman kannan.”
”Minä muistan. Muistan todella”, Sāng sanoi ja nousi ylös.
”Asun vähän aikaa erään vanhan naisen luona täällä ja hän ihmettelee jos en ole sängyssäni hänen herätessään. Toisin sanoen minun on pakko mennä”, vampyyri vihelsi sudenpennulle, joka mököttävästä tilastaan huolimatta tuli hänen luokseen.
”Meidän täytyy nähdä useammin. Minulle tulee ikävä sinua”, nainen lähetti purijalleen lentosuukon ja käänsi sitten tälle selkänsä. Hän nosti lemmikkinsä syliinsä, levitti siipensä ja nousi ilmaan lentäen puiden yli kohti majapaikkaansa.

//Eli Sāng lähti pois. Kiitos pelistä ^^\\

Vermundo heitti lentosuukon Sāngin perään, huiskuttaen hienostunutta kättään lähtevälle vampyyrittarelle. Jäätyään yksin kuiden valoon hän kääntyi takaisin kohti lampea, asettuen istumaan samalla tavalla kuin ennen tätä miellyttävää kohtaamista.

Saisi nähdä mitä hän keksisi tunnin, minuutin sai sekunnin kuluttua.

//Kiitos kiitos ^^//